Kirjailija Laura Honkasalo päätti rankan vuoden päätteeksi tehdä jotain, mitä ei ollut koskaan kokeillut: lähteä yksin pakettimatkalle etelään.

Kuvat Susanna Kekkonen

"Kiitos kun kestit urheasti", kuusikymppinen brittimies sanoo ja kumartaa hillitysti. Olen tallonut miehen varpaita kahden valssin ajan hotellin yökerhossa, joka muistuttaa vanhainkodin ja ruotsinlaivan risteytystä. Verhossa lukee kimallekirjaimin Party – Fiesta. Sen edessä yhden miehen bändi laulaa taustanauhan päälle iskelmäversioita popklassikoista ja soittaa välillä saksofonia. Tanssilattialla käy kuhina.

Tanssittajani on matkalla yksin kuten minäkin. Hänen tokaisustaan tulee vähän surullinen olo. Ehkä mies on lähtenyt seuramatkalle toiveenaan löytää tyttöystävä, mutta muut samalla matkalla ovatkin pariskuntia. Sitä paitsi enemmän hänellä oli kestämistä kuin minulla. Tanssitaitoni on todella ruosteessa.

Tilaan piña coladan, koska ystäväni on vannottanut minua tilaamaan Teneriffalla ainakin yhden sateenvarjodrinkin. Pettymyksekseni se ei maistukaan tukholmalaisille kookospalloille vaan sampoolle. Juon drinkin loppuun uima-altaan reunalla ja mietin, pitäisikö mennä tanssikurssille. Palmut kahisevat pimeässä.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni etelänlomalla ja samalla elämäni ensimmäisellä seuramatkalla.

Nuoruudessani seuramatkoja halveksittiin. Käytiin interraililla, jonotettiin lentolippuja Kilroyssa ja asuttiin retkeilymajoissa. Maailma piti löytää itse.

Ystäviini verrattuna olen tosin matkustanut vähän: en ole koskaan käynyt Aasiassa, Australiassa tai Afrikassa. En ole kokenut intialaiskaupunkien kaaosta enkä eteläamerikkalaisten pikkukylien tunnelmaa. Eksoottisin matkakokemukseni taitaa olla Sortavalasta.

Takanani on raskas vuosi. Rakkaat isovanhempani kuolivat lyhyen ajan sisällä, vain muutama kuukausi mummin hautajaisten jälkeen mieheni jätti minut ilman mitään ennakkovaroitusta. Yhtäkkiä olin yksin pienten lasten kanssa,
sydän särjettynä. En pystynyt nukkumaan enkä syömään, ja laihduin muutamassa viikossa kahdeksan kiloa. Jouduin puoleksi vuodeksi sairaslomalle masennuksen ja uupumuksen takia. Tuntui, että koko maailma oli palasina ja kaikki turvallinen kadonnut. Samalla oli kuitenkin pakko olla tukena ja turvana 5- ja 8-vuotiaille pojilleni. Omat vanhempani erosivat, kun olin viisivuotias, enkä olisi ikinä halunnut lapsilleni samaa.

Nyt tuntui, että on pakko päästä jonnekin yksin keräämään voimia. Päätin lähteä Kanarialle, Teneriffan Puerto de la Cruziin, koska se oli ainakin jotain ihan muuta kuin mitä olin ennen tehnyt.

Agathan jalanjäljissä

En etukäteen tiedä, mitä odottaa seuramatkalta. Se tuntuu kuitenkin turvalliselta vaihtoehdolta, koska en ole ihan kunnossa. Suomalaisille oppaille saa soittaa vaikka keskellä yötä, ja Aurinkomatkojen toimisto on auki viikonloppuisinkin.

Viimeisenä iltana kotona olo on surullinen, vaikka isovanhemmat ovat tulossa hoitamaan lapsia ja näillä on varmasti kaikki hyvin. Lapset odottavat uusia kämppiksiään innoissaan ja vannottavat tuomaan tuliaisia.

Matkalla lentokentälle tupruaa lunta. Rakastan talvea, ja tuntuu yhtäkkiä tyhmältä lähteä etelään, kun talvi on parhaimmillaan. Viihdyn arjessani, enkä ole koskaan tuntenut tarvetta irtiottoihin.

