Oletko aikeissa viettää esimerkiksi pitkän viikonlopun Espanjan pääkaupungissa Madridissa? Näillä vinkeillä tutustut nähtävyyksiin edullisimmin.

Kun haluat tutustua Madridin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kätevästi, mukavasti ja yksittäislippuja edullisempaan hintaan, harkitse Paseo del Arten kolmen museon yhteislipun tai MadridCardin hankkimista.

Kolmen taidemuseon kimppa

Paseo del Arten yhteislippu oikeuttaa yhteen käyntiin sekä Pradon, Thyssen-Bornemiszan että Reina Sofían taidemuseoissa, ja lippu kattaa sekä pysyvät että vaihtuvat näyttelyt. Kaikki kolme taidemuseo sijaitsevat Paseo del Pradolla reilun kilometrin säteellä. Yhteislipun voi hankkia kaikista kolmesta taidemuseosta, hinta on noin 22 €.

Madrid-kortti jopa viideksi päiväksi

Matkailu- ja kulttuurikortti MadridCard antaa sisäänpääsyn yli 50 madridilaiseen museoon ja monumenttiin sekä etuoikeutetun sisäänpääsyn Paseo del Arten kolmeen taidemuseoon, Kuninkaanlinnaan ja Bernabeun jalkapallostadionille. Kortilla saa myös alennuksia tietyissä kaupoissa, ravintoloissa ja vapaa-ajan keskuksissa. Lisäksi korttiin kuuluu kaupunkiopas espanjaksi, englanniksi, italiaksi, saksaksi ja ranskaksi sekä kaupunkikartta, johon on merkitty nähtävyydet.

Madrid-kortin voi hankkia hankkia 24, 48, 72  ja 120 tunniksi eli viideksi päiväksi. Korttia on saatavissa museoista, hotelleista, matkatoimistoista, espanjalaisilta ja kansainvälisiltä matkanjärjestäjiltä sekä internetistä. Sen voi ostaa myös Madrid Shopissa, joka sijaitsee Casa de la Panaderían matkailukeskuksessa, joka löytyy osoitteesta Plaza Mayor 24. Netin kautta etukäteen hankittuna esimerkiksi yhden päivän Madrid-kortti maksaa noin 37 €.

Lisätietoja: www.madridcard.com/en/inicio www.museodelprado.es www.museothyssen.org www.museoreinasofia.es