Matkaopas-lehden lukijatarinakisa on ratkaistu vuoden 2011 osalta. Parhaan tarinan kirjoitti Päivi Laitinen Nilsiästä. Lue myös kakkos- ja kolmossijalle valitut lukijatarinat.

Matkaopas-lehden lukijatarinakisa on ratkaistu vuoden 2011 osalta. Parhaan tarinan kirjoitti Päivi Laitinen Nilsiästä. Lue myös kakkos- ja kolmossijalle valitut lukijatarinat.

Lukijatarinoita saapui toimitukseen vuoden aikana runsaasti. Parhaat julkaistiin lehdessä ja toimitus valitsi niistä kolme kaikkein parasta, jotka palkittiin matkalahjakortein. Ykkössijalle ylsi Päivi Laitisen Tiibetin-junatarina, kakkoseksi Rodos-aiheinen tarina ja kolmannelle sijalle nousi Ateenasta kertova teksti. Onnea voittajille!

Ensi vuoden matkatarinakisaan voit osallistua täällä.

Tässä vuoden 2011 kolme parasta:

1.Tiibetin-junaan (palkintona 500 euron matkalahjakortti)

Maailman korkeimmalla kulkeva junarata kuulostaa houkuttelevalta. Niinpä kun mietimme Inkerin kanssa sopivaa reittiä Tiibetistä Kiinan keskiosiin ja Chengdun kaupunkiin, oli juna oikeastaan se ainoa vaihtoehto. Yli 3 000 kilometrinen rautatie nousee parhaimmillaan yli 5000 metrin korkeuteen halkaistessaan karua tiibetiläistä ylänköä.

Nousemme junaan Lhasassa. Sänky on vähän kova, mutta menettelee. Vessoja on peräti kaksi: toinen länsimainen pytty, toinen aasialainen: reikä lattiassa. Ja samassa osastossa on vielä huonetoverikin: kauhistuneelta näyttävä tiibetiläinen mies.
Mies ei ota ihan heti uskoakseen, että hänen on nyt jaettava vaunu kahden länsimaalaisen naisen kanssa. Hän karkaa käytävälle ja valittaa tilannetta naapuriosaston oranssikaapuisille buddhalaismunkeille. Munkit vilkuilevat meitä ja nauravat.

Kohta osaston ovesta pilkahtavat toisetkin, kiinalaiset kasvot. Jos mahdollista, vieläkin kauhistuneemmat. Mies kaartaa monta kertaa oven ohi ja yrittää viimein pujahtaa salaa viereiseen osastoon, mutta vaunuemäntä taluttaa hänet korvasta oikeaan kotiinsa – siis samaan vaunuun Inkerin ja minun kanssa. Mies hyppää vauhdilla yläpetille ja on siellä ihan hiljaa.

Hiljaa olemme mekin. Maisemat salpaavat hengen. Kaukaisuudessa kohoavat lumihuippuiset vuoret, etualan ylängöllä vaeltavat jakkilaumat. Sen verran korkealla ollaan, että junan seinässä on säädin lisähappea varten.

Kun ensimmäinen yö ja kauhistus on ohi, miehet alkavat kesyyntyä. Kiinalainen selostaa pitkään – kiinaksi siis – ohivilahtavia kyliä ja kaupunkeja, me nyökkäilemme sujuvasti ja ymmärrämmekin pääasiat. Me puolestaan selostamme omaa matkaamme Moskovasta Pekingiin ja sieltä Tiibetiin – suomeksi siis – ja miehet näyttävät vaikuttuneilta. Opaskirjan kartta on hyvä apu.

Mikä yhdistää meidät lopullisesti? Ruoka. Tapoihin näyttää kuuluvan, että omaa ruokaa tarjotaan koko junavaunulle, ja niinpä piskuinen junapöytä on kohta pullollaan ärhäkän makuisia vakuumipakattuja katkarapuja, leipää, makkaraa ja ties mitä. Miehet ostavat meille ruokaa kuin olisimme riisitautisia.

Kerran säikähdän puolikuoliaaksi, kun olen kaikessa rauhassa syömässä pussikeittoani ja yhtäkkiä joku koputtaa ylhäältä otsaani – broilerinkoivella! Yläpetin mies siinä haluaa jakaa omastaan. Inkeri syö koiven kehuen sen maasta taivaaseen: maistuu kuulemma suomalaiselta joulukinkulta.