Ystäväni ovat kehottaneet minua hankkimaan lomaheilan, mutta lähtöportilla käy ilmi, että se voi olla vaikeaa. Kaikki muut näyttävät olevan yli kuusikymppisiä. Vasta lentokoneessa ymmärrän, miten kovassa paineessa olen ollut viimeiset puoli vuotta. Stressipäänsärky puhkeaa ja uhkaa yltyä migreeniksi.

Perillä Teneriffalla opas saattaa kentältä hotellin aulaan. Tulee turvallinen olo. On ihmeellistä, että hotellihuone on vain minua varten, eikä yöllä sänkyyn kipua pientä tuhisijaa. Viikkoon ei tarvitse laittaa ruokaa, ja iltaisin saan kaatua mankeloituihin lakanoihin.

Myös paikallinen retkioppaamme Mini eli Marianne Perttula on kuin turvallinen mummo. Mini on asunut Teneriffalla peräti 41 vuotta, ja hän kertoo saaren historiasta ja luonnosta niin kuin olisi aidosti innoissaan – vaikka on varmasti tarinoinut samat jutut suomalaismatkailijoille tuhansia kertoja.

Mini kertoo, että kuuluisa dekkaristi Agatha Christiekin lomaili Puerto de la Cruzissa vuonna 1927. Ennen matkaa Agathan äiti kuoli, kirjailija menetti lapsuudenkotinsa ja selvisi, että hänen miehellään oli suhde toiseen naiseen. Kun mies haki eroa, Agatha sai hermoromahduksen.

– Hän tuli tänne nuolemaan haavojaan avioeronsa jälkeen, Mini selvittää.

Teneriffa oli tuolloin erilainen kuin nykyään. Massaturismia ei vielä ollut, ja saarelle saavuttiin Espanjasta laivalla. Silti tunnen sukulaisuutta Agathan kanssa.

Ei ainakaan omaishoitajaksi

Ensimmäisenä päivänä on viileää, eikä uiminen houkuta. Hotellin edessä on ranta, jota peittää pikimusta hiekka. Sen seassa on meren pyöreäksi hiomia laavakiviä.

Äidinäitini oli hulluna kiviin. Lapsena ihmettelin, miten mummo jaksoi kykkiä tuntikausia kivikossa, mutta vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, että kivien tutkiminen on eräänlaista meditaatiota. Laavakivet ovat hienoja, mustia ja reikäisiä. Vesirajasta löytyy myös meren hiomia kaakelinpaloja. En ihan käsitä, miten ne ovat päätyneet mereen. Aallot lyövät korkeina, ja rannassa liehuu punainen lippu. Surffarit ovat kuitenkin vedessä. Meren tuoksu, aaltojen kohina ja sinivihreä ulappa rauhoittavat.

Hotellini muistuttaa ylellistä palvelutaloa. Moni hotellivieraista liikkuu rollaattorin tai kävelykepin kanssa. Ensialkuun minua surettaa vanhojen parien keskellä. Mieheni lupasi satoja kertoja, että olisimme yhdessä kuolemaan asti. Parin päivän kuluttua alan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että usein toinen puolisoista huolehtii toisesta – yleensä nainen miehestä. Jos vanhenen yksin, ei ainakaan tarvitse ruveta omaishoitajaksi. Ja löysihän Agathakin itselleen arkeologin! "Arkeologi on paras mahdollinen aviomies", murhakirjailija lohkaisi. "Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä kiinnostuneempi mies on hänestä."

En ole koskaan lomaillut itsekseni. Siihen liittyy kaikkea pelottavaa, kuten yksin syöminen. Lounasaikaan se menettelee, mutta iltaisin kaikki tuntuvat olevan liikkeellä ystäviensä tai puolisonsa kanssa. Onneksi ravintola-annokset ovat niin suuria, että illalla pärjää hedelmillä ja leivällä.

Olin odottanut, että ruoka olisi Puerto de la Cruzin kaltaisessa turistirysässä  huonoa, mutta se onkin yllättävän hyvää. Kaikkialla on tarjolla tuoreita äyriäisiä, eivätkä ne ole kalliita. Supermarketissa tunnen katkeran vihlaisun katsellessani mahtavaa kalatiskiä. Kalakantojen ehtyminen ei näy vaikuttaneen tarjontaan, ja tavallisesta ruokakaupasta löytyy myös muhkeita mustekaloja ja äyriäisiä.

