Kirjailija Laura Honkasalo päätti rankan vuoden päätteeksi tehdä jotain, mitä ei ollut koskaan kokeillut: lähteä yksin pakettimatkalle etelään.

Kuvat Susanna Kekkonen

"Kiitos kun kestit urheasti", kuusikymppinen brittimies sanoo ja kumartaa hillitysti. Olen tallonut miehen varpaita kahden valssin ajan hotellin yökerhossa, joka muistuttaa vanhainkodin ja ruotsinlaivan risteytystä. Verhossa lukee kimallekirjaimin Party – Fiesta. Sen edessä yhden miehen bändi laulaa taustanauhan päälle iskelmäversioita popklassikoista ja soittaa välillä saksofonia. Tanssilattialla käy kuhina.

Tanssittajani on matkalla yksin kuten minäkin. Hänen tokaisustaan tulee vähän surullinen olo. Ehkä mies on lähtenyt seuramatkalle toiveenaan löytää tyttöystävä, mutta muut samalla matkalla ovatkin pariskuntia. Sitä paitsi enemmän hänellä oli kestämistä kuin minulla. Tanssitaitoni on todella ruosteessa.

Tilaan piña coladan, koska ystäväni on vannottanut minua tilaamaan Teneriffalla ainakin yhden sateenvarjodrinkin. Pettymyksekseni se ei maistukaan tukholmalaisille kookospalloille vaan sampoolle. Juon drinkin loppuun uima-altaan reunalla ja mietin, pitäisikö mennä tanssikurssille. Palmut kahisevat pimeässä.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni etelänlomalla ja samalla elämäni ensimmäisellä seuramatkalla.

Nuoruudessani seuramatkoja halveksittiin. Käytiin interraililla, jonotettiin lentolippuja Kilroyssa ja asuttiin retkeilymajoissa. Maailma piti löytää itse.

Ystäviini verrattuna olen tosin matkustanut vähän: en ole koskaan käynyt Aasiassa, Australiassa tai Afrikassa. En ole kokenut intialaiskaupunkien kaaosta enkä eteläamerikkalaisten pikkukylien tunnelmaa. Eksoottisin matkakokemukseni taitaa olla Sortavalasta.

Takanani on raskas vuosi. Rakkaat isovanhempani kuolivat lyhyen ajan sisällä, vain muutama kuukausi mummin hautajaisten jälkeen mieheni jätti minut ilman mitään ennakkovaroitusta. Yhtäkkiä olin yksin pienten lasten kanssa,
sydän särjettynä. En pystynyt nukkumaan enkä syömään, ja laihduin muutamassa viikossa kahdeksan kiloa. Jouduin puoleksi vuodeksi sairaslomalle masennuksen ja uupumuksen takia. Tuntui, että koko maailma oli palasina ja kaikki turvallinen kadonnut. Samalla oli kuitenkin pakko olla tukena ja turvana 5- ja 8-vuotiaille pojilleni. Omat vanhempani erosivat, kun olin viisivuotias, enkä olisi ikinä halunnut lapsilleni samaa.

Nyt tuntui, että on pakko päästä jonnekin yksin keräämään voimia. Päätin lähteä Kanarialle, Teneriffan Puerto de la Cruziin, koska se oli ainakin jotain ihan muuta kuin mitä olin ennen tehnyt.

Agathan jalanjäljissä

En etukäteen tiedä, mitä odottaa seuramatkalta. Se tuntuu kuitenkin turvalliselta vaihtoehdolta, koska en ole ihan kunnossa. Suomalaisille oppaille saa soittaa vaikka keskellä yötä, ja Aurinkomatkojen toimisto on auki viikonloppuisinkin.

Viimeisenä iltana kotona olo on surullinen, vaikka isovanhemmat ovat tulossa hoitamaan lapsia ja näillä on varmasti kaikki hyvin. Lapset odottavat uusia kämppiksiään innoissaan ja vannottavat tuomaan tuliaisia.

Matkalla lentokentälle tupruaa lunta. Rakastan talvea, ja tuntuu yhtäkkiä tyhmältä lähteä etelään, kun talvi on parhaimmillaan. Viihdyn arjessani, enkä ole koskaan tuntenut tarvetta irtiottoihin.

