Saly Portudal on keidas keskellä hiekkaista, kuivaa ja karua Senegalia. Se on kasvanut 25 vuodessa pienestä kalastajakylästä vilkkaaksi lomakyläksi.

Vanhaa vaatimatonta asutusta on kuitenkin säilynyt. Pitkäaikaisia asukkaita koteineen ja pähkinänmyyntipaikkoineen voi tavata isojen hotellien ja omistushuviloiden tuntumassa. – Ça va, mon amie! Hei ystäväni, kuuluu yleisin tervehdys hedelmäkorien äärestä. Hotelleja on Salyn ydinalueella kaksitoista. Afrikkalaistyylisten, viihtyisien huvimajojen lisäksi paikallisilta voi vuokrata asuntoja. Aivan keskellä Salya hullaannun käsityöläisalueesta, jossa on toinen toistaan houkuttelevampia mekko-, hattu-, koru- ja koriste-esineputiikkeja sekä riveittäin afrikkalaisia rumpuja. Tunnetuin niistä on djembe. Mutta säästä rahojasi. Jos afrikkalaisnaamioita tai puukilpikonnia ei voi olla ostamatta, kannattaa tingata hinta selvästi alaspäin, joskus jopa kymmenesosaan esitetystä. Nimenomaan Salyssa tinkiminen kannattaa.

Minna Peltola  Kuva Julian L. Ritchey

Lue lisää Senegalista Matkaoppaan numerosta 7/2011.