Hylätty vaimo terassilla

Hotellin aulassa juttelen toisen yksin matkustavan suomalaisnaisen kanssa.

– Välillä tulee orpo olo, hän tunnustaa.

Se on totta. Yksinäisyys iskee viimeistään auringon laskiessa. Eräänä iltana päätän olla reipas ja lähden yksin viinille. Varmuuden vuoksi otan mukaan kutimen, vaikka tuntuukin irvokkaalta neuloa pipoa aurinkolomalla. Asetun terassille puiston laitaan. Minusta tuntuu, että miestarjoilija katsoo minua oudosti. Oloni ei ole kovinkaan mukava, eikä viini maistu yksin hyvältä. Tuntuu, että pääni yläpuolella on kyltti, jossa lukee "hylätty vaimo".

Katselen pikkutyttöä, joka hoitaa puistossa taaperoa, varmaan veljeään. Jonkin ajan kuluttua tajuan, että lasten isä istuu viereisellä terassilla. Niinpä niin. On outoa, että nainen tulee yksin baariin, mutta ei ole mitään kummallista siinä, että isä kaitsee lapsiaan baarista käsin.

Päätän illan uskaltautumalla suomalaisen Iskelmä-baarin karaokeen, jota matkatoimisto suosittelee. Katselen  ympärilleni, ja huomaan olevani nuorin asiakas täälläkin.

Eläkeläisten lomailu ei ole mitään hissuttelua. Tanssi- ja lauluhaluisia riittää. Italialainen vaari hakee minua tanssimaan, enkä meinaa päästä parketilta pois. Keski-ikäinen nainen laulaa antaumuksella Juicen hittiä Viidestoista yö. Olen aina inhonnut biisiä, ja mietin hermostuneena, mitä italialaisherra ajattelee siitä. Kielimuurin vuoksi jää epäselväksi, miksi hän on ylipäänsä tullut suomalaiseen iskelmäkaraokeen.

Seikkailevat naiset

Matkatoimistojen retket ovat kalliita, mutta ilmoittaudun kuitenkin kahdelle, koska haluan tavata ihmisiä ja saada
juttuseuraa. Ilahdun, kun saamme molemmille retkille oppaaksi positiivista energiaa säteilevän Minin. Ronskilla huumorillaan hän saa retkeilijät kiemurtelemaan naurusta.

– Eräs mies kertoi tietävänsä, milloin avokado on kypsä. Silloin, kun se tuntuu samalta kuin hänen vaimonsa rinnat. Arvaatte varmaan, että kaikki seurueen miehet halusivat vaimojensa avulla kokeilla, miltä kypsä avokado tuntuu, Mini tarinoi.

Ensimmäiseksi suuntaamme saaren keskellä kohoavalle, maailman kolmanneksi suurimmalle tulivuorelle Teidelle. Puolivälissä pysähdymme katselemaan satumaista metsää. Kanarianmännyssä on pitemmät neulaset kuin suomalaisessa, eikä sitä kasva muualla kuin täällä. Männikkö verhoutuu sinertävänvihreään väriin, maata peittävät pitkät, kuivuneet neulaset, joita käytetään karjan pahnoina.

Maisema muuttuu sitä karummaksi, mitä ylemmäs ajamme. On keskitalvi, joten emme saa nauttia tulivuoren kukkaloistosta. Myös teidenliskot ja mehiläiset ovat talviunillaan. Ryhmän uskalikot ajavat köysiradalla yli kolmen kilometrin korkeuteen huipulle, mutta minua jyrkkä köysirata kauhistuttaa. Onneksi maisema on hätkähdyttävä alempanakin. Ympärillä levittäytyy karu kuumaisema. Kivikerrostumien punertavat värisävyt ovat upeita, ja taivas kaartuu yllä uskomattoman sinisenä. Koska olemme kansallispuistossa, kivenhippuakaan ei saa ottaa muistoksi.

Retkellä juttelen yksin reissaavan, nuorekkaan seitsemänkymppinen naisen kanssa, joka kertoo käyneensä lähes sadassa maassa. Minua huimaa, kun hän kertoo matkoistaan asumattomille saarille. Ehkä seikkaileminen pitkin palloa pitää nuorekkaana!

