Nyt aion heittää pois kaikki irtokipot ja kapot! Mä haluan yksinkertaisen, tyylikkään ja hallitun kokonaisuuden”, pauhasi ystäväni astiakaupassa designin keskellä.

Kauniita astioita katsellessa en voinut kuin nyökytellä. Kotimatkalla mietin omia kuppejani. Kaapista löytyy tyylikkään yksinkertaisia kotimaisia, mutta myös sekalainen kokoelma kaikenkirjavia mukeja. Tässä muutama:

Itkevä koira tuijottaa kieli pitkällä -muki. 19-vuotiaana selitin mukavalle pojalle, että emme voi jatkaa tapailua, koska olemme henkisesti täysin eri tasoilla (minä korkeammalla). Kerroin, että minun täytyy nyt vetäytyä hiljaisuuteen, lukea filosofisia teoksia ja miettiä elämän tarkoitusta. Poika tuijotti minua ihmeissään: ”Milloin sulla on muuten alkanut tää kiinnostus ajatteluun?” Viikon kuluttua postilaatikossamme oli muki, mutta henkistymiseen kyllästyneessä mielessäni oli jo uusi poika.

Maailman paras äiti -muki. Mukana tuli runo: ”Minun äitini ei tuoksu pullalta, mutta näyttää hän kullalta. Kahvit hän joka aamu keittää ja sillä karmean väsynsä peittää. Minun äitini on myös tosi nätti, kun hän töistä tulee hän on aina ihan rätti.”

Tietotekniikkaa sinunkin ratkaisuihisi -muki. Mies tuli töistä ja vastassa olin minä eli äitiyslomalla oleva vaimo, jolla oli syntymäpäivä. Kun mies tajusi sen ja näki vaimonsa kaikkea muuta kuin raikkaan ja valoisan olemuksen, hän alkoi hätäisesti kaivaa laukustaan mukia, jonka oli saanut, kun oli käynyt työkeikallaan kuvaamassa tietotekniikkayrityksen pomoa. Mies hymyili hikisenä ja selitti, että muki on vankkaa tekoa.

Praha-muki. Muistan sen sunnuntaiaamun ja heräilevän Prahan. Kävelin työkaverini kanssa kadulla ja yhtäkkiä hän pysähtyi: ”Hei, mä haluan ostaa ton ihanan aurinkomukin sulle. Muistat sitten aina mua, kun juot siitä.”

Kun viime joulukuussa sain puhelun hänen kuolemastaan, kaivoin esille aurinkomukin, sytytin kynttilän, keitin kahvit ja mietin, miksi kyyneleiltä on niin vaikea nähdä valoa.

Ei ehkä niin tyylikästä ja hallittua, mutta onneksi kaapissani on kokoelma täysiä tunteita.