Näyttelijä kirjasi viikon rahankäyttönsä. Croissantkahvit, bikinit, ruokaostokset... kuluuhan sitä.

Näyttelijä Minna Haapkylä, 39, panee perunakattilan
tulelle ja kurkkaa korkealta keittiönikkunasta pihalle.

– Jos kukaan ei huuda äitiä, kaikki on hyvin, eikä niillä ole hätää, Minna kertoo nauraen.

Linnunlaulun kallioilla Minnan lapset Eliel, 7, ja Luukas, 4, rymyävät yhdessä serkkupoikansa Toivon, 5, kanssa. Samoilla kallioilla on Minna itsekin leikkinyt lapsena, niin kuin on myös hänen isänsä. Haapkylät asuttavat yhtä Helsingin Linnunlaulun vanhaa huvilaa jo viidennessä sukupolvessa.

Tänään Minnalla on vapaapäivä – tai miten sen nyt ottaa. Ehkä pikemminkin pitäisi puhua kotiäitipäivästä tai yksinhuoltajan kotityöpäivästä. Freelancer-näyttelijällä kun on kotivuoro niin kauan kuin hänen miehensä, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman on kiinni teatteriesityksessä Münchenissä. Kristian Smedsin ohjaaman näytelmän harjoitukset alkoivat vappuna ja valmista pitäisi olla syksyllä, jolloin näytelmää esitetään saksalaisyleisölle.

Näyttelijäpariskunnan vuorottelusysteemi on sujunut hyvin. Jos toinen on kiinni isossa työssä Suomessa tai ulkomailla, toinen vastaa kotihommista, ennen kaikkea perheen kahden pojan hoidosta.

– Seuraavaksi on minun vuoroni. Se tarkoittaa, että ensi vuonna minun työni ovat ensi sijalla. Yleensä se joustaa, jolla on pienempi rooli tarjolla, Minna kertoo.

Vaikka yksinhuoltajajaksot ovat rankkoja, Minna viihtyy kotona ja hänelle sopii hyvin, ettei koko ajan tarvitse paiskia hulluna duunia.

– En koskaan ahdistu, jos minulle ei ole sovittuna seuraavia töitä. Minun on tietenkin helppo kieltäytyä epäkiinnostavista töistä, koska olen menestynyt ammatissani eikä minulla ole mitään näyttämisenhalua yhtään mihinkään suuntaan. Olen tyydyttänyt ne menestykseen liittyvät unelmani, joita minulla joskus oli, Minna sanoo.  

MAANANTAI
Croissant ja maitokahvi 10 €
Lounas 15 €

Herään Cannesin leffafestivaaleilla agenttini ja ystäväni Laura Munsterhjelmin luona ja nautin aamupalaksi maitokahvin ja croissantin. Päivän ohjelmassa on treffejä ranskalaisten casting-ihmisten  kanssa. Ranskan puhuminen on kivaa, mutta muuten festarit ovat tosi raskaat. Kaikki tapaamiset tapahtuvat lounailla ja drinkkien ääressä terasseilla tai bileissä.

Olen ollut juhlilla monta kertaa ja nähnyt sen kaksi ääripäätä. Kymmenen vuotta sitten asuin Onnenpeli 2001 -elokuvan ohjanneen Aleksi Salmenperän ja kuvaaja Tuomo Hutrin kanssa kämäsessä hotellissa Nizzassa, mistä matkustimme junalla päivittäin Cannesiin. Emme tajunneet leffamaailman kuvioista mitään, mutta meillä oli tosi hauskaa, kun istuimme keskenämme hiekkarannalla juomassa samppanjaa.

Vuonna 2007 minulla taas oli rooli kilpailusarjaan osallistuneessa ranskalaisessa elokuvassa Selon Charlie. Asuin luksushotellissa ja minua kuljetettiin limusiinilla haastattelusta toiseen. Se oli paljon ahdistavampaa, koska siihen liittyi suuren maailman käsittämättömyyttä ja olin koko ajan vähän pihalla. Olisi tehnyt mieli vain mennä hotelliin katsomaan telkkaria, mutta piti jaksaa hymyillä ja olla kiva vieraille ihmisille. 

