Kenian savannit tekivät tanskalaisesta Karen Blixenistä maailmankuulun kirjailijan.

Karen Blixenin fantastisin kirja on Eurooppalaisena Afrikassa, jonka ensimmäinen painos ilmestyi suomeksi 1938, vuosi tanskalaisen painoksen jälkeen. Jos aikoo lähteä Nairobiin tutustumaan vuorimaisemiin, savanneihin ja Karen Blixenin museoon, kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirja.

Se alkaa näin: ”Minulla oli Afrikassa maatila Ngong-vuoren juurella. Itse päiväntasaaja kulki ylänkömaan kohdalla, viisikolmatta mailia pohjoisempana. Mutta maatilani oli kaksituhatta metriä merenpinnan yläpuolella. Keskellä päivää saattoi hyvinkin tuntua siltä kuin olisi päästy korkealle ja auringon likelle, mutta iltapuolet ja illat olivat kirkkaita ja viileitä ja yöt kylmiä. Ngong-vuori ulottuu kaukaa pohjoisesta etelään; sen kruununa on neljä ylevää vuorenhuippua kuin liikkumattomia, tummemman sinisiä laineita taivasta kohti.” 

Karen Blixen Museum Keniassa sijaitsee 10 kilometriä Nairobin keskustasta. Avoinna joka päivä klo 9.30–18.  www.museums.or.ke

Sinikka Salokorpi  Kuva Shutterstock

Lue lisää Karen Blixenin ihmellisestä elämästä Keniassa ja Tanskassa Matkaoppaan numerosta 7/2012.