Näillä laduilla pääset nautiskelemaan hiihdosta, talvesta ja luonnosta. Kaikkialla Suomessa Kansallispuistot ja luonnonsuojelualueet ovat mainioita laturetkikohteita.

Näillä laduilla pääset nautiskelemaan hiihdosta, talvesta ja luonnosta.

Lapissa on tietysti loistavat apajat retkihiihtäjälle. Kaikkien laskettelukeskusten ympärillä on laajat latuverkostot ja niiden varrella kahvilapalveluja. Tuntureiden sylissä Kiilopäällä järjestetään pitkin talvea opastettuja hiihtoretkiä. 5-6 tunnin opastetut päiväretket sisältyvät majoituksen hintaan. Talven 2010-2011 uutuus on tunturihiihtokoulu, jossa opetellaan muun muassa nousu-, kaatumis- ja laskutekniikkaa. www.kiilopaa.fi. Levillä lapsiperheelle sopiva retki suuntautuu Levin Lapinkylään, jossa pääsee ruokkimaan poroja, ihailemaan perinteistä lappilaista kylämiljöötä ja vaikka savusaunaan. www.lapinkyla.fi

Kainuusta hiihtäjä löytää usein rauhallisempia latuja kuin Lapin isoista keskuksista. Esimerkiksi Puolangan kunnassa sijaitsevan Paljakan laskettelukeskuksen ympärillä mutkittelevilla hyväkuntoisilla laduilla ei ole juuri koskaan tungosta. www.paljakka.fi

Kuopiossa mukava ja helppo retkireitti kulkee Puijolta Kallaveden rannalla sijaitsevalle Pilpan majalle. Matkaa kertyy 6-7 kilometriä suuntaansa, ja perillä saa tuoretta pullaa. www.puijonlatu.fi/pilppa

Lahdessa Vesijärven jää on mainio retkipaikka, kunhan vain sattuu sellainen talvi, että ladut voidaan vetää. Jäällä hiihdellessä voi ihailla ranta-asustusta, kiertää saaria tai pistäytyä kahville Lahden satamassa. Näpsäkkä päiväretki onnistuu siten, että matkustaa Lahdesta bussilla parinkymmen kilometrin päähän Vääksyyn ja hiihtää jäätä pitkin takaisin. Jos aurinko paistaa, saat nauttia siitä koko matkan.

Espoon Oittaalla voi retkeillä ihan pientenkin lasten kanssa, sillä Suomen Ladun välinevuokraamosta saa vuokralle lasten vetämiseen tarkoitetun ahkion. www.suomenlatu.fi/oittaa

Helsingin Paloheinässä on hyviä reittejä aloittelijoille ja perheille. Reilun 10 kilometrin kierroksen varrelle osuu kolme kahvilaa: Paloheinän maja, Pitkäkosken ulkoilumaja ja Haltialan tilan kahvila-ravintola Wanha Pehtoori. Tilalla on voi paistaa makkaraa ja katsella maatilan eläimiä. Latuverkostosta voi valita reitin, joka kiertää ruuhkaiset kilpaladut. www.ulkoilumaja.net ja www.wanhapehtoori.com

Kaikkialla Suomessa Kansallispuistot ja luonnonsuojelualueet ovat mainioita laturetkikohteita. Lisätietoja www.luontoon.fi ja www.retkikartta.fi/retkikartta.php

Rannikolla retkeillään hyvinä talvina meren jäällä. Turvallisinta on tietysti sujutella rannan tuntumassa ja jääpiikit kaulassa.

Latujen kunnon ja hiihtosään voi tarkistaa sivuilta www.hiihtonetti.fi

Suomen latu järjestää myös laturetkitapahtumia. www.suomenlatu.fi/suomen_latu/talvilajit/hiihto/tapahtumat/

Teksti Liisa Rajala Kuva iStockphoto