Yleensä maksan itse matkani Cannesiin, sillä kyse on oman urani edistämisestä. Nyt lentoliput maksoivat 250 euroa. Ehkä kerran päivässä syön yhdessä suomalaisten elokuva-alan ystävieni kanssa, ja jokainen maksaa silloin itse ateriansa. Muuten juomat ja ruuat ovat ilmaisia. En tosin jaksa juoda juuri lainkaan viiniä, sillä aikataulu on niin tiukka, että krapulaa ei voi hankkia.

TIISTAI
Bikinit 300 €
Lentokentältä samppanjaa ja pojille suklaata tuliaisiksi 70 €

Olen edelleen Ranskassa, ja kun kuljen design-bikinikaupan ohi, en saa silmiäni irti ikkunassa roikkuvista virkatuista bikineistä. Ne istuvat täydellisesti, joten hinnasta välittämättä lähden kaupasta ulos ne mukanani. En ole löytänyt uikkareita Suomesta ja olen käyttänyt monta vuotta vanhaa äitiysuimapukuani, joten voin kerran satsata tähän vähän enemmän, selitän itselleni. Bikinit ovat ensimmäinen vaateostokseni tänä vuonna.

Shoppailen tosi harvoin enkä enää koskaan kulje päämäärättömästi kaupungilla hypistelemässä vaatteita. Jos tarvitsen jonkun tietyn vaatteen, kävelen suoraan suosikkiliikkeisiini, joita ovat Filippa K, Max&Co, Helsinki 10 ja Dieselin farkkukauppa, sekä Ranskassa Agnes B. Käytän myös Ivana Helsingin ja Nanson mekkoja.

Lapsille ostan paljon vaatteita, tai oikeastaan esikoinen Eliel saa eniten, koska kaikki nuoremmat perivät hänen vaatteensa.
Saappaat ovat heikko kohtani, niihin käytän liikaa rahaa. Nyt en ole vuoteen hankkinut yksiäkään pareja ja odotan jo syksyä, että saan ostaa itselleni uudet.

Kerran uudenvuodenbileissä löin kavereitteni kanssa vetoa siitä, kuka pystyy olemaan vuoden ajan ostamatta yhtään uutta tavaraa. Kaikki olivat varmoja, että nainen ei pystyisi olemaan shoppailematta niin pitkää aikaa. Mutta se oli mahtavan vapauttavaa, ja lopulta olin ainoa, joka piti lupauksen. Koska kierrätys oli sallittua, kävin paljon divareissa ja kirpputoreilla.

Illalla lennän Ranskasta kotiin ja ehdin nähdä poikani Elielin ja Luukaksen hereillä. Lapset ovat niin tottuneita jatkuvaan reissaamiseemme, että heitä kiinnostavat lähinnä tuliaiset. Jos satun olemaan HP:n kanssa samaan aikaan poissa, samassa talossa asuva äitini, isäni tai sisareni hoitaa poikia. Tälläkin kertaa äitini on tullut hätiin. En pärjäisi ilman vanhempiani ja siskoni perhettä.

Välillä haaveilen elämisestä yksin autiolla saarella, koska fyysinen yksinäisyys on niin minimissään, kun asumme tavallaan kommuunissa. Toisaalta minulla on joka päivä pieniä omia hetkiä, kun lapset juoksevat mummin luo syömään.

KESKIVIIKKO
Ruokaostokset 100 €
Kaksi kirjelähetystä yhteensä 25,80 €
Aamiainen 7,50 €

Ensimmäisenä päivänä paluuni jälkeen suuntaan Munkkivuoren K-Marketiin ruokaostoksille. Jääkaappimme on viikonlopun jäljiltä tyhjä, ja rahaa kuluu varmasti satanen. Lastaan kärryihin leipää, juustoa, voita, luomujauhelihaa, porkkanoita, tomaatteja, kurkkuja ja maa-artisokkaa. En koskaan katso hintoja – en esimerkiksi tiedä, mitä maitolitra maksaa – ja tilini on jatkuvasti miinuksella. Tuntuu, että Suomessa ruoka on paljon kalliimpaa kuin ulkomailla.

Samalla reissulla käyn postissa lähettämässä Heini Junkkaalan kirjoittaman Soita minulle Billy -näytelmän englanninkielisen käsikirjoituksen Ranskaan ja Berliiniin ohjaajille, jotka ovat siitä kiinnostuneita. Rakastan näytelmää, ja olen tosi iloinen, että saimme Teatteri Jurkkaan vielä muutaman lisäesityksen elokuulle.

