Valssikaupungin kuppiloissa istuivat aikanaan jo W. A. Mozart ja Sigmund Freud. Vieläkin ne ovat monelle kakkoskoti. Perinteisesti ajatellen wieniläiskahvila on viihtyisä mutta vanhanaikainen paikka, jonne rouvat kokoontuvat siemailemaan kahvia ja nauttimaan kermakakkua ja omenastruudelia.

Vanhat suosikit ovat Wienissä voimissaan, mutta nykyaika on tuonut myös muutoksia. Hyvä esimerkki uusista tuulista on valoisa ja avara Café Una Museums Quartierissa eli museokorttelissa. Kahvilassa on upein turkkilaisin kaakelein koristeltu holvikatto ja valtavat ikkunat. Turkkilainen teema viittaa siihen, että juuri turkkilaiset esittelivät jalon juoman ensi kertaa eurooppalaisille.

Kerrotaan, että kun turkkilaiset lähtivät Wienistä toisen piirityksen jälkeen 1683, suurvisiiri Kara Mustafa jätti paikalle telttansa tavaroineen, joihin kuului myös muutama säkillinen vihreänharmaita papuja. Vain puolalaisella aatelismiehellä George Kolchitzskylla oli aavistus, mitä niillä voisi tehdä. Pian hänen nähtiin kulkevan Wienin kaduilla kahvipannun ja kuppien kanssa. Viimein hän avasi kahvilan Pyhän Tapanin tuomiokirkon taakse. Kahvilasta tuli niin suosittu, että pian niitä perustettiin kaupunkiin kymmenittäin.

Wieniläiskahviloiden historia on legendaarinen. Mozart esiintyi viimeisen kerran julkisesti Café Frauenbauerissa. Johann Strauss soitti Café Dommayerissa. Trotski pelasi korttia Café Centralissa ja jätti kerran laskunsa maksamatta. Freud suosi Café Landtmannia. Ja lähes kaikki, jotka ovat käyneet Wienissä, ovat maistaneet sacherkakkua Café Sacherissa.

Wieniläiset pitävät väittelemisestä, mutta erityisen hartaasti he kinastelevat siitä, mikä on paras kahvila. Niitä on kaupungissa yli tuhat, joten sopiva löytyy joka kukkarolle ja jokaiseen makuun. Köyhille opiskelijoille on tarjolla mukavan nukkavieruja paikkoja, eleganteille ylellisiä, filosofeille hienostuneita ja herkkusuille runsaalla kakkuvalikoimalla kerskailevia. Wienistä löytyy sopiva kahvila kaikkiin mielialoihin. Valinta on sinun.

Wienin tunnelmallisia kahviloita:

* Café Griensteidl, Michaelerplatz 2. Perustettu 1847, henkii yhä vanhaa tunnelmaa. Perinteinen taiteilijoiden ja intellektuellien paikka, Avoinna päivittäin klo 8-23.30.

* Café Central, Herrengasse 14. Kosmopoliittinen kahvila elegantissa 1800-luvun uusrenessanssityylisessä Ferstel-palatsissa. Elävää musiikkia useimpina iltoina. Avoinna ma-la klo 7.30-22, su klo 10-18.
www. ferstel.at

* Café Gerstner, Burgring 5 (Taidehistoriallinen museo). Kahvilaan pitää maksaa museon sisäänpääsy. Avoinna ti-su klo 10-17.30, to klo 18.30-22, ma suljettu.
www.gerstner.at

* Café Leopold, Leopold Museum, museokortteli. Loistavaa wieniläistä ruokaa. Valtava ikkuna, josta näkee sisäpihalle. Kaikki pikkulapsista isoäiteihin viihtyvät. Avoinna su-ke klo 10-02, to-la 10-04.
www.cafe-leopold.at

* Café Schwartzenburg, Kärtner Ring 17. Suuri terassi Ringstrassella niitä varten, jotka haluavat nähdä ja tulla nähdyiksi. Mainio aamiaispaikka. Avoinna su-pe klo 7-24, la klo 9-24.

* Café Sirk, Hotel Bristol, Kärtner Ring 1. Monen mielestä Sirkin nimikkokakku on parasta Wienissä. Avoinna päivittäin klo 10-24.
www. westin.com/bristol

Teksti: Fiona Cameron
Kuva: Preben S. Kristensen

Lue lisää Matkaopas-lehdestä 3/2005

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.