Mieleni tekisi patikkaretkille näkemään lisää luontoa, mutta lyhin suomalaisen oppaan vetämä patikkareissu olisi viisi tuntia. Pelkään, ettei minulla ole tarpeeksi kokemusta, ja vaelluskengätkin jäivät kotiin. Teidellä voisi patikoida myös omin päin, puolimatkassa voisi yöpyä eräkämpässä. Auringonnousu tulivuorella on kuulemma upea kokemus. Haluaisin olla  sellainen ihminen, joka porhaltaa matkoillaan vuorten huipuille.

Suojelupyhimykseni

Toisena retkipäivänä kierrämme lähistön pikkukyliä. Heti kun noustaan rannikolta ylöspäin, tulee niin kylmä, että päällystakki ja villapusero ovat tarpeen. Käymme maalaismarkkinoilla ostamassa mausteita ja huristamme kiemuraisia pikkuteitä La Lagunaan, jonka vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Mini kiidättää meidät vanhankaupungin läpi, sitten suuntaamme viinitilalle, joka tuntuu pikemminkin elokuvakulissilta. Pöytään kannetaan nopeassa tahdissa viinimaistiaisia ja tapaksia eli makkaraleipiä ja perunaa. Juttelemme suomalaisturistien kanssa Outi Pakkasen dekkareista, ja pian sisään porhaltaa jo seuraava suomalaisseurue. Melkoista liukuhihnameininkiä!

Teneriffalla voisi vuokrata auton, mutta koska en osaa ajaa, luotan paikallisbusseihin. Kolmella eurolla pääsee lähikaupunkiin Orotavaan. Siellä on hieno vanhakaupunki ja kauniita kirkkoja, mutta pettymyksekseni käsityömuseo on kiinni. Teneriffa on kuuluisa erilaisista pitseistään. Kirkossa sytytän isovanhemmilleni kynttilät ja ihmettelen taas kerran sitä, että katolisissa maissa pikkukaupunkienkin kirkoissa on upeita 1600-
luvun taideteoksia, joissa ei ole säästelty lehtikultaa. Pyhä neitsyt on tullut minulle eron jälkeen entistä tärkeämmäksi, koska hän on äitien ja lasten suojelupyhimys, mutta katolinen kuvakieli kiehtoo muutenkin. Entisajan taiteilijat eivät kaihtaneet verta ja väkivaltaa.

Reteesti korkokengillä

Emmin muutaman päivän, mutta kun sääkin lämpiää, pulahdan uimaan hotellin lämmitettyyn altaaseen – ja onnistun polttamaan kaulani. Auringonpaiste ja lämpö virvoittavat sielua. Linnunlaulu saa ikävöimään kesää mökillä.

Kokeilen myös Puerto de la Cruzin rannassa sijaitsevia Lago Martianezin merivesialtaita. Vaikka sää on lämmin, altaiden vesi on hyytävän kylmää! Kuntouintiin altaat ovat oudon matalia. Saksalaisrouvia veden viileys ei näytä haittaavan, he heittäytyvät reippaasti altaaseen ja asettuvat sen jälkeen grillaamaan itseään. Kahdeksankymppiset papparaiset tuijottavat ihaillen uimapukuista vartaloani. Tunnen itseni supermalliksi.

Ero saa naiset tunnetusti tekemään reteitä juttuja, värjäämään tukkansa punaiseksi tai ottamaan vaikkapa silikonit. Minä ostan Teneriffalta korkokengät. Raskauksien jälkeen polveni olivat pitkään niin heikossa kunnossa, että kuljin vuosia lattapohjakengissä. Korkokengissä ryhtikin tuntuu parenevan ja itsetunto kohenevan. Päätän, että minun pitää myös luopua turvallisesta mustasta urheilu-uimapuvusta ja hankkia värikäs, 50-lukuhenkinen vampin uikkari.

Tuliaispaniikki

Vaikka lapsia on iltaisin kova ikävä, soitan matkan aikana kotiin vain muutaman kerran. Huoli tuliaisista on jäytänyt mielessä kuitenkin jo ensimmäisestä päivästä. Tuliaiset ovat tärkeä juttu, ja haluan löytää lapsilleni jotain todella mieluista. Itselläni on vieläkin tallella nalle, jonka ukkini toi Amerikasta, kun oli kolmivuotias.