Ostosreissulla istahdan myös juomaan kahvin Munkkivuoren ostarin Fazerille, josta saa Helsingin parhaan latten!

Kerran kuskatessani poikia, hoilotin autossa ”mä joka päivä töitä teen” -laulua, johon Eliel sanoi heti, että ”ethän sinä äiti tee töitä”. Elielin mielestä en ole koskaan töissä, ja hänen on vaikea käsittää, että kuvauksissa ja esityksissä käyminen on näyttelijälle työntekoa. Lapsen mielestä oikea työntekijä lähtee aamulla työpaikalle, mutta minä vaan hengailen tai olen lomamatkalla. Työni on heille hyvin hämärää ja absurdia.
Ja jos ollaan ihan rehellisiä, niin kyllä minä olenkin kauhean huono tekemään töitä. Työn tekeminen on minusta rasittavaa. Haluaisin kasvattaa lapsistani vähemmän arjesta vieraantuneita kuin mitä itse olen, mutta saatan ihmetellä ääneen, että joutuuko siskoni todellakin käymään töissä joka arkipäivä.

Kodin ja työn yhdistäminen on minulle vaikeaa. Teatterilla työajat ovat epä­inhimilliset. Ja jos olen kuvauksissa, hommia paiskitaan 12 tuntia putkeen. Uppoudun aina voimakkaasti työhöni ja olen lähimmilleni poissaoleva ja sulkeutunut. Ajattelenkin, että minun luonteellani minun täytyy olla enemmän vapaalla kuin töissä, jotta pystyn olemaan lapsilleni läsnä äitinä.

HP pystyy paljon paremmin vaihtamaan työn ja kodin välillä. Hän myös tykkää enemmän työnteosta ja hänellä menee hermo kotona nopeammin, joten meillä toimii paremmin se, että minä päivystän kotona. Mitä enemmän ikää on tullut sitä tärkeämmäksi työn sisältö on muuttunut. Koska minulla on mahdollisuus valita, sanon mieluummin ei niille töille, jotka eivät kiinnosta.

Olen todella etuoikeutettu, sillä muista ihmisistä meidät erottaa se, että meillä ei ole lainkaan asuntolainaa. Mutta totta kai minäkin lasken euroja kuun lopussa, varsinkin silloin, kun en ole tehnyt töitä ja rahaa on vähemmän.

TORSTAI
Luukaksen synttärilahja (Hot Wheels – 20 auton lahjapakkaus) 37,99 €

Kuopuksemme täyttää lauantaina neljä vuotta. Menemme yhdessä BR-leluun valitsemaan hänelle lahjaa. Luukas saa näyttää muutaman lelun, joista hän itse pitää, mutta yllätys säilyy viikonloppuun asti, sillä en kerro hänelle, minkä niistä maksan kassalla ja pistän pakettiin.

Luukas on automiehiä, ja kyllä minäkin tykkään ajaa autolla, vaikka oma menopelini onkin pyörä. Pyörän huoltoon on tänä kesänä kulunut jo useampi kymppi, koska siitä on puhjennut rengas jo kaksi kertaa. Minulla ei ole omaa autoa, mutta isäni auto on koko sukumme käytettävissä. Kun päätimme laittaa Elielin ranskalaiseen kouluun, teimme diilin: se joka kuljettaa kolme serkusta kouluun ja päiväkotiin, saa auton käyttöönsä. Isäni ja siskoni kuskaavatkin poikia yhtä paljon kuin minä tai mieheni.

Kesälomalla meillä edessä on enemmänkin autossa istumista, sillä lähden poikien ja vanhempieni kanssa HP:n luokse Saksaan. Aiomme poiketa Tanskassa Legolandin kautta, ja luulenkin, että enemmän kuin isänsä näkemistä pojat odottavat huvipuistoon pääsyä.

PERJANTAI
Rahkapiirakka 4 €
Taimitarhasta kukkia pihalle 20 €

Siivoan ja luen työmeilejäni. Haen Sinisen Huvilan Kahvilasta rahkapiirakkaa. Yleensä ostan sieltä syötävät mukaani ja tulen omalle pihalle tai parvekkeelle, koska ajattelen, että turha viedä kahvilasta paikkoja.

En tulisi toimeen ilman kahvilaamme. Kun se keväällä aukeaa, on kuin taakka putoaisi harteiltani, koska tiedän, että sieltä saa hädän tullen jäätelöt ja hyvää lounaskeittoa. Kaupat kun ovat aika kaukana.