Ystäväni ovat kehottaneet minua hankkimaan lomaheilan, mutta lähtöportilla käy ilmi, että se voi olla vaikeaa. Kaikki muut näyttävät olevan yli kuusikymppisiä. Vasta lentokoneessa ymmärrän, miten kovassa paineessa olen ollut viimeiset puoli vuotta. Stressipäänsärky puhkeaa ja uhkaa yltyä migreeniksi.

Perillä Teneriffalla opas saattaa kentältä hotellin aulaan. Tulee turvallinen olo. On ihmeellistä, että hotellihuone on vain minua varten, eikä yöllä sänkyyn kipua pientä tuhisijaa. Viikkoon ei tarvitse laittaa ruokaa, ja iltaisin saan kaatua mankeloituihin lakanoihin.

Myös paikallinen retkioppaamme Mini eli Marianne Perttula on kuin turvallinen mummo. Mini on asunut Teneriffalla peräti 41 vuotta, ja hän kertoo saaren historiasta ja luonnosta niin kuin olisi aidosti innoissaan – vaikka on varmasti tarinoinut samat jutut suomalaismatkailijoille tuhansia kertoja.

Mini kertoo, että kuuluisa dekkaristi Agatha Christiekin lomaili Puerto de la Cruzissa vuonna 1927. Ennen matkaa Agathan äiti kuoli, kirjailija menetti lapsuudenkotinsa ja selvisi, että hänen miehellään oli suhde toiseen naiseen. Kun mies haki eroa, Agatha sai hermoromahduksen.

– Hän tuli tänne nuolemaan haavojaan avioeronsa jälkeen, Mini selvittää.

Teneriffa oli tuolloin erilainen kuin nykyään. Massaturismia ei vielä ollut, ja saarelle saavuttiin Espanjasta laivalla. Silti tunnen sukulaisuutta Agathan kanssa.

Ei ainakaan omaishoitajaksi

Ensimmäisenä päivänä on viileää, eikä uiminen houkuta. Hotellin edessä on ranta, jota peittää pikimusta hiekka. Sen seassa on meren pyöreäksi hiomia laavakiviä.

Äidinäitini oli hulluna kiviin. Lapsena ihmettelin, miten mummo jaksoi kykkiä tuntikausia kivikossa, mutta vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, että kivien tutkiminen on eräänlaista meditaatiota. Laavakivet ovat hienoja, mustia ja reikäisiä. Vesirajasta löytyy myös meren hiomia kaakelinpaloja. En ihan käsitä, miten ne ovat päätyneet mereen. Aallot lyövät korkeina, ja rannassa liehuu punainen lippu. Surffarit ovat kuitenkin vedessä. Meren tuoksu, aaltojen kohina ja sinivihreä ulappa rauhoittavat.

Hotellini muistuttaa ylellistä palvelutaloa. Moni hotellivieraista liikkuu rollaattorin tai kävelykepin kanssa. Ensialkuun minua surettaa vanhojen parien keskellä. Mieheni lupasi satoja kertoja, että olisimme yhdessä kuolemaan asti. Parin päivän kuluttua alan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että usein toinen puolisoista huolehtii toisesta – yleensä nainen miehestä. Jos vanhenen yksin, ei ainakaan tarvitse ruveta omaishoitajaksi. Ja löysihän Agathakin itselleen arkeologin! "Arkeologi on paras mahdollinen aviomies", murhakirjailija lohkaisi. "Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä kiinnostuneempi mies on hänestä."

En ole koskaan lomaillut itsekseni. Siihen liittyy kaikkea pelottavaa, kuten yksin syöminen. Lounasaikaan se menettelee, mutta iltaisin kaikki tuntuvat olevan liikkeellä ystäviensä tai puolisonsa kanssa. Onneksi ravintola-annokset ovat niin suuria, että illalla pärjää hedelmillä ja leivällä.

Olin odottanut, että ruoka olisi Puerto de la Cruzin kaltaisessa turistirysässä  huonoa, mutta se onkin yllättävän hyvää. Kaikkialla on tarjolla tuoreita äyriäisiä, eivätkä ne ole kalliita. Supermarketissa tunnen katkeran vihlaisun katsellessani mahtavaa kalatiskiä. Kalakantojen ehtyminen ei näy vaikuttaneen tarjontaan, ja tavallisesta ruokakaupasta löytyy myös muhkeita mustekaloja ja äyriäisiä.

