Suomesta katsottuna Uusi-Seelanti on maailman maista syrjäisin. Kauemmas ei pääse. Millainen on saaren ilmasto?

Ilmasto on miellyttävä. Sen monimuotoisuus johtuu merellisyydestä, vuoristoisuudesta ja saarten pituudesta. Maailman maista ilmaston sanotaan olevan täällä lähimpänä parasta ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Etelämannerta kohti kurottavalla Eteläsaarella on viileämpi, ja kukat kukkivat myöhemmin kuin Pohjoissaarella. Vuodenajat ovat selkeät ja päinvastaiset kuin Suomessa. Sää vaihtelee maan eri osissa suuresti. Kerrospukeutuminen on valttia varsinkin, jos liikkuu vuoristossa.

Etelänapamantereen yllä havaitun otsoniaukon vuoksi auringon ultraviolettisäteily on hyvin voimakasta. Aurinkovoiteella pitää suojautua, mieluiten yli kolmikymppisen kertoimella pilviselläkin säällä, ja käyttää lierihattua. Tämä unohtuu aluksi minulta, jolla on porukkamme pisin ja paljain otsa. Otsanahka palaa ja hilseilee. Saan aloittaa ruskettumisen uudestaan, rauhallisemmin.

Teksti Tarmo Halonen, kuvassa maorisoturi Mitai-kylästä.

Kirjoittajan 7-sivuinen juttu Uudesta-Seelannista on julkaistu Matkaopas-lehdessä 8/2011.

Lisätietoa Uuden-Seelannin ilmastosta

Uuden-Seelannin virallinen matkailusivusto

Tarmo Halosen kuvia Uudesta-Seelannista: