Levadalla kulkeminen vaatii malttia.
Levadalla kulkeminen vaatii malttia.

Mallorca? Ei. Malta? Ei. Arvaa, mikä saari voitti kisan vuoden 2013 johtavasta matkailusaaresta.

Jos kateus tekee vihreäksi, Madeira on kateuden maailmanmestari. Tosin parhaillaan Baleaarit, Kanaria, Kypros, Malta ja Sardinia kadehtivat Madeiraa, joka valittiin niiden ohi vuoden 2013 johtavaksi matkailusaareksi Euroopassa.

Levada, kastelukanava, on luontoihmisen iskusana ­Madeiralla. Kanavia on kaikkiaan yli 2 150 kilometriä ja niiden vierustoja käytetään vaelluspolkuina.

Kun vaellat, keskity polkuun. Maisemien katselua varten kannattaa pysähtyä, jottei askel lipeä liukkailla kivillä. Laakeripuumetsässä rauhoittuu kuin saunassa, paitsi että lämmön lisäksi saa nauttia liikunnasta, linnunlaulusta, rajuista korkeuseroista ja ulkoilmasta. Tuulitakki mukaan ja matka­puhelin taskuun.

Madeira sijaitsee Atlantilla, yhtä lähellä Teneriffaa kuin Kajaani Helsinkiä. Suomesta järjestetään saarelle valmis­matkoja. Pelkät meno-paluulennot 350 €. www.visitmadeira.pt

Lähde Maria Niemi, Katse varpaisiin, Matkaopas 7/2013. Kuva Jonkmanns/Laif/MVphotos.

Lisätietoa Madeiran valinnasta vuoden 2013 johtavaksi  matkailusaareksi Euroopan saarista

Lisätietoa levadoista