Rakastatko luontoa, rantoja, nautiskelua vai liikuntaa? Näillä vihjeillä saat uutta hehkua Kanarian-matkaasi.

Linnunlaulua ja liikuntaa

Gran Canarian rannikosta peräti 50 kilometriä on hiekkarantoja. Saaren keskiosassa Pico de las Nieves -vuoren korkein huippu kohoaa 1 950 metriin. Vuorialue jakaa saaren karuun etelään ja vehreään pohjoisosaan. Maspalomasin dyynialue muistuttaa Saharaa. Aivan lähellä sitä sijaitsee suojeltu Oasis, jonka valtavat lintuparvet ovat ottaneet muuttomatkojensa levähdyspaikaksi. Golfia Gran Canarialla on pelattu yli sata vuotta. Ensimmäinen kenttä avattiin jo 1899. Nyt golfkeskuksia on saarella kahdeksan.

Tuliaisiksi terveyttä

Los Amadoresin Gloria Palacessa hierojan lempeät kädet levittävät iholle öljyä osaavin ottein. Hoito tehoaa, ja hyvä olo tunkee ytimiin asti. Työhuolet haihtuvat kauas. Yhtä kauas arki kaikkoaa kylpylöiden lämpimissä ja kylmissä altaissa, saunoissa ja suolahuoneissa, joissa tunnit vilahtavat huomaamatta. Hoitoloista saa haluamansa yksittäisen käsittelyn tai vaikka hyvänolon paketin koko viikoksi.

Paljain jaloin pitkälle

Gran Canarian etelärannikolla aurinkoisia päiviä on yli 300 vuodessa. Rannoilla voi uida ja paistatella päivää ympäri vuoden. Jos aurinkotuolien rivistö ei houkuta, rauhallisen sopen löytää helposti Maspalomasin dyynien suojasta. Joka päivä tuhannet turistit kohottavat kuntoaan ja ahmivat väriä pintaansa vaeltamalla tätä yli seitsemän kilometrin rantaa vesirajassa paljain jaloin.

Shoppailua ja herkuttelua

Elegantin bisnesväen lomassa Las Palmasin Calle Mayor de Triana -kävelykadulla kulkee niin shoppailevia turisteja kuin opiskelijoitakin. Ostoskassit kielivät hienoista kenkä- ja laukkuostoksista. Myös vaatteita, elektroniikkaa ja sisustustavaroita näkyy tarttuneen monen matkaan. Las Palmas on taas trendikäs, minkä voi päätellä myös ravintoloiden, baarien ja kahviloiden määrästä, tyylistä ja suosiosta.

Mitä maksaa?

Ruoka ja juomat ovat edullisempia kuin Suomessa. Tasokkaassakin ravintolassa voi saada pitkän illallisen viineineen alle 30 eurolla. Lounasmenyy maksaa noin kympin.

Teksti: Riitta Annala Kuva: Juha Salminen

Lue koko juttu Matkaopas-lehdestä 7/2009