Hylätty vaimo terassilla

Hotellin aulassa juttelen toisen yksin matkustavan suomalaisnaisen kanssa.

– Välillä tulee orpo olo, hän tunnustaa.

Se on totta. Yksinäisyys iskee viimeistään auringon laskiessa. Eräänä iltana päätän olla reipas ja lähden yksin viinille. Varmuuden vuoksi otan mukaan kutimen, vaikka tuntuukin irvokkaalta neuloa pipoa aurinkolomalla. Asetun terassille puiston laitaan. Minusta tuntuu, että miestarjoilija katsoo minua oudosti. Oloni ei ole kovinkaan mukava, eikä viini maistu yksin hyvältä. Tuntuu, että pääni yläpuolella on kyltti, jossa lukee "hylätty vaimo".

Katselen pikkutyttöä, joka hoitaa puistossa taaperoa, varmaan veljeään. Jonkin ajan kuluttua tajuan, että lasten isä istuu viereisellä terassilla. Niinpä niin. On outoa, että nainen tulee yksin baariin, mutta ei ole mitään kummallista siinä, että isä kaitsee lapsiaan baarista käsin.

Päätän illan uskaltautumalla suomalaisen Iskelmä-baarin karaokeen, jota matkatoimisto suosittelee. Katselen  ympärilleni, ja huomaan olevani nuorin asiakas täälläkin.

Eläkeläisten lomailu ei ole mitään hissuttelua. Tanssi- ja lauluhaluisia riittää. Italialainen vaari hakee minua tanssimaan, enkä meinaa päästä parketilta pois. Keski-ikäinen nainen laulaa antaumuksella Juicen hittiä Viidestoista yö. Olen aina inhonnut biisiä, ja mietin hermostuneena, mitä italialaisherra ajattelee siitä. Kielimuurin vuoksi jää epäselväksi, miksi hän on ylipäänsä tullut suomalaiseen iskelmäkaraokeen.

Seikkailevat naiset

Matkatoimistojen retket ovat kalliita, mutta ilmoittaudun kuitenkin kahdelle, koska haluan tavata ihmisiä ja saada
juttuseuraa. Ilahdun, kun saamme molemmille retkille oppaaksi positiivista energiaa säteilevän Minin. Ronskilla huumorillaan hän saa retkeilijät kiemurtelemaan naurusta.

– Eräs mies kertoi tietävänsä, milloin avokado on kypsä. Silloin, kun se tuntuu samalta kuin hänen vaimonsa rinnat. Arvaatte varmaan, että kaikki seurueen miehet halusivat vaimojensa avulla kokeilla, miltä kypsä avokado tuntuu, Mini tarinoi.

Ensimmäiseksi suuntaamme saaren keskellä kohoavalle, maailman kolmanneksi suurimmalle tulivuorelle Teidelle. Puolivälissä pysähdymme katselemaan satumaista metsää. Kanarianmännyssä on pitemmät neulaset kuin suomalaisessa, eikä sitä kasva muualla kuin täällä. Männikkö verhoutuu sinertävänvihreään väriin, maata peittävät pitkät, kuivuneet neulaset, joita käytetään karjan pahnoina.

Maisema muuttuu sitä karummaksi, mitä ylemmäs ajamme. On keskitalvi, joten emme saa nauttia tulivuoren kukkaloistosta. Myös teidenliskot ja mehiläiset ovat talviunillaan. Ryhmän uskalikot ajavat köysiradalla yli kolmen kilometrin korkeuteen huipulle, mutta minua jyrkkä köysirata kauhistuttaa. Onneksi maisema on hätkähdyttävä alempanakin. Ympärillä levittäytyy karu kuumaisema. Kivikerrostumien punertavat värisävyt ovat upeita, ja taivas kaartuu yllä uskomattoman sinisenä. Koska olemme kansallispuistossa, kivenhippuakaan ei saa ottaa muistoksi.

Retkellä juttelen yksin reissaavan, nuorekkaan seitsemänkymppinen naisen kanssa, joka kertoo käyneensä lähes sadassa maassa. Minua huimaa, kun hän kertoo matkoistaan asumattomille saarille. Ehkä seikkaileminen pitkin palloa pitää nuorekkaana!