Puerto de la Cruzin ostostarjonta on kuitenkin pettymys. Kaupat tursuavat matkamuistokrääsää, halpoja laukkuja ja surkeita vaatteita. Lelukauppakin on täynnä heikkolaatuista roinaa. Lähden paikallisbussilla La Lagunaan. Siellä on 3 000 opiskelijan yliopisto, joten kaupungissa on paljon ihania paperikauppoja. Paperikaupoissa käyminen on suosikkiasioitani matkoilla. Ostan ihanan espanjalaisen Agatha de la Cruzin läppärilaukun. Hiplaan upeita Christian Lacroix -muistikirjoja, mutten raaski ostaa niitä.

La Lagunassa on Naf Nafin ja Desigualin vaatteita, mutta imen vain ideoita omiin ompeluksiin. Syön kivassa kahvilassa mielettömän hyvän avokadomunakkaan. Eipä ole tullut mieleen
yhdistää kananmunaa ja avokadoa!

Lopulta onnistun ratkaisemaan tuliaisongelman. Lelukaupan ylähyllyltä löytyy kaksi siperiantiikerin pentua. Lisäksi ostan lapsille espanjalaisia karkkeja. Vanhemmilleni ostan hunajarommia ja kaktushilloa ja itselleni Kanarian erikoisuutta, korianterilla maustettua mojo-kastiketta.

Sittenkin Kööpenhaminaan?

Ystäväni, joka ennen lapsia matkusteli paljon yksin, sanoo kaipaavansa yksin matkustamista ja sen aiheuttamaa irrallisuuden tunnetta. Ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, mutta en ole varma, nautinko  itse irrallisuuden tunteesta. Ehkä siihenkin voisi oppia?

Kun asettelen matkan jälkeen laavakiviä ikkunalaudalle, minusta tuntuu, että olen saanut matkasta uudenlaista rohkeutta. Voi olla, että jos vielä lähden yksin matkalle, valitsen kaupunkiloman. Olisin halunnut häämatkalle Kööpenhaminaan, mutta matka ei koskaan toteutunut. Ehkä minun pitäisi lähteä Kööpenhaminaan yksin sitten, kun masennus alkaa väistyä. Voisinhan tehdä häämatkan uuden elämän kunniaksi.

F1-toimittaja Mervi Kallio on aina valmis vielä yhteen äkkilähtöön.

To travel is to live lukee F1-toimittaja Mervi Kallion, 40, käsikorussa, eikä suotta. F1-toimittajalle kertyy vuodessa lähes 200 matkapäivää. Aikaisemmin lentoemäntänä työskennelleelle Merville matkustaminen on elämäntapa, ja hän rakastaa erityisesti ex tempore -lähtöjä.

Lentoemäntäaikoihin Mervi saattoi päättää usein illalla puhelimessa ystävänsä kanssa ottaa seuraavaksi päiväksi lennot Tukholmaan tai Lontooseen. Äkkilähtöjä edesauttoivat edulliset henkilökuntahinnat.

– Ehkä älyttömin mielijohde oli lähtö Bostoniin. Meillä oli vain kolme päivää aikaa, joista kaksi ehdimme olla paikan päällä. Kroppani reagoi lentoihin ja aikaeroon vahvasti. Olin aivan täynnä nestettä, ja perillä toivuimme aikaerosta lähinnä hotellissa makoillen.

Puoliso, jonka kanssa Mervi on ollut yhdessä 26 vuotta, tykkäisi suunnitella ja lyödä lomakohteita lukkoon hyvissä ajoin. Yhteisten vuosien aikana lomia on tehty molempien toiveiden mukaan.

– Kynnys nopeisiin lähtöihin saattaa olla minulla matalampi, koska matkustan työkseni. Lähteminen on helppoa, sillä meillä ei ole lapsia. Toisaalta viihdyn myös kotona, ja minulle riittää usein tietoisuus siitä, että voisin lähteä, jos haluaisin. Se tuo elämään vapauden tunteen.

