Thaimaan suosituimman lomasaaren maukkaimmat rannat, retket ja ruokatarjoilut.

Ykkösrannat
Bang Taon valtavalla rannalla on kolme suurta laguunia, upeita hotelleja ja golfkenttiä. Hiekkaranta jatkuu kilometrikaupalla molempiin suuntiin.

Kaikkialta Phuketista tehdään matkoja Freedom Beachille. Se sijaitsee Patongin ja Karonin välissä, ja parhaiten sinne pääsee veneellä. Ranta on myös upea snorklauskohde.

Kun seuraavan kerran menemme Phuketiin, osoitteemme on Kata Beach. Ranta on puhdas ja kaunis ja kylä rauhallisempi kuin Patong tai Karon.

Parhaat retket

Phuketin itäpuolella sijaitseva Koh Kai Nok soveltuu retkikohteeksi kaikenikäisille. Saari on henkeäsalpaavan kaunis ja koralleista hioutunut hiekka kuin puuteria. Saarella ei asu ketään, mutta turistisesongin aikana siellä on muutamia baareja ja kioskeja.

Chalong Sea Sportin järjestämälle syvänmeren kalastusretkelle otettiin vain 12 henkilöä. Kuudella sai olla kalastuslupa. Kalat, jotka saatiin ennen lounastaukoa, paistettiin ja syötiin. Loput saimme mukaamme. Thaimaassa voi hyvin mennä ravintolaan ja viedä omat kalat paistettavaksi. Kaikki ravintolat eivät välttämättä edes peri siitä maksua.

Maistuvin ruoka

Patong Beachin rantakadun Thaewong Roadin varrelta löytyi italialainen ravintola Roma. Paikka oli ylellisen oloinen mutta kohtuuhintainen. Ravintola oli ihana rauhan tyyssija keskellä Patongin hälinää.

Ihanaksi ruokapaikaksi osoittautui myös The Port Restaurant, joka sijaitsee osoitteessa 94 Thaveewong Road. Kaksi hyvää orkesteria vuorotteli estradilla. Paikassa oli thaikeittiö, kansainvälinen keittiö ja vielä japanilainen sushikokki toteuttamassa toiveita.

Pyysimme tuktuk-kuskia opastamaan meidät johonkin eksoottiseen ruokapaikkaan. Hän vei meidät Chalong Beachille vietnamilaiseen Seafood Vietnam Cousineen. Söimme mustekalaa ja kuorrutettua kanaa. Ateria juomineen maksoi hiukan yli kuusi euroa.

Phuket Towniin tinkimään

Ostoskeskuksissa ei tarvitse tinkiä, mutta muualla se taito on pakko opetella. Mitä alemmasta tarjouksesta aloittaa, sitä halvempi on lopullinen hinta. Jos myyjä pyytää paidasta 20 euroa, näytä kauhistuneelta ja tarjoa kaksi euroa. Tämän jälkeen myyjä näppäilee laskukoneeseen vaikkapa 12,50 euroa. Näppäile 2,50 euroa. Lopulta myyjän pyytämä 20 euroa saattaa pudota viiteen, ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Teksti: Maritta Korhonen
Kuva: Maritta ja Jari Korhonen

Lue lisää Matkaopas-lehdestä 5/2006

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.