Sitkeiden peli on ihan samanlaista kuin Euroopan liigoissa. Futis ei tunnu enää puurtamiselta.

Sarjassa seurataan, miten käy helsinkiläiselle futisäidille, joka aloittaa jalkapallotreenit nollasta.

Ihmeellinen tapahtuu

Sitkeiden peli on ihan samanlaista kuin Euroopan liigoissa. Futis ei tunnu enää puurtamiselta.

Kun liityin Sitkeisiin Mammoihin, lai­nasin esikoiseltani säärisuojia ensim­mäisiin treeneihin. Kauhistelin nii­den hajua joka kerta, kun vedin tarranauhoja kinttujeni ympärille.  Nyt olen liittynyt itsekin tuohon haisevien pelaajien joukkoon. Olen hikoillut ikiomissa syndeissäni vasta muu­taman viikon, mutta jo nyt joudun pitämään nenästäni kiinni, kun riisun niitä treenien jälkeen. Ja uskokaa – on niitä myös pesty! Luulin, että pojat tartuttavat hajun kamppeisiinsa, koska he könyävät niiden kanssa hiekka­kasoissa ja lätäköissä, mutta ei; sama hiki se haisee äidilläkin.

Futiskamaa kaapit täynnä

Futsalkengät ja pelisortsit ovat löytäneet omat paikkansa kaapissani jumppa-asujen vieressä. En unohtele palloa kotiin niin kuin vielä syksyllä tein. Treenipaikalla me­nen pukkariin, vaihdan kamppeet ja kipitän saliin, missä alan muina naisina lämmitellä ja taputella palloa eteenpäin. En enää mieti koko ajan, että onpa outo tilanne.

Kaikkia treenien kuvioitakaan minun ei tarvitse enää pohtia tuskanhiki otsalla. Syk­syllä vielä jouduin toistelemaan mielessäni, kun odottelin vuoroani: ”otat pallon, syötät vasemmalle, juokset alta pois – otat pallon, syötät vasemmalle, juokset alta pois – otat pallon...”

Sisälläni kuplii ilo

Tekniikkatreenien rinnalle tulevat nyt myös peliharjoitukset, enkä ehdi edes jän­nittää uutta tilannetta, sillä peli on intensii­vistä. Joskus tilanteet vievät mukanaan niin, että pyörin ympyrää kentällä ja ka­dotan näkyvistäni sen ainoan tähtäimen: vastustajan maalin. Potkaisen pallon kohti omaa päätä. Onhan se noloa, mut­ta ihmeellinen asia tapahtuu. Peli jatkuu, ja tarjolla on uusi yritys. Siispä pallon kimppuun ja tavoite – maali – täyttää mieleni, ja tempaudun peliin mukaan. Tunnen ensim­mäistä kertaa pienen peli-ilon kuplivan si­suksissani, ja kun peli etenee, hyvän fiiliksen rinnalle nousee kilpailuvietti. ”Meidän jouk­kuehan tekee maalin, ja teidän joukkue ei voi sille mitään,” ajattelen. Käytännössä maalin tekee gasellin lailla liikkuva Jenni K. tai aina oikeassa paikassa oleva Erja, mutta meidän porukalle se silti tulee.

Valmentaja itkee

Myös muilla sitkeillä mammoilla on henki päällä, ja pääsen todistamaan kaunista ku­viota vaihtopenkiltä. Pallo siirtyy napakasti naiselta toiselle, kuin ennalta opetellun kaa­van mukaan, ja boltsin saa lopulta Satu, joka vetäisee sen maaliin.

– Nyt valmentaja itkee, Pete huutaa, ja me muut hihkumme hulluina.

Miten tämä muka eroaa Barcelonan tai Arsenalin matseista? FC POHU:n Sitkeiden Mammojen syöttökuvio uhmasi kaikkia to­dennäköisyyden lakeja: pallo löysi tiensä pie­nistä väleistä seuraavalle ja taas seuraavalle pelaajalle, ja taitavan vetäjän edessä maali­vahti joutui nöyrtymään. Aivan yhtä harvassa ovat huippujoukkueiden onnistuneet (maa­liin asti johtaneet) kuviot, ja aina sielläkin joku valmentaja tai pelaaja vääntää hurmios­saan itkua ja huutaa madonnaa apuun.

Reisi sanoo poks

Taivaallisista tunnelmista joudun laskeu­tumaan takaisin maanpinnalle. Takareiteni ovat säännöllisen treenin ansiosta jatkuvas­ti kireinä, vaikka niitä venyttelenkin. Pelin temmellyksessä melkein kuulen, kuinka li­hassäikeet soivat. Yhtenä tiistai-iltana se tapahtuu. Kun syöksyn vauhdilla pallon pe­rään, vasempaan polvitaipeeseen tulee äkilli­nen kipu. Se ei estä minua jatkamasta mutta tuntuu joka askeleella vielä silloinkin, kun treenien jälkeen lampsin kotiin.

Olen siis liittynyt myös Sitkeiden Mam­mojen ”vammaisten” joukkoon, joka saa ha­lutessaan jättää harkoissa väliin rankimmat viivajuoksut. Mitä jos tästä tulee pitkä riesa enkä pääse vähään aikaan treenaamaan? Kuinka käy syyskuisen Unelmacupin?

Futarin faktat

  • Maaleja 2 (harkoissa). Tällä vauhdilla lop­pusaldo syyskuussa on mahtavat 10 maalia.
  • Urhein pelaaja on Paula, jolta murtui pelissä nilkan ulkokehräsluu ja joka oli tree­neissä mukana noin viikko sen jälkeen, kun oli saanut kipsin pois jalastaan.
  • Kuukauden hyvän työn tekijä olen minä. Jokaisesta kartioon osuneesta kul­jetuksesta muu joukkue joutuu tekemään 15 vatsalihasliikettä. Minun ansiostani sit­keet saivat tärkeää vatsatreeniä ainakin 45 istumaannousun verran :)
  • Ensimmäinen kunnon mustelma tulee säären yläosaan, juuri siihen kohtaan, missä säärisuojus loppuu. Sinelmä onkin sitten puolen kämmenen kokoinen.
  • Coolein treenivaate on valmentajam­me Peten ryppyiset Rautia-sortsit. Saako sellaisia vielä jostain?

Teksti Marja-Liisa Husso Kuva Sanna Liimatainen