Pieni aasialainen saarivaltio on kuin vehreä puutarha, joka sijaitsee päiväntasaajan sademetsävyöhykkeellä. Sateet ovat parhaimmillaan niin rankkoja, että vettä on nilkkoja myöten. Singaporessa kaikki kuitenkin toimii, myös katujen sadevesiviemärit. Vaikka vettä tulee tunnissa suomalaisen kesäkuukauden sademäärä, se häviää valtaviin kanaviin, jotka halkovat kaupunkia kukkaistutusten suojissa.

Monen liikematkustajan mielestä Singapore on tylsä paikka, jossa voi käydä hankkimassa tuliaiset Orchard Roadilta, ehkä pelata kierroksen golfia ja käydä oluella joen rannassa. Me menimme MacRitchien metsään katsomaan makaki-apinoita, luontolenkille Bukit Timahin sademetsään ja harjuille tutustumaan keskustan ulkopuoliseen Singaporeen. Katsastimme Kasvitieteellisen puutarhan, Singaporejoen varren kapakat sekä Sentosan aurinkorantasaaren.

Singaporelaiset kutsuvat joskus itsekin saartaan nimellä The Little Red Dot tarkoittaen, että tavallisessa Kaakkois-Aasian kartassa valtiosta ei näy muuta kuin nimi ja punainen kaupunkia merkitsevä piste. Singaporella on mittaa idästä länteen noin 43 ja etelästä pohjoiseen noin 23 kilometriä. Liikkuminen saarella on helppoa lyhyiden välimatkojen ja loistavan joukkoliikennejärjestelmän ansiosta.

Moni Singaporessa käyvä jättää turhaan hyödyntämättä maukkaan ja edullisen ruokatarjonnan. Lähes jokaisessa ostoskeskuksessa on food court, joten syöminen on vaivatonta. Ruokaa saa monelta eri tiskiltä: yhdeltä kiinalaista nuudelikeittoa, toiselta länsimaista pihviä ja pastaa, kolmannelta malaiji-annoksia. Kokemuksen perusteella malaiji sopii hyvin suomalaiseen makuun. Ruoassa on chiliä, mutta se ei ole liian tulista.

Food courtien tarjonnan pistävät paremmaksi hawker centeri, jollaisen muodostavat muutama kymmenen kojua ja niiden keskellä ja ympärillä olevat pöydät. Kannattaa ottaa sweet and sour -lihoja ja -katkarapuja, kaalin tapaista kai lania ja mereneläviä. Äläkä unohda lastata lautaselle riittävästi riisiä ja maistaa erinomaista paikallista Tiger-olutta.

3 luontoretkeä Singaporessa

Kasvitieteellinen puutarha tunnetaan trooppisten kasvien tutkimuksesta sekä erityisesti orkideoistaan. Orkideapuisto on erillinen osa laajaa puutarhaa, ja sen kiertämiseen kuluu kiinnostuksesta riippuen alle tunnista päivään. Koko alueen pystyy kiertämään vajaassa tunnissa. Aikaa menee kuitenkin helposti puolikin päivää, kun pysähtelee ihailemaan kymmenien metrien korkuisia puita.

Sungei Buloh eli Bambujoki. Sungei Bulohin rämepuistoon kannattaa lähteä arkiaamuna. Silloin vierailijoita on vähän ja mahdollisuudet bongata varaaneja, lintuja ja vaikkapa käärmeitä ovat hyvät. Puistossa voi kiertää helposti useita kilometrejä pitkän lenkin, mutta jos ei halua ryhtyä urheilemaan, kannattaa valita muutaman sadan metrin mittainen boardwalk eli mangroven keskelle tolppien varaan rakennettu kävelyreitti.

Bukit Timahin kansallispuisto sijaitsee keskellä saarta. Seutu on erittäin mäkistä, ja jo parin tunnin kävelylenkki takaa seuraavaksi päiväksi kipeät reidet ja pohkeet. Paikka on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen nähtävyys. Viikonloppuisin alueella on paljon ihmisiä, mutta viikolla on melkein mahdotonta olla kohtaamatta villiapinoita, makakeja.

Teksti: Risto Gylden

lue lisää matkaopas-lehdestä 5/2005

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.