Mia Piiparinen lähti etsimään käytettyä autoa ja yllättyi tarjonnasta. Jutun lopussa 8 täsmävinkkiä käytetyn auton ostajalle.

Kuva Jaakko Martikainen

Mia Piiparinen, 36, kurkistaa sisään Volkswagen Polon ikkunasta ja silmäilee pikaisesti ympärilleen. Viisivuotiaan auton mittarissa on 129 000 kilometriä, ja se on siistissä kunnossa. Sisätilan ahtaus kuitenkin mietityttää.

– Joudun sisustussuunnittelijan työssäni roudaamaan paljon tavaroita autolla, joten varsinkin takaboksin on oltava tilava, Mia sanoo ja vilkaisee tuulilasiin kiinnitettyä hintalappua. 9 999 euroa maksava Volkkari mahtuu vielä hänen budjettiinsa.

– Kymppitonni on hintarajani. Sen enempää en autosta halua nyt maksaa, koska tarkoitus on pitää sitä vain pari vuotta ja vaihtaa sitten uudempaan.

Valikoimasta ei ole pulaa. Kun Mia käynnisti haun netin autosivuilla kuukausi sitten, tietokoneen ruudulle lävähti tuhansia vaihtoautoja. Perusraakkaus oli helppo tehdä, sillä hintarajan lisäksi Mialla on toive auton merkistä ja vuosimallista.

– Haluaisin 2000-luvulla valmistetun Audin tai BMW:n, josta minulla on ennestään hyviä kokemuksia. Volkkarikin menee, jos vastaan osuu hyvä yksilö, Mia sanoo.

Ulkonäöllä on hänelle merkitystä.

– Pidän Bemarin ja Audin muotoilusta. Minun on ajateltava auton tyylikkyyttä myös ammattini takia. Ei se anna
kovin vakuuttavaa kuvaa, jos kurvaan asiakkaan luokse vanhalla rotiskolla.

Ikäisekseen siisti

Espoolaista Autosilta-liikettä pyörittävä Jami Multisilta myöntää, että tietyt kliseet pätevät autokaupassa edelleen. Miehet satsaavat moottorin kokoon ja teknisiin herkkuihin, naiset toivovat kulkupeliltä käytännöllisyyttä ja pieniruokaisuutta.

Valinta uuden ja käytetyn auton välillä on Jamin mielestä arvokysymys.

– 30 000 euron arvoisen auton ostaja ei välitä, vaikka hinta saattaa tipahtaa vuodessa kymppitonnin. Vaihtoautojen harrastajat taas valitsevat mieluummin kymppitonnin auton, koska he tietävät, että sen arvo saattaa laskea vuodessa vain tonnin pari.

Mia Piiparinen on vihdoin löytänyt autoliikkeen pihalta etsimänsä. BMW 316 on sporttinen, ja värikin toiveiden mukaisesti musta. 9 000 euroa maksava auto herätti kiinnostuksen jo netissä.

– Haluatko käydä koeajamassa sen? Jami kysyy.

– Ehdottomasti. Tämä näyttää ikäisekseen tosi siistiltä, Mia kehuu vuoden 2002 mallia.

Huoltokirja paljastaa, että runsaat satatuhatta kilometriä ajettua Bemaria on käytetty huollossa säännöllisesti.

– Minulla kertyy ajoa 25 000–30 000 kilometriä vuodessa, eli pärjäisin tällä pidemmänkin aikaa. Olen kuullut, että Bemarin moottori voi kestää kevyesti 350 000 kilometriinkin asti, Mia kertoo.

Puolen vuoden virheturva

Vaihtoautojen kestävyys arveluttaa ostajia eniten. Jatkuva korjauskierre syö rahaa ja hermoja.

– Jos ostaja haluaa tarkemman raportin auton kunnosta ennen ostopäätöstä, hän voi käyttää auton maksua vastaan esimerkiksi Autotohtorilla. Perustarkastus myynnissä oleviin autoihin tehdään toki vuosittain katsastuksenkin yhteydessä, Jami Multisilta muistuttaa.

Kuluttajansuojalaki antaa myös käytetyn auton ostajalle lisäturvaa, mikäli kulkupeli on hankittu liikkeestä. Myyjä voi joutua vastuuseen, jos autossa havaitaan selkeästi osoitettavia vikoja kuuden kuukauden sisällä ostopäivästä. Auton väärinkäyttö tai normaalit iästä johtuvat kulumat eivät kuulu takuun tai kuluttajansuojan piiriin.

– Jarrut, laturit ja pakoputket lasketaan kuluviksi osiksi, mutta esimerkiksi pian kaupanteon jälkeen hajonnut vaihdelaatikko on jo toinen juttu. Tällaisessa tapauksessa olemme usein korjauttaneet vaihdelaatikon ja jakaneet kulut asiakkaan kanssa puoliksi, Jami kertoo.

Koska puolen vuoden virheturva on kuitenkin aina tulkinnanvarainen, kuluttajariitalautakunta saa usein käsiteltäväkseen käytettyjen autojen kauppaan liittyviä kiistoja.

– Juuri näitä väärinkäsityksiä välttääksemme meillä on yleensä tapana muistuttaa asiakkaille, että he ovat ostamassa nyt käytettyä autoa. Eihän kukaan oleta vanhan pesukoneenkaan toimivan ikuisesti.

C-kasettisoitin vaihtoon

Koeajolta saapuvaa Miaa autonoston riskit eivät huoleta. Bemari on täyttänyt odotukset.

– Minulla on mekaanikkona työskentelevä tuttu, jonka kanssa kävin äsken puhelimessa pientä neuvonpitoa autosta. Hänen mielestään tämä vaikuttaa lupaavalta peliltä. Tietysti tämän ikäisessä autossa on jo pientä käytön jälkeä, mutta päällisin puolin kori on hyvässä kunnossa.

Ainoastaan Bemarin musiikkilaitteisto huvittaa Miaa.

– Voitteko kuvitella, että 2000-luvun autossa on c-kasettisoitin! Tämän vaihtaisin kyllä cd-soittimeen. Onneksi se ei ole iso investointi.

Mia yrittää tinkiä Bemarin hintaa alemmas, mutta luovuttaa pian ja allekirjoittaa kauppakirjat.

– Tiesin heti, että haluan tämän. Jos nyt olisin jäänyt empimään, auto ei olisi todennäköisesti ensi kerralla enää ollut täällä.

OSTAJAN MUISTILISTA

1. Ota selvää eri mallien tyyppivioista ja katsastuksen hylkäysprosenteista. www.a-katsastus.fi ja www.autoliitto.fi.

2. Määrittele budjetti. Ota huomioon korjaukset, huollot ja vakuutukset.

3. Vertaile hintoja netissä. www.nettiauto.com sekä  www.autotalli.com.

4. Autoarvio-sivustolla voit testata 5,50 eurolla nykyisen autosi arvon. www.autoarvio.fi.

5. Selvitä auton historia ajoneuvohallintakeskuksen sivuilta 3,50 eurolla. www.trafi.fi.

6. Koeaja auto. Voit antaa sen myös ammattilaisten
arvioitavaksi. Autotohtori: www.a-katsastus.fi.

7. Tarkista, että saat rekisteriotteen, huoltokirjan, luovutustodistuksen ja käyttöohjekirjan.

8. Ongelmatilanteissa käänny Kuluttajaviraston puoleen.