Suomalaiset ovat innokkaita säästämään rahaa lomaa varten. Erityisen aktiivisia ovat naiset: he jopa myyvät tavaroita netissä lomaillakseen itselleen mieluisalla tavalla.

Suomalaiset ovat innokkaita säästämään rahaa lomaa varten. Erityisen aktiivisia ovat naiset: he jopa myyvät tavaroita netissä lomaillakseen itselleen mieluisalla tavalla.

Rahan säästö kuukausittain on tuoreen kyselyn mukaan tavallisin tapa kasvattaa lomakassaa. Tarvittaessa myös omaisuutta muutetaan rahaksi: lähes kaksi kymmenestä naisesta myy tarpeettomia tavaroitaan netissä. Miehistä samaan keinoon turvautuu vain 8 prosenttia.

Lähes 90 prosenttia suomalaisista teki viime vuonna loma- tai liikematkan, kun EU:ssa keskimäärin vastaava luku oli 73 prosenttia.

– Suomalaiset kuuluvat EU:n ahkerimpiin matkustelijoihin ja ovat myös taitavia täyttämään lomakassaansa. Tutkimuksemme mukaan nuoret ponnistelevat vanhempia enemmän pystyäkseen matkustamaan, sanoo Risto Lepo, valuutanvaihtoyritys Forexin toimitusjohtaja.

Suomalaisissa on myös huolettomia lomailijoita. Miehistä 36 prosenttia ja naisista 21 prosenttia ei säästä mitenkään lomaa varten.

Tulokset                                                   

Jos säästät lomakassaa varten, miten sen yleensä teet?      
Säästän rahaa kuukausittain
Naiset  48 %
Miehet 41 %

Myyn tavaroita, joita en tarvitse, Tori.fi-palvelussa tai vastaavassa
Naiset  18 % 
Miehet  8 %
 
Teen lisätöitä
Naiset 12 %
Miehet 11 %

Säästän ruokakuluista
Naiset  18 %
Miehet 6 %

Säästän vaateostoista
Naiset  35 % 
Miehet 12 %
 
Säästän muista ostoista 
Naiset 39 % 
Miehet  19 %
 
Säästän huvituksista
Naiset 40 % 
Miehet 24 %
 
Lainaan
Naiset  6 %
Miehet 5 %
 
Muu
Naiset  5 %
Miehet  5 %
 
En mitenkään
Naiset  21 %
Miehet 36 %
 

Forex teetti tutkimuksen YouGovilla. Vastaajina oli 1 026 suomalaista iältään 15--74 vuotta. Kysely tehtiin 4.--8. huhtikuuta 2011.
Lähde http://www.spotlightpr.se/

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.