Lohikäärmeen selkärankaa pitkin Hanoista Saigoniin. Lue loistovinkit omatoimimatkalle.

Jälleenyhdistymisen pikajuna on lievästi harhaanjohtava nimitys rautatielinjalle, joka yhdistää pohjoisen pääkaupungin Hanoin etelän suureen bisneskaupunkiin Ho Chi Minhiin eli entiseen Saigoniin. "Pikajunan" keskinopeus on noin 50 kilometriä tunnissa. Hidas juna on kuitenkin mitä parhain kulkuväline tutustua vaihtelevaan ja monipuoliseen maahan. Sisämaan Hanoista lähdettäessä juna kurvaa melko nopeasti rannikolle, jota se seuraa lähes koko loppumatkan. Rata on pitkältä matkalta ikään kuin puristunut turkoosinsinisen Etelä-Kiinan meren ja jopa 2 000 metriin nousevien vuoristojonojen väliin. Rata vie halki riisivainioiden, jotka kastelujärjestelmät jakavat neliöiksi. Näkymä on sama kuin vuosisatoja sitten: kartiomaisilla non -palmunlehvähatuilla suojautuneet työläiset heiluttavat pitkävartisia kuokkiaan ja kykkivät polveen asti ulottuvassa vedessä istuttaen riisiä.

Vietnamilaiset suhtautuvat ulkomaalaisiin yleensä uteliaasti ja ystävällisesti. Junassa moni haluaa harjoitella kielitaitoaan vaihtamalla edes muutaman sanan vieraan kanssa. Suurimmilla asemilla juna pysähtyy noin puoleksi tunniksi. Laiturilla tilaisuuttaan odottaneissa myyjissä junan saapuminen aiheuttaa kiivaan toimeliaisuuden. Huudoin, viittauksin ja hihasta vetämällä myyjät haluavat vakuuttaa matkustajan omien tuotteidensa ylivertaisuudesta. Kukin paikkakunta tarjoaa omia erikoisuuksiaan: Da Nang simpukoita ja kananmunia, sateinen Hue sysimustaa den-kahvia ja sateenvarjoja.

Kun lähestymme yöllä Ho Chi Minhia, havahdun kaupungin suuruuteen. Matka Vietnamin halki kertoo maan luopuneen lähes kokonaan teiden varsia koristaneista vallankumouksellisista iskulauseista. Niiden tilalle on noussut monikansallisten tuotemerkkien mainosviidakko. Kun juna saapuu aamuöiselle Ho Chi Minhin rautatieasemalle, mietiskelen, kuinka kauan Jälleenyhdistymisen pikajunalla on vielä aikaa puksuttaa, ennen kuin se korvataan uuden ajan vaatimalla tehoyhteydellä.

Kovalla tai pehmeällä penkillä

* Hanoin ja Ho Chi Minhin väliä liikennöi kuusi junavuoroa. Nopein vuoro kulkee matkan 30 tunnissa ja hitain 41 tunnissa.

* Matkustusluokkia on neljä: kova ja pehmeä penkki sekä kova ja pehmeä makuupaikka.

Halvin kova istumapaikka yhteen suuntaan maksaa noin 20 euroa ja kallein pehmeä makuupaikka noin 45 euroa. Makuupaikan hintaan sisältyvät vuodevaatteet ja ateriat.

* Pääasemien lipunmyyjät osaavat riittävästi englantia paikkavarauksen hoitamiseksi. Lipun hankinnan voi myös antaa pientä korvausta vastaan matkatoimiston tai hotellin hoidettavaksi. Kiireisimpiä lomakausia lukuun ottamatta riittää, kun toimii 3-5 päivää ennen matkaa.

Teksti: Timo Saari
Kuva: Jari Laukkanen

Lue lisää Matkaopas-lehdestä 7/2005

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.