Viinitilojen rinteet levittäytyvät isoille aluille kuin vihreät aallot. Kuvat: Annakaisa Vääräniemi ja Shutterstock
Viinitilojen rinteet levittäytyvät isoille aluille kuin vihreät aallot. Kuvat: Annakaisa Vääräniemi ja Shutterstock

Kevyesti kuplivaa prosecco-juomaa nautiskelevat ihmiset ovat tuttu näky mihin tahansa vuorokauden- sekä vuodenaikaan Veneton seudun kahviloissa ja ravintoloissa.

Suomalaisille prosecco on juhlajuoma, mutta kotiseudullaan Koillis-Italiassa se kuuluu jokapäiväiseen elämään, mihin vuoden- tai kellonaikaan tahansa.

– Italialaiset juovat proseccoa ja siitä valmistettuja cocktaileja aamusta iltaan. Se sopii mihin tahansa tilanteeseen ja melkein minkä tahansa ruuan kanssa, jopa lihaistenkin pikkupurtavien ja vaalean lihan kanssa, kertoo Maria Teresa Petrillo, joka työskentelee Mionetto-viinitilalla Valdobbiadenessa.

”Italialaiset juovat proseccoa ja siitä valmistettuja cocktaileja aamusta iltaan.”

Venetsiasta pääsee reilussa tunnissa proseccon lähteille. Isojen viinitilojen opastuskierrokset kannattaa selvittää etukäteen. Maistelutuokiot onnistuvat yleensä ilman varauksia, varsinkin pienillä tiloilla.

Noin 60 kilometriä pitkällä viinitiellä on yli sata tilaa, mutta päivän ohjelmaksi riittää hyvin 1–2 tilaa.

Yhdistä matkaan myös monien makujen Venetsia: katso parhaat vinkit viettelysten kaupunkiin tästä.

Valdobbiadene houkuttelee turisteja etenkin Keski-Euroopasta.
Valdobbiadene houkuttelee turisteja etenkin Keski-Euroopasta.

Joillakin viinitaloilla maistelu on ilmaista, toiset pyytävät muutamia euroja lasista. Toukokuun viimeisenä sunnuntaina Prosecco-tien tilat järjestävät kaikille avoimia kierroksia ja tietoiskuja.

Viinitilasuositus!

Casa Mionetto, Via Colderove 2, Valdobbiadene
auki: ma–la 9–18

Casa Mionetto on Prosecco-tien suurimpia tiloja.
Casa Mionetto on Prosecco-tien suurimpia tiloja.

Majoitus maisemalla

Haaveiletko lomallasi taivaallisen kauniista auringonlaskuista ja -nousuista? Vuoren rinteellä, keskellä viinitiloja sijaitseva hotelli Vecchio Municipio on juuri oikea paikka niiden ihailuun. Se on myös mainio starttipaikka prosecco-tien aloitukseksi. Huoneet ovat isoja ja aamiaiskattaus erittäin tuhti kakkuineen ja piirakoineen.

Via Borgo Berti 6, San Pietro di Barbozza, Valdobbiadene

Hotelli Vecchio Municipion maisemat eivät jätä ketään kylmäksi.
Hotelli Vecchio Municipion maisemat eivät jätä ketään kylmäksi.

Lounasta leppoisasti

Vihreänä aaltoilevat prosecco-rinteet avautuvat Alla Cima -ravintolan terassilta. Paikalliset nauttivat varjojen alla aurinkoisesta iltapäivästä, sisällä hehkuu jättimäinen grilli. Täydellinen paikka nauttia hyvän juoman lisäksi paikallista ruokaa!

Via Cima 13, Valdobbiadene

Cima-ravintolan pihvit paistuvat grillissä huoneen keskellä.
Cima-ravintolan pihvit paistuvat grillissä huoneen keskellä.

Täydellinen illallinen

Suussasulavat alkupalat ja murea liha ovat Osteria il Borgon valtteja. Täällä paikallisetkin istuvat pitkää iltaa ja nauttivat yksinkertaisesta, tuoreiden herkkujen menusta.

Via Piva 123, Valdobbiadene

Ah, mitä risottoa!
Ah, mitä risottoa!

Top 5 -tuliaiset Veneton alueelta

  1. Prosecco ja muut paikalliset alkoholijuomat 
  2. Käsinmaalatut naamiot
  3. Nahkalaukut ja -käsineet
  4. Silkkihuivit ja -solmiot
  5. Murano-lasi

Hugoa sen olla pitää!
Hugoa sen olla pitää!

Tee itse kotona!

Raikas prosecco maistuu myös lämpimissä juomissa, kuten Hugossa.

Warm Hugo

  • 3 cl seljankukkamehua
  • 4 cl luomu omenamehua
  • 12 mintun lehteä
  • 12 cl proseccoa

Lasi: viinilasi
Koriste: mintun tupsu

Valmistus

1. Lämmitä kaikki raaka-aineet kattilassa. Älä anna nesteen kiehua, sillä muuten alkoholi haihtuu pois.

2. Siivilöi mintun lehdet pois ja tarjoile lämpimänä.

Vinkki!

Alkossa myydään myös valmista Mionetto Il Hugo -juomaa, jossa on alkoholia kahdeksan prosenttia (hinta 8 euroa).
Sitä voi lämmittää varovasti kattilassa ja nauttia suoraan lämpimänä juomana.

Lisää italiaisdrinkkien ohjeita löydät osoitteesta menaiset.fi/proseccodrinkit

Prosecco valmistetaan Glera-rypäleestä.
Prosecco valmistetaan Glera-rypäleestä.

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.