Munkiksi ja nunnaksi ryhtyvät lapset pukeutuvat silkkiin ja satiiniin.
Munkiksi ja nunnaksi ryhtyvät lapset pukeutuvat silkkiin ja satiiniin.

MATKAOPAS-LEHTI
Pitkään eristyksissä oleva maa availee oviaan ulkomaailmaan. Hienointa ovat burmalaiset itse.

Nainen kauppaa ohikulkijoille meloninviipaleita. Kimeä-ääninen myyntipuhe hukkuu rälläkän ujellukseen: parin metrin päässä työmies hioo portinpieltä kulmahiomakoneella, niin että kipinät sinkoilevat.

Jalkakäytävän toisella reunalla neljän sukupolven suurperhe syö lounasta lasten muovijakkaroilla istuen. Kanavartaat tirisevät, korianteri ja
valkosipuli tuoksuvat.

Maan suurimman kaupungin Yangonin ränsistyneistä, homeen täplittämistä siirtomaapalatseista tulee mieleen Havanna. Siellä täällä on hoidettuja, kauniiden puutarhojen ympäröimiä taloja.

Lava-autoon on ahtautunut yli 30 ihmistä nyytteineen ja nyssyköineen. Koko konkkaronkka vilkuttaa meille. Länsimainen matkailija on vielä nähtävyys jopa Yangonissa.

Sanotaan, että Burmassa voi yhä kohdata Kaakkois-Aasian sellaisena kuin se oli siirtomaaisäntien lähtiessä 1950-luvulla. Ylikansallisia kauppaketjuja ei näy katukuvassa, eikä matkailijan kännykkä toimi.

Pirkko Puoskari  Kuva Aino Salmi

Lue koko juttu Matkaoppaan numerosta 4/2014.