”Pidän aina matkalaukussa työmatkoilla kuminauhoja, joilla voin jumpata hotellihuoneessa.”

Mervi on matkustanut 72 maassa. Aina kun mahdollista, hän valitsee hotellin, jossa on kuntosali tai lähellä tenniskentät. Mervi käy lomillaan myös usein katsomassa tennistä. Lontoossa Wimbledonin ja Yhdysvalloissa US Open -turnaukset ovat tulleet tutuiksi paikan päällä.

– Pidän aina matkalaukussa työmatkoilla kuminauhoja, joilla voin jumpata hotellihuoneessa, Mervi kertoo.

Ulkomaille Mervi reissaa yleensä joko miehensä tai kavereiden kanssa. Yksin hän matkustaa vapaalla ainoastaan Lappiin hiihtämään. Kaamoksen aikaan Levillä päivä on lyhyt.

– Tykkään käydä Lapissa tammikuussa, kun on ihan pimeää. Valon vähäisyys tuo rauhan. Siitä tulee automaattisesti fiilis, että ei ole kiire mihinkään.

TÄRKEINTÄ ON TUNNELMA

F1-toimittajan työssään Mervi on nähnyt jetset-juhlia maailmantähtien veneillä Monacossa. Yksityisessä, lentokoneita vuokraavassa yrityksessä, Mervi toimi lentoemäntänä valtionpäämiehille ja yritysjohtajille ja päätyi näkemään myös Siperian pieniä kyliä.

Joihinkin työkaupunkeihin hän palaa lomillaan uudelleen, esimerkiksi ikisuosikkeihinsa New Yorkiin ja Chicagoon.

– Chicago, Tuulten kaupunki, tuntuu rennolta, mutta hallittavalta. New Yorkin voi kokea aina eri tavalla. Minulle tärkeintä ei ole kaupungissa jokin yksittäinen nähtävyys tai säätila, vaan se, mikä fiilis paikasta jää. Vähän sama kuin ihmisten kanssa: et muista tarkalleen, mitä he ovat sanoneet, mutta muistat sen, millainen fiilis heistä jää.

Mervi haluaa aistia lomillaan mahdollisimman paljon myös paikallista elämää, kunhan hotelli ja urheilumahdollisuudet ovat kunnossa.

– Turistinähtävyyksiin joutuu aika usein pettymään. Olin esimerkiksi pitkään odottanut pääseväni Niagaran putouksille, mutta paikka olikin luonnonmonumentin sijaan kuin sirkus ja täynnä hotelleja ja ravintoloita. Olin myös kuullut paljon hyvää Montrealista, mutta minua se ei sykähdyttänyt.

Mervi toivoo, että voisi vielä palata Sydneyyn tai Melbourneen, joissa hän lomaili tänä talvena ennen F1-koitosta viikon.

– On oikeastaan hassuakin, että päädyin vasta nyt ensimmäistä kertaa lomalle Australiaan. Rakastuin leppoisaan fiilikseen ja ihmisiin, jotka ovat suunnattoman rentoja ja aidompia kuin vaikka amerikkalaiset.

Myös Merviä moni kaveri kuvailee helpoksi tyypiksi ja yllättyy, kun tämä saattaa olla matkakaverina tarvittaessa vaativa. Mervi arvostaa lomillaan hotelleja, joissa on kauniita yksityiskohtia ja hyvä aamiainen.

– Rakastan syödä pitkään aamiaista, juoda kahvia ja vain istua aamiaishuoneessa lukemassa paikallisia lehtiä. Satsaan hyviin hotelleihin, ja joku kaveri onkin nimittänyt minua sen takia kermaperseeksi. Entisenä asiakaspalvelijana aistin nopeasti, jos vaikka hotellihenkilökunta ei ole aidosti kiinnostunut asiakkaasta.

Seuraavan kerran Mervi reissaa pidemmälle lomamatkalle elokuussa, kun F1-sirkus jää tauolle. Kohde ei ole vielä tiedossa.

– Ennen halusin lomalla aina mahdollisimman kauas. Nykyään tykkään lomailla kesäisin Euroopassa. Santorini ja Capri ovat toivelistallani.

