Karibialla sijaitsevan Barbadoksen hintataso on samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta jotakin sai sentään halvalla.

Bussimatka Barbadoksen kentältä hotelliin oli aikamoinen järkytys. Huonokuntoisen tien varrella jökötti jos minkälaisia hökkeleitä ja aaltopellistä väsättyä aitaa. Kanat hyppivät tien yli, ja kuski töötötti torvea melkein jokaiselle vastaantulijalle. Koko perheeni päivitteli samaa. Vasemmanpuoleisella liikenteellä tosin saattaa olla osansa kokemuksessa. Ja silmä tottui parissa päivässä hökkeleihin ja roskiin tienvarsilla.

Hotellimme yllätti myönteisesti. Se oli melko iso, ja uima-altaat olivat kivat. Huone oli aika pieni, mutta sen tiesimme jo matkaa tilatessa. Tyttäremme halusivat heti uida altaassa pimeässä, ja olihan se hieno kokemus tulikärpästen lennellessä ympäriinsä kuin hehkuvat kipinät. Ranta oli hieno ja vesi uskomattoman turkoosia. Uimme joka päivä. Hiekka oli vaaleanruskeaa ja hienoa ja rannalla juoksenteli pieniä rapuja, jotka pakenivat vaaran uhatessa pieniin koloihinsa. Emme yleensä välitä auringonotosta, mutta kyllä rannalla tuli löhötettyä ennätysmäärä. Tunnista kahteen päivässä riitti, sitten tuli liian kuuma.

Hotellin lähellä oli sekatavarakauppa, josta ostimme vettä ja naposteltavaa. Parissa lähihotellissa oli matkamuistomyymälä, joissa vierailimme ahkerasti. Kahden kilometrin päässä oli iso tavaratalo, jonne menimme taksilla tai kävellen. Paikoitellen ei ollut kävelyteitä, mikä tuntui vaaralliselta autojen kaahatessa kylkiä hipoen ohi.

Aamupalan söimme hotellissa. Palvelu meni letkeän karibialaiseen tyyliin, mutta siihen kyllä tottui kahdessa viikossa. Barbadoksella kun olimme, odotin, että aamiaisella olisi ollut hedelmiä, mutta niitä ei näkynyt muulloinkaan. Se oli pettymys. Ravintoloihin oli jonkin verran matkaa, joten ruokailimme usein hotellin ravintolassa. Ruokalistasta oli kiittäminen amerikkalaisia ja brittiläisiä turisteja: tarjolla oli paljon ranskanpottuja ja hampurilaisia. Lista ei vaihtunut koko aikana.

Bussikierroksella näimme saaren ainoan toimivan tuulimyllyn, kävimme muutamassa kylässä ja parissa kirkossa. Kirkon pihallakin oli myyntimiehiä kauppaamassa koruja. Ja niistähän tyttäreni tykkäsivät. Ostimme muutamat korut sekä tuliaisiksi että tytöille. Ruokailimme entisen sokeriruokoplantaasin kartanossa. Ruoka oli hyvää ja vihanneksiakin löytyi. Rakennuksessa toimi museo, joka esitteli plantaasinomistajien hienoa asumista. Oikein valaiseva kokemus. Paikalliset talot ovat todella värikkäitä. Monet niistä näyttivät keskeneräisiltä, koska vain kuisti oli maalattu. Jos talo on kokonaan maalattu, siitä pitää maksaa veroa, muuten ei.

Kävimme pääkaupungissa Bridgetownissa, joka on myös saaren ainoa kaupunki. Bridgetowniin tulee paljon suuria risteilyaluksia, joiden matkustajia taksikuskit pyydystävät asiakkaikseen, mutta me käytimme vakituista kuskiamme. Hänen kanssaan kävimme Barbados Wildlife Reservessä. Siellä oli maakilpikonnia, peuroja, iguaaneja, riikinkukkoja ja jäniksen näköisiä eläimiä. Apinat jäivät näkemättä, koska juuri silloin ei ollut niiden ruokinta-aika. Kuskimme oli oikein rauhallinen, joten kyydissä ehti katsella maisemia. Hän myös kertoi saaren elämästä paremmin kuin opas. Liikkumiseen olisi voinut käyttää myös paikallisbusseja tai minibusseja, jotka olivat tupaten täynnä. Niitä ajoi yleensä rastatukkainen mies. Reggae soi ja rastat heiluivat musiikin tahtiin. Barbadoksen hintataso oli samaa luokkaa kuin Suomessa. Halvalla sai vain paikallista rommia. Karamellit, suklaa ja sipsit olivat kalliita, samoin limonadi. Maksuksi kävivät joko Barbadoksen tai Yhdysvaltain dollarit. Vaihtoraha oli useimmiten Barbadoksen dollareita.

Tyttäreni toiveesta menimme sukellusveneretkelle – minäkin, joka tulen helposti merisairaaksi. Pahinta oli meno isolla aluksella sukellusveneen luo. Pohjassa ei tuntunut pahalta, mutta päätin taas kerran, etten mene seuraavilla matkoilla minkään sortin veneeseen. Barbadoksella on trooppinen ilmasto, kosteaa ja lämpöä 30 astetta joka päivä. Pari kertaa saimme kokea kunnon sadekuuron. Kertaakaan ei satanut koko päivää. Pilvisiä päiviä oli muutamia, mutta sehän vain toi helpotusta kuumuuteen. Joulupäivänä menimme viereiseen hotelliin katsomaan, kuinka pukki päräytti vesiskootterilla rantaan. Hänellä oli valkoista partaa ja tukkaa enemmän kuin suomalaisilla pukeilla, mutta asiaan saattoi vaikuttaa ihonvärikin. Laihakin pukki oli, mutta tanssiliikkeet ja pepunheilutus saivat meidät nauramaan vedet silmissä. Tilaisuudessa esiintyivät myös todella pitkä mies, puujaloilla tietenkin, ja karibialaisnainen suurine peppulisukkeineen. Jouluista musiikkia tarjosivat paikalliset soittajat. Vähän oli vaikea päästä tunnelmaan niin lumettomassa ja aurinkoisessa säässä.

MINNA JOHANSSON, PORVOO

Lukijan tarina on julkaistu Matkaopas 8/2012 -lehdessä.

Kuva Bottom Bay -rannalta, Istockphoto.