Portland on vuorien ja metsän keskellä. Kuva: Shutterstock
Portland on vuorien ja metsän keskellä. Kuva: Shutterstock

Portland on Yhdysvaltojen kuumimpia ruokakaupunkeja ja maan hipsteripääkaupunki. Siellä on kätevä pyöräillä oluelta toiselle ja syödä edullista katuruokaa. Plussana pohjoismainen fiilis!

Portlandia kutsutaan hipstereiden pääkaupungiksi. Turistin luulisi siis törmäävän jo lentokentän aulassa ruutupaitakansaan ja muhkeapartaisiin miehiin. Mutta hipsterit ovat kuin porot Lapissa – saattaa kulua hetki ennen kuin ensimmäinen kävelee vastaan. Tosin se hetki ei todennäköisesti ole pitkä.

Vaikka Portlandin liikekeskusta toimistorakennuksineen on yhtä kolea kuin missä tahansa muualla, havumetsien ympäröimä kaupunki on mittakaavaltaan inhimillinen. Suurin osa rakennuksista on matalia, ja omakotialueet ovat täynnä suloisia puutaloja. Jo vartin matkaa pidetään täällä pitkänä. On jalkakäytäviä, pyöräteitä, julkinen liikenne ja horisontissa häämöttävät lumihuippuiset vuoret. Ja kaikki harrastavat retkeilyä, vaeltamista ja telttailua.

Portland on luovan luokan puuhamaa. Hinnat olivat ennen vielä edullisemmat, mikä veti puoleensa luovaa väkeä. Syntyi kulttuuri, jossa ihaillaan käsityöläisyyttä, syödään lähiruokaa, viljellään kasviksia takapihalla ja perustetaan pienpanimoita.

 


Vihanneksia kasvatetaan jopa katukäytävillä.

 

Suomalainen Wille Yli-Luoma muutti Portlandiin, koska täällä voi lumilautailla ympäri vuoden. Hän muistaa, kuinka kymmenen vuotta sitten omakotitalon sai vuokrattua alle tuhannella dollarilla kuussa. Neljän kaverin kimpassa asuminen tuli todella halvaksi. Eikä ruoka ole maksanut arvonlisäverottomassa osavaltiossa koskaan paljon.

Nyt kaupungin suosio on vilkastuttanut muuttoliikkeen ja vuokrat ovat nousseet, mutta paikan vihertävä ja vasemmalle kallellaan oleva poliittinen ilmasto houkuttelee edelleen idealisteja.

Leppoisa elämä vetää myös osaavaa ravintolaväkeä. Ravintoloissa saa laatuannoksen jo kahdeksalla eurolla, huomattavasti edullisemmin kuin New Yorkissa tai San Franciscossa. Ei siis ihme, että Portland on nyt kaikkien ravintolamaailmaa seuraavien huulilla.

 


Parta siellä, toinen täällä. Portland tunnetaan hipstereistään.

 

Kärryistään kuuluisa

Portlandin keskustassa ei ole McDonaldsia, Burger Kingiä tai Taco Belliä, mutta niiden sijaan kaupungissa on 550 ruokakärryä. Suomalaista nakkikioskia muistuttavat kojut ovat kerääntyneet ryppäiksi parkkipaikoille ja kadunpätkille, eivätkä ne ole uusi villitys.

– Vuonna 1984 ruokakojut siirtyivät tienposkesta parkkialueelle, Food Carts Portland -sivuston päätoimittaja Brett Burmeister kertoo.

Brett vetää katuruokakierroksia. Hän näyttää meille burritokojun, joka on ollut samoilla sijoilla 90-luvulta asti. Vieressä seisoo kärry, jossa myydään viime aikojen hittituotetta, grillattuja juustoleipiä. Ne ovat kuulemma jokaisen amerikkalaisen lapsuusherkkua.

Ruokavalikoima on hämmästyttävän lavea: löytyy havaijilaista pizzaa, suolaisia vohveleita, jopa poromakkaraa.

Pizzalle pirskotetun tryffeliöljyn huumaava tuoksu ehtii tuskin hälvetä, kun siirrymme tacotiskille ja tilaamme kolmen euron tacoannoksen. Pehmeä kuori, mehevät täytteet ja sopivasti puraisevat soosit. Tästä syystä siis portlandilaiset syövät ulkona useita kertoja viikossa.

Parhaat annokset

Kaupungin kuuluisin ja ehkä myös paras ruokakoju on Nong’s Khao Man Gai, joka erottuu keskustan kojurivistöstä keltaisella kopillaan ja pisimmällä jonollaan. Sen pehmeä kana jasmiiniriisin ja inkiväärikastikkeen kanssa on yksinkertainen mutta lyömättömän herkullinen.