Mieleni tekisi patikkaretkille näkemään lisää luontoa, mutta lyhin suomalaisen oppaan vetämä patikkareissu olisi viisi tuntia. Pelkään, ettei minulla ole tarpeeksi kokemusta, ja vaelluskengätkin jäivät kotiin. Teidellä voisi patikoida myös omin päin, puolimatkassa voisi yöpyä eräkämpässä. Auringonnousu tulivuorella on kuulemma upea kokemus. Haluaisin olla  sellainen ihminen, joka porhaltaa matkoillaan vuorten huipuille.

Suojelupyhimykseni

Toisena retkipäivänä kierrämme lähistön pikkukyliä. Heti kun noustaan rannikolta ylöspäin, tulee niin kylmä, että päällystakki ja villapusero ovat tarpeen. Käymme maalaismarkkinoilla ostamassa mausteita ja huristamme kiemuraisia pikkuteitä La Lagunaan, jonka vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Mini kiidättää meidät vanhankaupungin läpi, sitten suuntaamme viinitilalle, joka tuntuu pikemminkin elokuvakulissilta. Pöytään kannetaan nopeassa tahdissa viinimaistiaisia ja tapaksia eli makkaraleipiä ja perunaa. Juttelemme suomalaisturistien kanssa Outi Pakkasen dekkareista, ja pian sisään porhaltaa jo seuraava suomalaisseurue. Melkoista liukuhihnameininkiä!

Teneriffalla voisi vuokrata auton, mutta koska en osaa ajaa, luotan paikallisbusseihin. Kolmella eurolla pääsee lähikaupunkiin Orotavaan. Siellä on hieno vanhakaupunki ja kauniita kirkkoja, mutta pettymyksekseni käsityömuseo on kiinni. Teneriffa on kuuluisa erilaisista pitseistään. Kirkossa sytytän isovanhemmilleni kynttilät ja ihmettelen taas kerran sitä, että katolisissa maissa pikkukaupunkienkin kirkoissa on upeita 1600-
luvun taideteoksia, joissa ei ole säästelty lehtikultaa. Pyhä neitsyt on tullut minulle eron jälkeen entistä tärkeämmäksi, koska hän on äitien ja lasten suojelupyhimys, mutta katolinen kuvakieli kiehtoo muutenkin. Entisajan taiteilijat eivät kaihtaneet verta ja väkivaltaa.

Reteesti korkokengillä

Emmin muutaman päivän, mutta kun sääkin lämpiää, pulahdan uimaan hotellin lämmitettyyn altaaseen – ja onnistun polttamaan kaulani. Auringonpaiste ja lämpö virvoittavat sielua. Linnunlaulu saa ikävöimään kesää mökillä.

Kokeilen myös Puerto de la Cruzin rannassa sijaitsevia Lago Martianezin merivesialtaita. Vaikka sää on lämmin, altaiden vesi on hyytävän kylmää! Kuntouintiin altaat ovat oudon matalia. Saksalaisrouvia veden viileys ei näytä haittaavan, he heittäytyvät reippaasti altaaseen ja asettuvat sen jälkeen grillaamaan itseään. Kahdeksankymppiset papparaiset tuijottavat ihaillen uimapukuista vartaloani. Tunnen itseni supermalliksi.

Ero saa naiset tunnetusti tekemään reteitä juttuja, värjäämään tukkansa punaiseksi tai ottamaan vaikkapa silikonit. Minä ostan Teneriffalta korkokengät. Raskauksien jälkeen polveni olivat pitkään niin heikossa kunnossa, että kuljin vuosia lattapohjakengissä. Korkokengissä ryhtikin tuntuu parenevan ja itsetunto kohenevan. Päätän, että minun pitää myös luopua turvallisesta mustasta urheilu-uimapuvusta ja hankkia värikäs, 50-lukuhenkinen vampin uikkari.

Tuliaispaniikki

Vaikka lapsia on iltaisin kova ikävä, soitan matkan aikana kotiin vain muutaman kerran. Huoli tuliaisista on jäytänyt mielessä kuitenkin jo ensimmäisestä päivästä. Tuliaiset ovat tärkeä juttu, ja haluan löytää lapsilleni jotain todella mieluista. Itselläni on vieläkin tallella nalle, jonka ukkini toi Amerikasta, kun oli kolmivuotias.

