Tein viiden päivän risteilyn saarille, joilla ihmisiä ei pelätä. Galápagossaaret ovat kuuluisia eläimistään ja kasveistaan.

Aurinko tunkee hyttiin tasan aamukuudelta, olemmehan päiväntasaajalla. Nousen aurinkokannelle kahvikuppi kädessäni ja ihailen Puerto Ayoran satamassa kelluvia vanhoja kalastajapaatteja, joiden poskia aurinko lämmittää kauniin kevyesti. Muutama merileijona uiskentelee laivojen välissä etsien sopivaa köllötyspaikkaa. Kalatorilla joukko ruskopelikaaneja ja haikaroita sekä yksi rohkea merileijona pyörivät kalakauppiaan jaloissa ja seuraavat hänen jokaista kädenliikettään. Notkea merileijona yrittää ajoittain vetää perattavan kalan suuhunsa pöydältä, mutta myyjä on nopeampi. Eläimet saavat tuon tuosta perkausjätteitä, mikä selittää niiden sinnikkyyden.

Charles Darwin -tutkimuskeskus pyrkii edistämään uhanalaisten jättiläiskilpikonna- ja leguaanilajien lisääntymistä. Aitauksessa jököttää Solitario Jorge eli Ykä Yksinäinen, Pintan saarelta tuotu jättiläiskilpikonna, lajinsa viimeinen. Yli 90-vuotias herra ei ole löytänyt puolisoa, joten Ykän kuoltua katoaa Galápagokselta jälleen yksi laji. Joku on jo ehdottanut Ykän kloonausta.

Santa Cruzin vuorilla kohtaamme kymmeniä jättiläiskilpikonnia villinä luonnossa. Ne lepäilevät panssareidensa alla niityillä ja pienten lammikoiden reunoilla ja vetävät pitkän kaulansa sisään kohdatessaan meidät. Hetkessä luottamus kuitenkin palaa, ja ne jatkavat heinän ja maahan pudonneiden papaijoiden ja pomeloiden syöntiä. Kilpikonnat hämmästyttävät sekä koollaan, lähes 250 kiloa, että pitkäikäisyydellään, 200–300 vuotta.

Teksti ja kuva Seppo Suomela

Matkaopas 2/2012 -lehdessä on seitsemänsivuinen juttu Galapagossaarista.

Charles Darwin -tutkimuskeskus

Lisätietoa matkailusta saarille