Terveysvillitys vei syömisestä ilon ja toi ruokaseuralaiseksi syyllisyyden.

Virtaa ravinnosta! Vihermehu – luonnollinen energiajuoma. Parantava ruoka. Hyvän olon hormonidieetti. Gluteeniton & Maidoton, kiitos! Kukoista! Terveyttä mehuista. Onnen huokauksia – herkkuja mielelle & keholle. Ph. Antiage. Detox. Energisoiva dieetti. Superhyvää suolistolle!

Siinäpä muutama aivan hiljattain julkaistu opus. Kirjakustantamoissa on todellakin keksitty, mikä ihmisiä nyt kiinnostaa. Ja se on oma ruokavalio.

Sen huomaa myös tavallisena päivänä, tavallisen työpaikkaruokalan tavallisessa lounasjonossa. Leikkaan tuoreena höyryävästä vehnäleivästä ronskeja siivuja, kun kollega kertoo, että hänen suhteensa leipään on nykyään ”monimutkainen”. Yhtäkkiä ruokaseuraamme lyöttäytyvät huono omatunto ja häpeä. Kuka tolkun ihminen täyttää enää vatsansa höttöhiilareilla?

Lounaspöydässä huomaan, että yksi seuralaisista syö nykyään kuin luolamies (se paleodieetti), toinen välttelee sokeria, kolmas vahtaa proteiiniarvoja, neljäs kaihtaa gluteiinia ja viides vouhkaa chlorellasta, jota luulen ensiksi pesuaineeksi.

Totta kai syömisiään kannattaakin tarkkailla, kun kyseessä on vaikkapa ruoka-aineallergia. Mutta jossakin vaiheessa myös ihan tavalliset, normaalipainoiset ja terveet sekasyöjät alkoivat noudattaa sitä sun tätä ruokavaliota. Kauas on tultu ajoista, jolloin kaikki pistelivät hyvällä halulla pottua ja ruskeaa kastiketta ja hörppäsivät maitoa päälle.

Kauas on tultu ajoista, jolloin kaikki pistelivät hyvällä halulla pottua ja ruskeaa kastiketta ja hörppäsivät maitoa päälle.

Dieettikirjojen pino tuntuu vaativan, että minunkin pitäisi viimein kiinnostua siitä, mitä työnnän suuhuni. Mutta kun ei vain kiinnosta.

Ilmastosyistä yritän valita lautaselleni useamman kasviksia kuin lihaa, mutta muutoin minulla on tasan kaksi vaatimusta ruokani suhteen: että se vie nälän ja maistuu hyvältä.

En ole kiinnostunut kaloreista, ravintoarvoista, detoxista, superfoodista enkä todellakaan halua pitsapohjaani kukkakaalia. Rakastan yhä perunaa ja pastaa, vaikka jo kymmenen vuoden takainen karppausbuumi opetti ei-laihduttajatkin karttelemaan niitä. Kiireessä saatan napata euron juustohampparin tai ahmia Saarioisten roiskeläpän. Olisi ihanaa sanoa, että ostan vain luomua, mutta aika usein koriin lentää se halvempi vaihtoehto. Anteeksi.

Kyllä minäkin mieluummin kotiruokaa kuin eineksiä syön, mutta pidän niitä silti meluummin kätevinä kuin paholaisen keksintöinä. Pistelen surutta myös maustettuja jugurtteja, vaikka tiedän jo, että yhdessä pikarissa voi olla sokeria jopa kuuden palan verran. Ja nyt tulee paha: lapseni saa syödä muroja! Soittakaa sosiaaliviranomaisille.

Nykyään kuitenkin tunnen itseni ruokapöydässä juntiksi. Tuntuu, että jollen ole kiinnostunut siitä, mitä syön, olen hyvinvoinnistani piittaamaton onneton lössykkä, jollaisia alexanderstubbit halveksivat. Taakka kansanterveydelle, laiska, tyhmä ja tehoton ihminen, jolta puuttuu itsekontrolli. (Ja ennen kuin joku kehottaakin minua menemään tarkistuttamaan kolesteroliarvoni, kerron, että ne ovat ok. Ei ole ylipainoakaan. Ja vaikkei kukaan kysynytkään, kerron, että vatsakin toimii useimmiten mukavasti.)

Tuntuu, että jollen ole kiinnostunut siitä, mitä syön, olen hyvinvoinnistani piittaamaton onneton lössykkä, jollaisia alexanderstubbit halveksivat.

Kerran yritin tsempata ja googletin, mitä ovat trendikkäät chia-siemenet, joita nyt tungetaan joka sörsseliin. Päädyin sivuille, joissa kerrottiin siementen parhaimpana puolena, että niillä saa aikaiseksi täydellisen ulosteen. Siinä meni minun täydellisyyden tavoitteluni raja, vaikka kuinka ajan henkeen kuuluisi kehittyä parhaaksi versioksi itsestään kaikilla elämänalueilla.

Are you gluten free? kysyy trendikäs napapaitakin.

Moni ruokavalionsa nimeen vannova väittää olonsa kohenneen kokonaisvaltaisesti, mutta olisiko kyse sittenkin täydellisyyden tavoittelusta? Liitetäänhän moniin ruokavalioihin lupaus soukemmasta vartalosta, vahvemmista kynsistä ja hiuksista ja heleämmästä ihosta. Hei hei, turvotus, tervetuloa virta ja energia!

Vai onko sittenkin kyse elämänhallinnan tunteesta? Kun maailma hajoaa ympärillä, niin onpahan vielä jotakin, johon voi itse vaikuttaa.

Toki syömistensä kontrolloimisesta saa myös sisältöä elämään. Tiedän, sillä olen kerran laihduttanut. Kun olin saavuttanut tavoitteeni, elämä tuntui yhtäkkiä kovin tyhjältä, kun pisteitä ei enää saanutkaan laskea.

Tietenkin kyse on myös trendeistä. Tehokkuutta korostava aika ruokkii terveysruokavillitystä. Mutta ruuasta on tullut myös yksilöllisyyden toteemi, jolla viestitetään itsestä niin paljon muutakin kuin vain makumieltymyksiä.

Eihän siinä tietysti mitään pahaa ole. Jokainen saa syödä – tai olla syömättä – mitä haluaa. Mutta mitä jos syömisen ajatteluun käyttämänsä kapasiteetin vapauttaisikin johonkin muuhun käyttöön? Ehtisikö vaikkapa lukea enemmän kirjoja? Monet suuret keksinnöt, vaatimattomana esimerkkinä vaikkapa demokratia, on keksitty, kun ihmisellä on ollut vatsa täynnä ja aikaa on vapautunut ravinnon hankkimisesta muihin puuhiin.

Ennustan, että vastarantaliike chia-siemeniä kohtaan on jo nousemassa.

Ennustan, että vastarantaliike chia-siemeniä kohtaan on jo nousemassa. Ehkä seuraava ruokatrendi onkin korostetun tavallinen syöminen, normcore-ruokavalio: lihapullat, makaronilaatikko, porkkanaraaste ja ruisleipä. Unohtihan suosittu ruokabloggaaja Hanna Gullichsenkin jo avokadot ja laati keittokirjan, jossa on pelkkiä jauhelihareseptejä.