Puerto de la Cruzin ostostarjonta on kuitenkin pettymys. Kaupat tursuavat matkamuistokrääsää, halpoja laukkuja ja surkeita vaatteita. Lelukauppakin on täynnä heikkolaatuista roinaa. Lähden paikallisbussilla La Lagunaan. Siellä on 3 000 opiskelijan yliopisto, joten kaupungissa on paljon ihania paperikauppoja. Paperikaupoissa käyminen on suosikkiasioitani matkoilla. Ostan ihanan espanjalaisen Agatha de la Cruzin läppärilaukun. Hiplaan upeita Christian Lacroix -muistikirjoja, mutten raaski ostaa niitä.

La Lagunassa on Naf Nafin ja Desigualin vaatteita, mutta imen vain ideoita omiin ompeluksiin. Syön kivassa kahvilassa mielettömän hyvän avokadomunakkaan. Eipä ole tullut mieleen
yhdistää kananmunaa ja avokadoa!

Lopulta onnistun ratkaisemaan tuliaisongelman. Lelukaupan ylähyllyltä löytyy kaksi siperiantiikerin pentua. Lisäksi ostan lapsille espanjalaisia karkkeja. Vanhemmilleni ostan hunajarommia ja kaktushilloa ja itselleni Kanarian erikoisuutta, korianterilla maustettua mojo-kastiketta.

Sittenkin Kööpenhaminaan?

Ystäväni, joka ennen lapsia matkusteli paljon yksin, sanoo kaipaavansa yksin matkustamista ja sen aiheuttamaa irrallisuuden tunnetta. Ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, mutta en ole varma, nautinko  itse irrallisuuden tunteesta. Ehkä siihenkin voisi oppia?

Kun asettelen matkan jälkeen laavakiviä ikkunalaudalle, minusta tuntuu, että olen saanut matkasta uudenlaista rohkeutta. Voi olla, että jos vielä lähden yksin matkalle, valitsen kaupunkiloman. Olisin halunnut häämatkalle Kööpenhaminaan, mutta matka ei koskaan toteutunut. Ehkä minun pitäisi lähteä Kööpenhaminaan yksin sitten, kun masennus alkaa väistyä. Voisinhan tehdä häämatkan uuden elämän kunniaksi.

The Telegraph -lehti pyysi asiantuntijoiden arviot siitä, millaisia ihmisiä käytävä- ja ikkunapaikoilla mieluiten istuvat ovat.

Aina istumapaikkaansa lentokoneessa ei pääse valitsemaan, mutta kun pääsee, minkä paikan otat? Brittiläinen The Telegraph pureutuu pitkässä artikkelissaan tähän dilemmaan. 

Lehden mukaan tilastot osoittavat siihen suuntaan, että aavistuksen yli puolet ihmisistä valitsee ikkunapaikan ilot, jos pääsee valitsemaan ikkuna- ja käytäväpaikan välillä. Loput ovat vannoutuneita käytäväpaikkaihmisiä. 

Jos penkkirivillä on kolme rinnakkaista paikkaa, aniharva valitsee keskimmäisen, sillä siinä saa huonot puolet niin ikkuna- kuin käytäväpaikastakin. Keskellä istuvalla ei ole omaa rauhaa eikä ylimääräistä tilaa, ei maisemia eikä mahdollisuutta jaloitella kanssamatkustajia häiritsemättä. 

Lue myös: Kuulutko tietämättäsi heihin? Nämä ovat vihatuimmat lentomatkustajatyypit

Persoonallisuustesti

The Telegraphin mukaan istumapaikan valinta lentokoneessa on pienimuotoinen persoonallisuustesti. Lehti haastatteli peräti kahta psykologia, Becky Spelmania ja Jo Hemmingsiä, siitä, mitä istumapaikan valinta kertoo ihmisestä. Selvisi, että vaikka mitä:

Valitsitko ikkunapaikan? Psykologien mukaan...

