Muutama päivä sitten nuori nainen tilitti minulle ensimmäistä jouluaan avomiehensä lapsuudenkodissa.

”Ihan painajaista koko homma. Anoppi iski ruuat keittiönpöydälle, ja jokainen haki sieltä mitä haki. Sitten istuttiin telkun ääressä, syötiin ja juteltiin. Varmaan kaikilla oli ihan mukavaa, mutta eihän siinä ollut mitään juhlallista. Itse olen tottunut siihen, että istumme juhlavaatteissa joulupöytään ja aloitamme rauhassa alkupaloilla.”

Mieleeni kumahti heti tämänvuotisen Parisuhdepäivien lähettämä tiedote, jonka yksi lause jäi pyörimään päähäni: Kaikki parisuhteet ovat monikulttuurisia. Ihan totta, puhisin lukiessani tekstiä.

Aina paasataan siitä, kuinka ulkomaalaisen kanssa joutuu kohtaamaan kulttuuriristiriitoja ja tekemään kaikenmaailman kompromisseja eri tapojen hetteikössä. Mutta kyllä ne kulttuuriristiriidat sujuvat ihan meidän suomalaistenkin kesken. Eräs ystäväni kertoi juuri lukeneensa kirjan, jossa nainen kuvaili, miten mahdotonta oli elää heimokulttuurista tulevan afrikkalaisen miehen kanssa.

”Mutta ei tässä minnekään heimotasolle tarvitse mennä. Ihan samat sotkut olen saanut turkulaisena aikaan kuopiolaisen mieheni kanssa. Alussa lapsuudenperheidemme erilaisuus ei vaivannut yhtään, mutta nyt tuntuu, että menemme joka asiassa ihan eri suuntiin”, hän vertasi.

Mutta parhaimman oppitunnin monikulttuurisuudesta piti minulle mummojengi uimahallin saunassa: ”Sitä rakastuu mieheen, joka on erilainen kuin itse. Ensin on ihan sekaisin, kun pääsee matkustamaan eksoottiseen elämään ja näkemään uusia puolia myös itsessään. Loppuelämä kuluukin sitten siinä, että yrittää sovitella omaa tuttua maailmaansa sen miehen outoon maailmaan.”

Totta turisitte, mummoseni! Itse valmistaudun joulun kunniaksi käymään savolaisen mieheni kanssa tahtojentaistoa siitä, haetaanko kuusi tänä vuonna aatonaattona vai ryhdytäänkö sen hakemista suunnittelemaan, kun melkein jo istumme joulupöydässä. Saatte ihan vapaasti arvuutella, kumpi vaihtoehto on peräisin pohjalaisesta mielenmaisemastani.