 


 

Toinen järisyttävän hyvää thaisapuskaa tarjoava ravintola on joen toisella puolella sijaitseva Pok Pok, josta tuli maailmankuulu tahmean kanansiipiannoksensa (14 euroa) ansiosta.

Portland on perinteisesti ollut vähävaraisen vaihtoehtoväen kaupunki. Siksi kaupungin ruokatarjonta on painottunut kohtuuhintaisiin paikkoihin ja ruokakärryihin. Katuruoka-annokset maksavat kolmesta yhdeksään euroa, ravintoloissa pääruuan voi saada jo seitsemällä eurolla.

Pienpanimo joka korttelissa

Käsityöoluiden vallankumous on pannut jenkkioluet uuteen uskoon, ja nykyisin ne näyttävät suuntaa muulle maailmalle. Portlandia pidetään Yhdysvaltojen olutpääkaupunkina. Alueelta löytyy yli 70 panimoa, ja niitä tulee koko ajan lisää.

Olutbuumi on tosin paikoin mennyt överiksi. Jos lähdet satunnaiselle pubikierrokselle, saatat eksyä oluttupaan, joka on perustettu vain siksi, että mallasjuoma on nyt trendikästä. Mutta jos kohdalle osuu Commons tai Deschutes, astu oluttaivaaseen.

Päänähtävyys: donitsit

Kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä on punkkareiden perustama donitsikauppa. Voodoo Doughnut aloitti 90-luvulla bailukansan palvelijana. Humaltuneet juhlijat innostuivat aamuyöllä auki olevasta leipomosta, jonka donitseissa oli huumoria. Donitsin reikään saatettiin asettaa lääkemuki, jossa oli krapulaa ehkäisevää juotavaa.

Tunnetuin kaupan tuotteista on nukkemunkki, johon on tökätty suolatikkuja kuin voodoo-neuloja. Myös pekonidonitsi löytyy listalta.

 


Maistuisiko pekoni-vaahterasiirappidonitsi?

 

Jos arvostat donitseissa laatua enemmän kuin vitsikkyyttä, pistäydy Blue Star -leipomossa. Puraisu sen mustikka-basilika-donitsista kertoo, miksi liike on laajentunut Japaniin asti.

Mustanaan kahviloita

Kahvi ja pienpaahtimot kuuluvat hipsterielämään, ja Portlandissa se näkyy. Kaupungilla on jopa vastineensa Seattlen Starbucksille: Stumptown-kahvilaketju. Sen kuppilat ovat tyylikkäitä, ja sumppi tasalaatuisen hyvää. Ne ovat myös hyviä paikkoja viileiden tyyppien bongaamisen. Ai, lahkeet kääritään noin. Ja huopahattu sopii sortsiasuun.

Stumptownin tunnetuimpia tuotteita on kylmähaudutettu kahvi, jota myydään mustassa vanhan ajan lääkepulloa muistuttavassa lasipullossa.

 


Wille Yli-Luoma pyörittää kahta kahvilaa.

 

Portlandin kahviskenessä puuhaa myös kahden kahvilan ja yhden paahtimon Heart-ketjun omistaja Wille Yli-Luoma. Hänet tunnetaan vaaleapaahtoisen kahvin osaajana, ja marraskuussa hän toi Portlandiin lisää suomalaisuutta, kun Heart-kahvila alkoi myydä karjalanpiirakoita ja korvapuusteja. Tiesitkö muuten, että tacopuristin on kätevin vehje karjalanpiirakkakuorien tekemiseen?

Metsän siimekseen

– Portlandissa parasta on, että kaupunki on keskellä metsää ja joka paikasta on lyhyt matka hienoille vaelluspaikoille. En haluaisi asua missään muualla, koska rakastan retkeilyä – kuten lähes kaikki portlandilaiset, sanoo Brianne Sabin.

Briannen suosikkeihin kuuluvat Dan & Louis -ravintolan osterishotit.

– Otan Dan & Louisissa setin shotteja, joissa on pohjalla tuore osteri, päällä vodkaa ja mausteena chilikastiketta. Vedän herkut yhdellä kulauksella.

Hän suosittelee turisteille myös vintage-kauppojen katu.

– Hawthorne Streetillä on indie-putiikkeja ja vanhojen vaatteiden vintage-kauppoja vieri vieressä. Grunge-ajasta muistuttavat baha mexico -ponchot ovat kovassa huudossa.

Eikä pidä unohtaa Poplandiaa!

– Kaupungin oma popcornpuoti myy artesaanipoppareita, joissa ei käytetä geenimanipuloitua maissia. Ruskeisiin tyylikkäisiin paperipusseihin pakattuja popcorneja löytyy makeina (suolakaramelli-vadelma) ja suolaisina (merisuola-etikka ja kahvi-olut) versioina.