  • Olet muita itsekkäämpi – sinua ei haittaa olla muille häiriöksi. 
  • Olet ehkä kokenut matkustaja, jolla on itsevarmuutta pyytää muita väistämään, jotta pääset esimerkiksi vessaan.
  • Pidät siitä, että tilanne on hallinnassasi. 
  • Ärsyynnyt helposti, ja viihdyt siksi parhaiten omassa kuplassasi.

Valitsitko käytäväpaikan? Psykologien mukaan...

  • Olet muita seurallisempi ja sovinnollisempi tyyppi. 
  • Toisaalta saatat olla varautunut luonne. Ainakin olet huomaavainen muita kohtaan etkä ärsyynny helposti.
  • Olet levoton matkustaja, etkä todellakaan mikään lentokoneessa nukkumisen mestari.
  • Voi myös olla, että kärsit pienestä rakosta tai ahtaanpaikankammosta, ja siksi käytäväpaikka miellyttää sinua eniten. 

Kysely

Millä paikalla istut mieluiten lentokoneessa?

Ikkunapaikalla.
Ikkunapaikalla.
56.7%
Käytäväpaikalla.
Käytäväpaikalla.
41.1%
Keskimmäisellä paikalla.
Keskimmäisellä paikalla.
2.1%
Ääniä yhteensä: 6459
Haksi

Valitsetko lentokoneessa ikkuna- vai käytäväpaikan? Psykologit paljastavat, mitä se kertoo sinusta

No pyh! Valitsen plus ikkunapaikan siksi kun on jalkatilaa, sieltä näkee hienot maisemat, ja on seinä johon nojata, kun nukkuminen on muuten istualtaan lähes mahdotonta. Bussissa otan yleensä käytäväpaikan, ettei jalat räjähdä. Nämä ovat täysin fyysisiä syitä, eikä niillä ole mitään tekemistä luonteeni kanssa. Tai on sen verran, etten nauti itseni kiduttamisesta.
Lue kommentti
Vierailija

Valitsetko lentokoneessa ikkuna- vai käytäväpaikan? Psykologit paljastavat, mitä se kertoo sinusta

Höpö höpö. Itse valitsen ikkunapaikan, koska nukun yleensä koko lennon ja äärimmäisen harvoin nousen vessaan. Ainoastaan pitkillä lennoilla ja silloinkin pyrin nousemaan samaan aikaan vieressä istuvan kanssa, jottei hänen tarvitsisi väistellä. Aika rajusti arvioivat ikkunapaikalla istujat. Kaikkeen sitä psykologit aikaansa käyttävätkin!
Lue kommentti

München on yllättävän ihana, ja jo alle tunnissa sieltä pääsee huikeisiin patikkamaastoihin.

Edellisen kerran kävin Saksassa kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin kohteena oli Hampuri, joka tuntui synkältä ja kolholta.

Tällä kertaa koin kuitenkin iloisen yllätyksen. Rakastuin Baijerin pääkaupunkiin, vehreään puolentoista miljoonan asukkaan Müncheniin. Pyöräilin laakeilla puistoalueilla ja kävelin vihreän Isar-joen rannalla. Istahdin olutpuutarhoihin Radlerille ja Prezelille ja vaihdoin kuulumisia paikallisten kanssa.

Münchenin kaupunkisuunnittelussa puistoalueita on kunnioitettu. Suurkaupungiksi München on idyllinen ja ystävällinen, ja siellä riittää tekemistä useammaksikin päiväksi. Mutta kokonaan kaupunkiin ei kannata jumiutua, sillä München sijaitsee keskellä mahtipontista vuoristomaisemaa. Retkiä eri luontokohteisiin voi tehdä helposti.

Junaverkosto on kätevä, raiteet vievät nopeasti paikkaan kuin paikkaan. Vajaassa tunnissa pääsee keskelle alppimaisemaa.

Vaellusreittiä valitessa kannattaa muistaa, että viiden kilometrin lenkki Alpeilla tuntuu kropassa enemmän kuin samanpituinen lenkki suomalaisessa maastossa. Nousut ovat jyrkkiä, ja laskut koettelevat harjaantumattoman jalkalihaksia. Ei ole hullumpi idea ottaa mukaan kävelysauvoja. Tukevat vaelluskengät ovat niin ikään ehdottomat. Jos paikalliset sanovat, että jokin reitti on haastava, se mitä todennäköisimmin on sellainen. Sykkeeni nousi ja polveni tutisivat jo helpoiksi luonnehdituilla reiteillä.

