Tsekin kuuluisa luukirkko hätkähdyttää Prahan lähellä. Kallojen alla on helppo muistaa elämän rajallisuus.

Kirkkoja on tarkoitus kierrellä - mahdollisimman kaukaa. Prahan lähellä Kutná Horassa on kuitenkin kirkko, jota raavaat suomalaiset miehetkin ovat käyneet ihmettelemässä. Keskiajalla Kutná Hora oli Böömin toiseksi suurin kaupunki Prahan jälkeen. Siellä oli luostari, hopeakaivos ja rahapaja; kuningaskin asui siellä. Nykyään unelias pikkukaupunki on osa Unescon maailmanperintöä.

Kourallinen Golgatan multaa

Tarina alkaa 1200-luvun puolivälistä, jolloin luostarin apotti Heidenreichin kerrotaan tuoneen pyhiinvaellusmatkaltaan kourallisen Golgatan multaa Kutná Horan Sedlicen hautausmaalle. Monen mielestä ele teki kalmistosta Jerusalemiin verrattavan hautapaikan, joten Keski-Euroopan rikkaat halusivat viimeisen leposijansa sieltä. Ruton riehuessa vuonna 1318 Sedliceen haudattiin 30 000 vainajaa. Uskonpuhdistuksen alettua luostari poltettiin ja kaikki munkit tapettiin, mutta saksalaiset ja katolinen kirkko palauttivat järjestyksen - ja taas oli hautausmaalle tungosta. Muuan puolisokea munkki pinosi paikan hylätystä osasta kaivetut luut kuudeksi pyramidiksi uuden kappelin kellariin.

Luista koottu kattokruunu

Schwarzenbergin aatelissuku osti köyhtyneen luostarin alueet 1800-luvulla ja palkkasi kuvanveistäjä Frantiaek Rintin koristelemaan kirkon. Rint hautasi kirkon eteen nelisenkymmentä kuutiometriä luita. Jäljelle jääneet noin 40 000 ihmisen luut hän valkaisi ja desinfioi keittämällä niitä kloorin ja sitruunan kera. Luista Rint kokosi Schwarzenbergien vaakunan. Kappelin keskelle hän suunnitteli kattokruunun, jossa on vähintään yksi kappale jokaista ihmisruumiin noin 200 luuta. Kirkko koristeltiin luilla ja yli jääneet luut kasattiin pyramideiksi kappelin nurkkiin.

Näin Kutná Horaan pääsee:

Prahasta helposti linja-autolla tai junalla. Matka kestää tunnin. Rautatieasema on Sedlicen kappelin vieressä, bussiasema parin kilometrin päässä. Myös päiväretki Prahasta onnistuu.

Lisätietoa Teksti ja kuva: Rami Syed

Lue koko juttu Matkaopas-lehdestä 8/2009