Meidän ostamaamme ruokaa miehet eivät suostu syömään. Ei – he ovat isäntiä ja siten velvollisia tarjoamaan.
Kun vuorokausi on kulunut, olemme jo laskeutuneet Kiinan vehreille ja maissintähkien täplittämälle maaseudulle. Viimeisen illan kunniaksi miehet ostavat meille jo oluttakin. Kuvia otetaan, tölkkejä kilistellään, nauretaan. Junassa on juhlan tunnelmaa.

Aamulla ihmettelemme, miksi kaikki hosuvat tavaroitaan kasaan jo yhdeksältä. Aikataulun mukaan junan pitäisi puksutella asemalle vasta iltapäivällä. Vaan mitäs: juna pysähtyy kosteanlämpimään Chengduun kolme tuntia aikataulustaan edellä.
Täällä elämä ei ole niin turhan tarkkaa.
Päivi Laitinen, Nilsiä (myös kuvat ovat kirjoittajan ottamia)


 

 

 

 

 

 

2. Hyvä puristusote Rodoksella (palkintona 300 euron matkalahjakortti)

Reissu, jota en koskaan unohda, tehtiin huhtikuussa 2011. Olin vuodenvaihteessa eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästäni melko riitaisesti, mutta onnekseni tapasin nykyisen mieheni Tuomaksen helmikuussa ja lempi leimahti.

Kaksi kuukautta ensitapaamisestamme otimme äkkilähdön Rodokselle. Silloin jännitti, oliko vaihe liian aikainen ottaa tällainen askel, mutta jälkeenpäin ajateltuna en kadu matkaamme yhtään. Sanonta ”tunnet jonkun kokonaan vasta tehtyäsi hänen kanssaan matkan” on todellista totta! Onneksemme kummastakaan ei paljastunut mitään negatiivisia piirteitä, ja matkamme sujui varsin ruusuisissa merkeissä.

Ainoa riidan paikka oli, kun eräänä päivänä vuokrasimme auton kiertääksemme hiukan saarta. Aioimme ajaa Lindokseen, jossa pääsisi käymään akropoliin huipulla aasikuljetuksella. Päästyämme Lindokseen huomasimme, ettei kohde ollut maanantaisin tarjolla. Harmi oli suuri, mutta makoilimme rannalla ja otimme rennosti.

Matkan jatkuessa onnistuimme sitten kehittämään jostain mitättömästä aiheesta riidan. Tästä huolimatta jatkoimme saaren kiertämistä – tuppisuina. Jossain vaiheessa eteemme tielle tuli pari vuohta. Minä kuskin paikalla tööttäsin niille, että menisivät edestä pois, mutta niitä tuli vain lisää seisomaan keskelle tietä ja hämmästelemään torventoitotusta.

Purskahdimme kumpikin nauruun, niin huvittava tilanne oli, ja siihen loppui sekin riita. Jälkeenpäin kiusoittelimme toisiamme ”aasiksi” ja ”vuoheksi” aina, kun toinen onnistui hölmöilemään.

Koska olimme vuokranneet auton vain yhdeksi päiväksi, päätimme seuraavana päivänä lähteä bussilla takaisin Lindokseen. Olimme pohtineet asiaa hotellissa edellisenä iltana ja tulleet siihen tulokseen, että eihän aasiratsastusta voinut jättää väliin, kun oli tänne asti jo reissattu. Itse olen aina hieman arastellut hevosia, olen allerginenkin, mutta koska Tuomas sinne välttämättä halusi, olin myötämielinen.
Ja kuulostihan se tietysti jännittävältä.

Toinen Lndoksen-retki onnistui ihan nappiin, ja minäkin sain tehtyä päätöksen: toista kertaa en aasin kyytiin mene!
Se oli mielenkiintoista ja todellakin jännittävää, koska pelkäsin putoavani satulasta hetkenä minä hyvänsä. Pahinta oli, kun aasi kiipesi portaita; sitä tunnetta en kyllä koskaan unohda.