Jos jyrkät nousut ja laskut hirvittävät, Baijerin järvialueiden ympäristössä on tasaista – ja silti taustalla siintää alppimaisema.

Polut ovat hyvin merkittyjä. Valinnanvaraa riittää niin pituudessa kuin haastavuudessakin, sillä esimerkiksi Garmisch-Partenkirchenistä lähtee satoja eritasoisia ja erimittaisia reittejä. Näköalapaikoilta avautuvat huikeat maisemat Alpeille.

Jos jyrkät nousut ja laskut hirvittävät, Baijerin järvialueiden ympäristössä on tasaista – ja silti taustalla siintää alppimaisema. Ympäriltä löytyy historiaa, kulttuuria, kauniita kartanoita ja leppoisia rantaravintoloita. Ei hullumpaa.

Keisarinna Sissin jäljillä

Puolen tunnin junamatkan päässä Münchenistä sijaitsee hulppeiden kartanoiden reunustama Starnbergin järvi. Sen ympäri kulkee 50 kilometrin pituinen pyöräreitti, jolla voi ihastella mahtipontisia huviloita, pysähtyä pienessä terassikahvilassa ja tiirailla alppimaisemaa.

Juna-aseman vieressä on satama, josta pääsee laivalla Possenhofiin, Itävallan keisarinna Elisabethin eli Sissin lapsuudenlinnaan, tai vaikkapa Buchheim-museoon. Pienellä Roseninselin saarella sijaitsee Baijerin kuningas Ludwig II:n kesähuvila. Tarinan mukaan Ludwig II murhattiin hukuttamalla juuri Starnbergin järveen. Kohtaa, josta kuninkaan ruumis vuonna 1886 löydettiin, osoittaa veteen pystytetty risti.

Huikeita järvi­maisemia

BOB eli Bayerische Oberlandbahn -juna kulkee tunnissa Münchenistä Tegernseelle, jonka juna-asemalta lähtee eripituisia vaellusreittejä. Tegernseen järvimaisema Alppien keskellä on kaunis kuin kuva. Voit vaeltaa esimerkiksi Neureuthiin, jonka näköalapaikalla sijaitsee Berggasthof Neureuth -ravintola. Lounaaksi maistuvat omat eväät tai perinteiset saksalaisherkut oluen kera. Neureuthiin vie kaksi eri reittiä, joista toinen seuraa juurakkoista metsäpolkua. Tegernseeltä on mahdollista vaeltaa myös viereiselle Schlierseen-järvelle. Molempien järvien ympäri voi tehdä myös pyöräretken.

Retkeilijän alppiunelma

Itävallan rajan tuntumassa sijaitseva Garmisch-Partenkirchen on tunnettu mäkiviikoistaan, mutta alue on upea vaelluskohde myös kesällä. Kylän tuntumassa sijaitsee Saksan korkein vuori Zugspitze, joka kurottuu lähes 3000 metriin. Ympäristöstä löytyy satoja vaellusmahdollisuuksia.

Voit pysähtyä hetkeksi Garmisch-Partenkirchenin kylässä, jossa riittää toinen toistaan suloisempia kahviloita ja ravintoloita. Perinteiset baijerilaiset rakennukset ovat kuin piparkakkutaloja. Turistikausina kylässä on myös vilkasta iltaelämää.

Kaupungin tuntumassa Schachenissa sijaitsee yksi Ludvig II:n rakennuttamista satumaisista linnoista. Garmisch-Partenkirchenissä sijaitsevat myös säveltäjä Richard Straussin ja kirjailija Michael Enden museot. He syntyivät tällä alueella.

Oluella luostaripanimossa

Andechs on Starnbergseen alueella sijaitseva legendaarinen luostaripanimo, joka kuuluu benediktiiniläismunkeille.

Luostarin ravintolasta ja olutpuutarhasta voi ostaa perinteisiä baijerilaisia herkkuja ja totta kai munkkien valmistamaa vahvaa olutta. Panimon tuotteita myydään myös kansainvälisesti. Luostarissa on valmistettu olutta vuodesta 1455 asti. Myös luostarin rokokootyylinen kirkko on näkemisen arvoinen.

