Kaksi 3,6 metristä haita kaartelee sukeltajan ympärillä. Tämän näkymän koet Klaus K. hotellin Ahjo-baarissa Helsingissä.

Hait ovat metallisia ja metallia on myös sukeltaja. Swimming with the Sharks -- Uimassa haiden kanssa -- on ripustettu Ahjo-baarin yläpuolelle. Teos on ihasteltavana Klaus K hotellissa ainakin vuoden loppuun, jonka jälkeen se siirtyy muualle päin maailmaa hämmästyttämään ihmisiä.

Yhteen hitsatuista metallilevyistä valmistetun veistoksen tekijä on kuvanveistäjä Ron Moret. 300 kiloa painava teoksen työstäminen kesti kolme kuukautta. Materiaalina olevilla metallilevyillä on oma, vähän jännittäväkin taustansa: ne on valmistettu hollantilaisessa vankilassa. Ron Moretin metalliveistoksia on ollut näytteillä yli kymmenen vuoden ajan. Ron asuu studionsa vieressä pohjoishollantialaisessa Schoorlin kylässä. Hänen kakkostyönsä on opettaa puutöitä kehitysvammaisten koulussa, jonne hän pyöräilee 60 kilometriä suuntaansa.

• Klaus K, Bulevardi 2--4, Helsinki.

Hotellin suunnittelu ja konsepti on saanut innoituksensa Suomen kansalliseepoksesta, Kalevalasta.

www.klauskhotel.com

www.ronmoret.nl