Yhdessä vaiheessa melko jyrkässä rinteessä Tuomaksen aasi jäi syömään polun reunustan kasveja, ja aiheutimme pienehkön tukoksen muiden aasikyytien kertyessä taaksemme. Onneksi aasien ohjastaja huomasi tilanteen melko pian, ja jatkoimme matkaa.
Suosittelen ehdottomasti sekä auton vuokraamista Rodoksella että aasikyydillä nousua Lindokselle akropoliille. Vaikka oma kokemukseni kyydistä kuulostaa varmasti hieman kielteiseltä, olin tilanteessa niin jännittynyt, että todennäköisesti vaikeutin aasiparan kulkua entisestään. Suosittelenkin sitä ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät pelkää hevosia tai ratsastamista.

Ja hyvä puristusote täytyy olla, sillä kyydistä ei tasaista saa millään.
Petra Haataja, Kajaani

3. Joulu Ateenassa (palkintona 100 euron matkalahjakortti)

Tupakointi kielletty -kyltin edessä vanha mies imee sätkää päivettyneet kasvot mielihyvästä vääntyen. Vähät välittää vasta voimaan tulleesta yleisestä tupakointikiellosta. Minä en uskalla sytyttää. Olen vasta saapunut Ateenan uudelle lentokentälle, ensi kertaa Kreikkaan.

Nousen metroon aseman vierestä vilvoittavan tuulen puhallellessa kasvoilleni 22 asteista välimerellistä ilmaa. Aurinko yllättää pilven takaa suoraan silmiin ja muistuttaa, mistä kauniista olen jäänyt paitsi jo monta kuukautta. Olen lähtenyt pakoon juuri alkanutta joulurumbaa, kaamosta ja ylipäänsä suomalaisuutta.

Ensimmäinen päivä kuluu luonnollisesti Akropoliin kukkulaan tutustuen. Lippu maksaa 12 euroa. Portilla professoriksi esittäytyvä nainen tarjoaa 65 euron tuntihintaan täydellisen esittelykierroksen. Harkitsen, mutta kieltäydyn. Jo pari tuntia myöhemmin olen saanut kuvattua kaiken ja päivittäisen kivi­annokseni täyteen. Niin moni kamera on kuvannut ja tulee kuvaamaan nämä samat kivet. Mikä niiden oppi on? En onnistu vastaamaan. Matka jatkuu.

Kolmantena aamuna Pohjoisen aamuhenkoset ovat peittäneet lähes koko Euroopan alleen ja yltäneet Kreikkaan saakka. Herään lumisateeseen. Yön aikana lämpötila on pudonnut 20 astetta. Minä uskon silmiäni, mutta muut eivät välttämättä usko. Puen nopeasti päälleni, nappaan tuplaespresson kadunkulmasta mukaani ja suuntaan taksilla rantaan. Haluan kuvata itseni seisomassa Välimeren rannalla pipo päässä ja lunta harteilla. Onnistun nappaamaan sen!

Minun on turha ryhtyä kertomaan ihastuttavista kahviloista, ystävällisistä tarjoilijoista, silmiinpistävästä köyhyydestä tai viheliäisestä vatsataudista. Ne ovat matkailijan arkea, myös Ateenassa.

Kerron erikoisuudesta. Viimeisenä lomapäivänä Kreikassa alkaa laaja lakko, joka pysäyttää lähes koko maan. Aikamoinen yllätys. Kansa päästää höyryjä kadulla, poliisi ja armeija seuraavat menoa mellakka­varusteissa herkeämättä jokaisessa kadunkulmassa.
Niinpä yhden ikimuistoisimmista iltapäivistäni vietän boheemisti viinilasi kädessä, keskellä joukkoja ja kreikkalaisen kansan syviä tuntoja.

Ei pelkoa, ei sekasortoa, ei väkivaltaa. Vain yhteen kokoontuneita ihmisiä, vähän ääntä ja liikettä sekä monia hauskoja valokuvia.
Paluumatkalla lentoaseman pihalla tupakka savuaa sormissani kuin vanhalla tekijällä – ja tuplaespresso.
Juha-Matti Rautiainen, Helsinki

Haluatko sinä voittaa 500 euron matkalahjakortin ensi vuonna? Lähetä enintään 3 000 merkin mittainen tarinasi ja kuvia osoitteeseen matkaopas@sanomamagazines.fi tai Matkaopas, PL 100, 00040 Sanoma Magazines. Lehdessä julkaistavan tarinan kirjoittaja saa Matkaopas-tuotteen. Vuoden 2012 lopussa palkitsemme vuoden kolme parasta 100–500 euron matkalahjakortilla.

 

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.