Mervi vinkkaa upeimmat lenkkimaisemat

  1. Monacon rannoilla, reitti Fonvielleen. Kaunein paikka, jossa olen lenkkeillyt. Siellä juostessa mietin aina, että tänne haluan vielä joskus lomalle.
  2. Central Parkissa lenkkeillessä tunnen olevani aina kuin elokuvassa. Lensin sinne usein lentoemäntänä ja ihmettelin joka kerta, että eilen olin Helsingissä ja nyt täällä juoksemassa.
  3. Madeiran levada-polkujen varrella avautuvat upeat maisemat myös paikallisiin kyliin.

Mervi Kallio

40-vuotias urheilutoimittaja, joka kiertää MTV Sportin formulatoimittajana.

Työskennellyt 17 vuotta lentoemäntänä ja opiskellut työn ohella urheilujournalistiikkaa.

Asuu puolisonsa kanssa Helsingissä.

Pohjois-Italiassa vuorten keskellä sijaitsevat Garda- ja Comojärvi ovat ylväitä vaihtoehtoja perinteiselle rantalomalle.

Pohjois-Italian järviseutu koreilee maan kauneimmilla maisemilla. Uljaiden vuorten keskellä sijaitsee jopa viisi järveä, jotka vehreydellään hurmaavat tottuneenkin matkaajan.

Aito italialainen kyläelämä valtaa aistit Gardajärvellä, jonne jo reissaaminen on ainutlaatuinen elämys. Gardajärven ympäri kulkeva tie mutkittelee vuoroin ylös vuorille, vuoroin taas alas aivan rannan tuntumaan. Ennen tiukkoja mutkia kuskit tööttäävät merkiksi vastaantulevalle: täältä tullaan! Näitä teitä ajellessa ei ihmetytä, että ajoreitti on kelpuutettu jopa Bond-elokuvaan.

Garda on suuri järvi, mutta koostaan huolimatta se on rauhallinen lomakohde. Pinjojen ja palmujen lomassa on rauhoittavaa ihastella kylien kiireetöntä menoa cappuccinoa siemaillen. Aurinko on harvoin liian paahtava, ja niinäkin hetkinä pulahdus viileään järveen piristää.

Suloisissa kylissä, kuten Rivassa, Malcesinessa ja Sirmionessa, vierailijoita hemmotellaan upeiden maisemien lisäksi hyvällä ruoalla sekä historiallisilla nähtävyyksillä.

Perheiden Riva

Järven pohjoisosassa sijaitseva, noin 16 000 asukkaan Riva del Garda on oiva valinta lapsiperheille, rantaelämää haluaville sekä liikuntarajoitteisille. Kaupunki on varsin tasainen ja levittynyt laajalle alueelle, joten liikkuminen kävellen on helppoa.

Riva sopii vesipedoille, sillä uinti- ja vesiurheilumahdollisuudet ovat järven parhaat. Kaupungin edusta täyttyy päivittäin purjelautailijoista, ja surffauskursseja järjestetään pitkin kesää.

Herkuttele suositussa Panemissa, jossa tarjoillaan eri maakuntien makumaailman mukaan täytettyjä panineja sekä loistavia viinejä. Via Fiume 75/Sotto la Porta San Marco, Riva Del Garda.

Idyllinen Malcesine

Gardajärven tunnelmallisin kylä on pikkuruinen Malcesine. Täällä pyöräillään ja patikoidaan vehreissä maisemissa Monte Baldo -vuoren rinteillä. Jos aktiiviloma ei kiinnosta, vuorelle (1 760 m) pääsee myös köysiradalla eli funivialla. Väliasema on 575 metrin korkeudessa.

Iltaisin keräännytään tunnelmalliselle satama-alueelle nauttimaan herkullisista illallisista ja taivaallisista jäätelöannoksista tähtitaivaan alla.

Lauantaimarkkinat ovat loistava paikka maistella italialaisia herkkuja ja ostaa paikallista käsityötä.

Suloinen Sirmione

Etelärannan helmi on Sirmione, joka tosin on myös todellinen turistimagneetti. Vetonauloja ovat muun muassa roomalaisen runoilijan Catulluksen mukaan nimetty luola ja roomalaisen huvilan raunio. Myös monet suuret taiteilijat, kuten kirjailija James Joyce ja laulaja Maria Callas, ovat viihtyneet kylässä.