Elämäni olisi täydellistä, jos minulla olisi taloudenhoitaja, joka hoitaisi inhottavat arkityöt. Kun olen pitkään yksinhuoltajana, en millään jaksa keksiä koko ajan ruokia perheelle. Pitäisi olla vähän vaihtelua, kun eihän sitä itsekään jaksa aina niitä samoja, mutta yhtäkkiä kello onkin taas viisi ja iskee paniikki, että mitä mä nyt tässä kehitän. Olisin ikionnellinen ja maksaisin mielelläni, jos joku tulisi kerran viikossa laittamaan meille pakkaseen arkiruokia. Nyt yritän muistella hyviä kouluruokia, ja etsin niiden ohjeita Kotikeittiö-keittokirjasta, että mitenkähän makaronilaatikon juustokastike tehtiin tai miten siskonmakkarakeittoon laitetaan ne siskonmakkarat.

Iltapäivällä poikkean poikien kanssa taimimyymälään. Pojat valitsevat lempivärisiään kukkia leikkimökin kuistille ja minä ostan joitain päivänkakkaran näköisiä ruukkuun. En tunnista lajeja yhtään paremmin kuin lapseni, vaan valitsen niitä fiilis- ja väripohjalta. Vuosikausia luulin, että perenna on jokin kukkalajike. Talossamme äitini ja siskoni hoitavat kukkapenkkejä, isäni korjaa ja minä järjestelen. Olen yleinen siivooja.

LAUANTAI
20 euroa lainarahaa baarissa

Luukaksen kaverisynttärit pidetään vasta ensi viikolla, mutta juhlimme pienesti kotona oman perheen kesken.

Illalla lähden luokkakokoukseen keskustaan. Fillaroidessani Mannerheimintietä pankkikorttini putoaa takataskustani, joten en tuhlaa illan aikana juuri mitään. Lainaan ystävältäni Villeltä 20 euroa, ja kaverini tarjoavat minulle muutaman oluen. Koska aurinko paistaa täysillä, saamme istua kaikessa rauhassa sisällä pimeässä Rymy-Eetussa.

SUNNUNTAI
Mehuja ja syötävää talkooväelle noin 30 €
Elielin kaverin synttärilahja 14,90 €

Kutsumme ystävät perinteisiin pihatalkoisiin. Isossa talossa riittää puuhaa, haravoimme, istutamme kukkia, nypimme rikkaruohoja ja siivoamme rannan.

Tätä nykyä Linnunlaulun huvilamme sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa, mutta kun talo rakennettiin vuonna 1894, alue oli maaseutua.

Kun isäni oli pieni, jokaisessa huoneessa asui yksi työläisperhe. 1970-luvulla rakennus oli rappiolla, ja koska purku-uhka leijui koko ajan huvilan päällä, kukaan ei viitsinyt tehdä rötiskössä kunnostustöitä. Kun synnyin, taloon ei tullut lämmintä vettä ollenkaan ja äidinäitini oli ihan kauhuissaan, että miksi hänen tyttärensä muuttaa slummiin!

Isäni alkoi kuitenkin kunnostaa taloa, ja nythän täällä asuminen on aivan luksusta. Muutin 17-vuotiaana vanhempieni seinän taakse yksiöön asumaan, mutta olen asunut sentään välillä muuallakin: opiskeluaikana vuoden Pariisissa ja nuorina näyttelijöinä olin mieheni kanssa kaksi vuotta Lahden Teatterissa.

Viime aikoina olen alkanut haaveilla mökistä, mutta koska meillä on paljon puuhaa talomme kanssa, haluaisin löytää vuokramökin läheltä pääkaupunkia.

Muistan, että lapsena mökillä oli mahtavaa: sai juosta metsissä ja uida ja saunoa, ja jotenkin sitä ruokaa aina ilmestyi jostakin eteen. Äidistäni mökkilomat olivat kamalia, kauppa oli kaukana ja hyttysiä oli liikaa, ja isämmekin pääsi vasta perässä sinne. Äitini teki aina aikalailla kaiken, pyöritti yksin koko huushollin. Hän pesi nyrkkipyykillä meidän kaikkien vaatteet ja haki kaivosta vedet. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olisinpa joskus edes pessyt perunat. 

Minnan viikon menot
655,19 €