Andechsiin pääsee joko autolla tai junalla Münchenistä. Asema sijaitsee läheisessä Herrschingin kylässä, josta kävelee vajaan tunnin Andechsin kukkulalle.

Surffausta kaupunkipuistossa

Englischer Garten on yksi maailman suurimmista kaupunkipuistoista. Sinne mennään piknikille, pyöräilemään, lenkkeilemään tai vaikkapa uimaan puiston läpi kulkevassa Isar-joessa. Puiston eteläpäässä joen virta ja laineet ovat niin voimakkaat, että taitavimmat surffaajat
hyppäävät lainelautojen päälle. Surffareita kannattaa käydä itsekin ihmettelemässä. Tietysti puistossa sijaitsee myös valtava olutpuutarha, jossa täytyy nauttia suolainen Prezel-rinkeli
olutkolpakollisen ohessa.

Alastomia saksalaisia ei kannata pelästyä. Nudismi on puistossa sallittu.

3 x keskellä kaupunkia

Jokireittejä

Itävallasta alkava, lähes 300 kilometrin pituinen Isar-joki kulkee Münchenin läpi. Se on kaunista kävely- tai pyöräilymaastoa. Talkirchenin eläintarhan vieressä on ranta-alue, jonne paikalliset tulevat aurinkoisella säällä grillaamaan.

Miniversio Versaillesista

Nymphenburgin linnaa kutsutaan pikku Versaillesiksi. Sen puisto on suosittua lenkkimaastoa. Linnan lähistöllä sijaitsee Münchenin suurin olutpuutarha Hirschgarten, jossa on tilaa jopa 8000 oluenystävälle.

Olympiahavinaa

Münchenin olympiapuisto rakennettiin vuoden 1972 olympialaisia varten. Sen 291 metriä korkeasta olympiatornista kantaa maisema yli koko valtavan olympiakylän ja olympiastadionin omalaatuisen arkkitehtuurin. Matka huipulle maksaa muutaman euron puuhaa jokaiselle

▶ Sauvakävelyä: Kävelysauvat ovat hyvä idea. Vaellusreitit vuorilla ovat yllättävän jyrkkiä.

▶ Kimppakyytejä: Bayern-junalipulla voi matkustaa päivän ajan minne päin Baijeria tahansa. Mitä useampi matkustaa samalla lipulla (max 5 henkilöä), sitä edullisemmaksi kyyti tulee.

▶ Pyöräretkiä: Kaupunkipyörät ovat Münchenissä yleisiä. Hyvät pyöräreitit vievät ympäri kaupunkia ja läheisiä järvialueita. Kokeile maastopyöräilyä Alpeilla.

▶ Omat eväät: Baijerissa on tapana viedä olutpuutarhoihin omat eväät ja tilata ravintolasta vain juomat. Jos pöydissä ei ole pöytäliinoja, omat eväät ovat sallittuja.

Miten ja milloin Müncheniin?

▶ Finnair ja Lufthansa

lentävät Müncheniin päivittäin suorin lennoin. Hyödynnä kohteessa Bayern-junalippuja.

▶ Lämmin sää saattaa

kestää huhtikuusta lokakuun lopulle.

▶ Olut virtaa Münchenin klassikkomaineen saavuttaneilla Oktoberfesteillä syys-lokakuun vaihteessa.

▶ Etelä-Saksan joulumarkkinat kannattaa kokea Münchenin Marieplatzin lisäksi idyllisessä Regensburgissa ja Nürnbergissä.

▶ Valkoiset alppikylät ovat parhaimmillaan tammi-­helmikuussa.

Maastopyörän selkään?

▶ Hyppää Wolfatshauseniin kulkevaan S7-junaan ja pyöräile takaisin Müncheniin Isar-laaksoa pitkin. Reitin pituudeksi tulee
30 kilometriä.

▶ Ota BOB-juna Fischbachauhin ja pyöräile Rotwandin ympäri. Kaunis 40 kilometrin reitti maastossa on merkitty hyvin.

▶ Tegenseeltä lähtee reitti nimeltä Erzherzog-Johann-Reibn. Piipahda matkalla Wildbad Kreuthin uima-altaalla. Pituutta reitille tulee 43 kilometriä.

Reittivinkit antoi alppiasiantuntija Jonathan O’Leary.