Pohjois-Koreaan pääsee esimerkiksi junalla Kiinasta. Tosin matka Pekingistä Pjongjangiin kestää noin 26 tuntia, ellei juna rikkoudu.

Dandongissa on vaihto. Kiinalainen veturi työntää matkustajavaunut Korean sodasta tutun Jalu-joen ylitse Pohjois-Korean puolelle Sinuijun kaupunkiin ja palaa takaisin. Kun vaunuihin kytketään pohjois­korealainen veturi, alan tajuta, mihin olen tullut.

Kiinan puolella luotijuna ajoi jopa 300 kilometriä tunnissa. Pohjois-Korean rataverkko on surkea ja sähköt katkeilevat. Juna matelee, ja ajoittain päälle kytkeytyy hätäjarru. Rajatarkastus kestää 4–5 tuntia. Kaikki matka­tavarat tarkastetaan ja luetteloidaan. Passit takavarikoidaan ja matkapuhelimet otetaan pois, ne palautetaan lähtiessä. Minulle on neuvottu, että sim-kortin on syytä olla tyhjä prepaid-mallinen, ettei kortin tietoja kopioida. Järjestelmäkameran ja teleobjektiivin vienti maahan on kielletty, eikä mitään yksityis­kohtia ole lupa valokuvata. Muistikortit tarkastetaan ja ne tai kamerat voidaan takavarikoida milloin tahansa matkan aikana. Kannettavan tietokoneen saa nykyään viedä, mutta viranomaiset voivat tarkastaa ja hävittää siihen tallennetut kuvat.

Junassa on muutaman hengen matka­seuruetta varten arviolta 40 sotilasta ja turvallisuuspoliisin agenttia, jotka säntäilevät lähelläni. Matkailijan turvallisuuttako tässä varmistetaan monin tavoin? Vyökoteloissa vilkkuvat pistoolit, joiden piipun halkaisija on yhdeksän millimetriä. Tuntuu kuin matkustaisin keskellä jännityselokuvaa. Liikkeitäni seuraa koko matkan ajan vähintään muutama agentti. Huomaan, että minua kuvataan salaa autojen ikkunoista 1200 millimetrisin teleobjektiivein ja videokameroin.

Maailman oudoimmat hotellit

Hotellista ja matkaohjelmasta päättää turvallisuuspoliisi. Todennäköisimmin majoitus järjestyy Pjongjangiin 1995 rakennetusta 47-kerroksisesta Yanggakdosta, kuten minulla. Neuvostohenkisessä kolossissa on yli tuhat huonetta. Vain yksi kerros on asuinkäytössä.

Pohjois-Koreassa vierailee vuosittain koko maailmasta vain noin 3 000 turistia. Heistä noin kymmenesosa tulee – Suomesta. Miksi meitä kiinnostaa tämä maa?

Yanggakdon huoneet ovat siistejä, länsimaisittain kolmen tähden tasoa. Varustuksena ovat televisio, puhelin ja minibaari. Pohjois­korealainen shampoo, ”vuohenmaito”, tuoksahtaa eltaantuneelta. En taida käyttää sitä, vaikka pullon tuoteseloste vakuuttaa aineen olevan terveellistä hiuksille. Huoneita salakuunnellaan ympäri vuorokauden, joten sanat kannattaa harkita tarkkaan. Kirjoituspöydän takaa lähtee yksitoista sähkökaapelia. Ulkomaille ei voi soittaa, vaikka puhelinluettelosta löytyvät koko maailman kaupunkien suuntanumerot. Lisäksi puhelut nauhoitetaan. Jos lähettää postikortin, se valokuvataan ja teksti analysoidaan ennen toimittamista vastaanottajalle.

Hotelli Yanggakdossa olemme eristyksissä, sillä rynnäkkökiväärein varustetut sotilaat valvovat ainoaa ajoväylää. Hotelli nimittäin sijaitsee saarella, keskellä Pjongjangin läpi virtaavaa Taedong-jokea. Ei sen puoleen, kaupungille ei ole lupa mennä omin päin, eikä sähköpulan vaivaamassa kaupungissa pimeän tultua juuri mitään näkisikään.

Pohjoiskorealaisten oppaiden suojelemiseksi kirjoittajan nimeä ei julkaista.

Matkaopas 2/2012 -lehdessä on 5-sivuinen juttu Pohjois-Koreasta. Teksti on lainaus jutusta.

Keskustelua jutusta ja Pohjois-Korean matkailusta täällä