Kuva  Istockphoto
Kuva Istockphoto

Julkaisemme uudestaan tarinan, joka ilmestyi osin virheellisenä Matkaoppaan numerossa 2/2013.

Moni hieraisi silmiään lukiessaan Jaakko Selinin tarinaa Matkaoppaan numerosta 2/2013. Syystäkin.

Teknisen lapsuksen takia juttuun oli eksynyt aineistoa Jaakon edellisistä edesottamuksista. Pahoittelemme.

Tässä Jasun tarinan oikea asu:

LUKSUSBUNKKERI BALILLA

Voisiko se sittenkin olla totta? Olimme Harrin kanssa löytäneet netistä houkuttelevan tarjouksen kahden hengen luksuslomasta ainutlaatuisessa villassa Balilla.

Viikkoon kuuluivat kuljetukset, auto kuskeineen, parit hieronnat ja illalliset, tervetuliaisiksi sitä ja tätä ja lopuksi muistaakseni vielä kuukin taivaalta. Kaikki 590 eurolla.

Maksoimme heti rahat vastoin kaikkia neuvoja – silmät kiinni ja sormet ristissä. Sitten alkoivat epäilyt. Voiko mitään saada niin halvalla?

Alku oli vaikea, kun lomakylästä ei aluksi vastattu meileihin. Olisimme halunneet tietää, minä ajankohtana sesongin ulkopuolella tarjous oli voimassa.

Lopulta saimme vastauksen. Viikkomme löytyi, ja sitten alkoi edullisten lentojen metsästys.

Viimeinen etappi Singaporesta Balille ei imarrellut Air Asiaa. Emme päässeet paikoille, jotka olimme varanneet ja maksaneet hienosti netissä. Samoin jo Suomessa valitut aasialaiset herkkuruoat menivät väärille matkustajille. Näyttivät olevan lentoemännän perhetuttuja.

Monen sähläyksen jälkeen olimme onnellisia ja yllättyneitä jo siitä, että kuljettaja oli meitä vastassa Ngurah Rain kentällä.

Villamme sijaitsi etelässä Nusa Duassa, joka on monen mielestä Balin hienointa loma-aluetta. Toiset vierastavat paikan kliinisyyttä, golf-kenttiä ja lavastettua ilmapiiriä.

Hallituksella oli kuitenkin aikoinaan ollut järkeä rajoittaa saaren matkailua. Oli syntynyt päätös luoda varakkaille turisteille oma lomaparatiisi niukalle ja ravinteettomalle kalkkikiviniemelle, missä appelsiinit eivät paisu eikä riisi juurru.

Elämäntapamatkailijoille, sekoilijoille, surffareille ja australialaisille jätettiin parinkymmenen kilometrin päässä hohtava ja hermoja raastava Kuta Beach.

Olin käynyt aiemminkin Nusa Duassa, eikä se ollut minulta jalkoja alta vienyt, mutta nyt se houkutteli pihiä salakavalasti. Ounastelut petoksesta heräsivät taas, kun taksi vei meitä kultaisen rantahietikon sijasta kallioiseen umpipöheikköön.

Sieltä se löytyi monen mutkan takaa: viiden tähden luksuslomakylämme. Joka näytti... noh, vankilaltahan se näytti.

Korkeat betonimuurit polveilivat sekavassa maastossa. Missään ei siintänyt meri, ja luonto näytti palaneelta pusikolta.

Kun valtava aaltopeltinen portti saatiin veivattua auki ja autolle oli tehty keppiin teipattujen peilien kanssa turvatarkastus, pääsimme sisään paratiisiimme.

Rahalla, singaporelaisilla puutarhureilla ja vesiletkuilla oli tehty ihmeitä. Palmuja ja värikkäitä kaktuksia, kukkivia oleantereita ja niiden joukossa saaren ylpeys, ihana frangipani-kukka. Kivisiä buddhia ja solisevia lammikoita.

Kaiken tropiikin keskellä oli kuitenkin vaikea unohtaa, että olimme eristyksissä betonibunkkerin sisällä.

Jokainen tarjouksen lupaus piti paikkansa. Vastaanottoon kiikutetut jäiset pyyhkeet tuoksuivat paikalliselta vaniljalta. Hieronnat buukattiin heti, illallinen olisi pian katettu ja saisimme valita ikioman autokuskimme.

Tunnelma oli uskomaton, kun meitä kärrättiin villalle pienellä golf-autolla. Missään ei näkynyt ristin sielua, ei myöskään maisemaa. Kaksikerroksiset kiviset huvilat oli aseteltu niin. Myös valtavat lasiseinät ja -ikkunat oli
himmennetty maitomaisiksi.

Lomakotimme muistutti Roope Ankan rahasäiliötä. Sen ympärillä porisi matala vesiallas, jonka yli hypeltiin ovelle kiveltä kivelle. Siellä hääri ahdistunut amerikkalaisnainen.

”Hyvä, että herra palvelija tuli”, hän sanoi.

”Täällä tapahtuu kauheita. Tuo iso sammakko on ollut pohjalla tuon onnettoman pikkusammakon selässä jo ainakin viisi minuuttia. Se yrittää hukuttaa toisen. Pelastakaa raukka heti!”

Huokailematta kuljettaja otti laudanpätkän ja nosti lempiväiset pois lammikosta.

Villa oli hulppea: parisataa neliötä ja oma uima-allas, joka oli Helsingin-kotiani suurempi. Poreamme oli koristeltu frangipanein, ja katolla liehuivat huvimajan verhot tuulessa.

Sieltä ei tosin nähnyt minnekään, koska jättiterassia kiersivät korkeat maitolasiaidat.

Jääkaapissa odottaneen Happy Honeymoon -kakun olisi tietysti voinut vaihtaa vaikka oluttölkkiin.

Ulkoa kantautui taas huutoa. Nyt amerikkalaisrouva oli nähnyt, miten orava oli mennyt buddhapatsaan sisään, eikä sitä kuulunut ulos.

”Ehkä näistä muureista tosiaan on hyötyä”, tokaisi Harri. ”Ainakin tuo häirikkö pysyy niiden ulkopuolella.”

Jaakko Selin, toimittaja, matkaaja