B&B Il Mosaico tarjoaa tyylikkäitä huoneita edulliseen hintaan, alk. 80 €/yö/2hh. Via Romagna 9, 25019 Sirmione.

Pienissä kylissä on paljon mukulakiveä ja porrasnousuja, joten esimerkiksi rattaiden kanssa kulkeminen ei ole täysin esteetöntä. Gardajärveltä Riva ja Comojärveltä Como (kuvassa) ovat parhaita matkustajille, joille teiden pomppuisuus ja korkeuserot tuovat haastetta.
Pienissä kylissä on paljon mukulakiveä ja porrasnousuja, joten esimerkiksi rattaiden kanssa kulkeminen ei ole täysin esteetöntä. Gardajärveltä Riva ja Comojärveltä Como (kuvassa) ovat parhaita matkustajille, joille teiden pomppuisuus ja korkeuserot tuovat haastetta.

Supertähtien piilopaikka

Como on enemmänkin kaupunki kuin kylä, mutta silti turistit eivät vielä ole pakkautuneet tänne. Comon viehätyksestä kertoo se, että useat Hollywood-tähdet ovat tehneet tästä pakopaikkansa. Kaupunki on kätevien yhteyksien päässä Milanosta, ja siksi se sopiikin hyvin järven tutkailun tukikohdaksi.

Nauti lounas tunnelmallisessa Natta Caféssa. Pikkuruinen ravintola tarjoilee mutkatonta mutta herkullista ruokaa. Via Natta 16, 22100, Como.

Comon kauniin tuomiokirkon sisäänpääsy on ilmainen. Kirkon edustalla olevalla aukolla on useita viihtyisiä kahviloita. Via Maestri Comacini 6, 22100, Como.

Maailmankuulu bellagio

Kauneudestaan maailmankuulu Bellagio on Comojärven helmi luksushotelleineen ja ravintoloineen.

Vaikka et yöpyisi täällä, ehdit päivänkin aikana nauttia herkullisista kalaruoista sataman tuntumassa tai vierailla aivan rannassa sijaitsevassa Villa Melzin puutarhassa. Via Lungolario Manzoni, Bellagio.

Hemmottele itseäsi ja yövy Hotel Belvederessä, joka tarjoaa panoraamanäkymät Comojärvelle. Uima-altaalta on esteetön näkymä järvelle ja puutarhaan. Aamupala on herkullinen ja runsas. Hotellissa on myös ilmainen pysäköintimahdollisuus, mikä ei ole kylässä itsestäänselvyys. 2hh alkaen 180 euroa/yö. Via Valassina 31, Bellagio.

Aperitivo et Al on tunnelmallinen viinibaari, jossa pääsee maistelemaan muun muassa paikallista erikoisuutta, Franciacortan alueen kuohuvaa. Paikka tarjoilee myös pientä syötävää. Salita Serbelloni 34, Bellagio.

Läheskään kaikissa kylissä ei kulje takseja, mutta useissa kohteissa pääsee liikkumaan kätevästi kävellenkin. Auton vuokraaminen kannattaa, jos suunnitelmissa on seikkailla ympäri järveä. Paras ja tunnelmallisin, joskaan ei halvin, tapa liikkua järvillä ovat lautat, joiden kannet ovat täydellinen paikka nauttia auringosta ja vaikkapa Varennan (kuvassa) maisemista.  Kuva: iStock
Läheskään kaikissa kylissä ei kulje takseja, mutta useissa kohteissa pääsee liikkumaan kätevästi kävellenkin. Auton vuokraaminen kannattaa, jos suunnitelmissa on seikkailla ympäri järveä. Paras ja tunnelmallisin, joskaan ei halvin, tapa liikkua järvillä ovat lautat, joiden kannet ovat täydellinen paikka nauttia auringosta ja vaikkapa Varennan (kuvassa) maisemista. Kuva: iStock

Värikäs Varenna

Comojärveltä löytyy kiinnostavia vaihtoehtoja myös niille, jotka eivät halua suunnata tunnetuimpiin kohteisiin. Vieraile ainakin Varennassa, jonne pääsee junalla suoraan Milanon keskustasta. Värikkäät talot ja rauhallisuus hurmaavat tässä vanhassa kalastajakylässä.