Ensikertalainen pääsee helpoimmin jyvälle Berliinin tarjonnasta hyppäämällä kaupunkikierrosbussiin. Ensimmäinen etappi kertoo, miten Hitler pääsi valtaan.

Berliini on aina ollut kulttuurikaupunki, mutta vasta viime vuosina kaupunki on ponkaissut matkakohteena Pariisin ja Lontoon rinnalle tai peräti ohi. Edulliset lennot Suomesta Berliiniin ovat moninkertaistuneet. Muutamalla sadalla eurolla saa viikonloppumatkan hotelleineen aamiaiset mukaan lukien.

Parissa päivässä ehtii paljon. Kaupunkikierrosbussit tahkoavat asvalttia parisen tuntia, ja pysähdyspaikkoja on parisenkymmentä.  Hop on, hop off -systeemi toimii hyvin, eli voit pysähtyä välillä ja tulla takaisin kyytiin. Bussit kulkevat noin 15 minuutin välein, hinta 15-25 euroa firmasta riippuen, ja lippu voimassa 24 tuntia. Eläkeläiset saavat alennuksen. Berliini-passi eli alennuskortti nähtävyyksiin  on sen verran  arvokas, ettei siitä ole rahallista hyötyä ainakaan lyhyellä visiitillä.

Ja mitä tehdä.  Ensimmäinen pysähdyspaikka on Brandenburgin aukio ja kaariportti (kuvassa), josta on lyhyt kävelymatka Deutsches Historiches Museumiin. Museon alakerrassa on upeasti esillä Saksan historia 1920-luvusta nykypäiviin. Erinomaisen havainnollinen museo kertoo, miten Hitler nousi valtaan ja tarjoaa Itä-Saksan lyhyen oppimäärän. Heti alkuun kannattaa katsoa 20 minuutin elokuva Saksan historiasta. Kahvila-ravintolassa on hyvä ja edullinen eväs, niin kuin yleensäkin maailman museoissa. Museon vaatesäilytys on ilmainen. Kaikkialla saa valokuvata.

Berliinissä on Münchenin tapaan Museuminsel eli museosaari, jossa sijaitsee muun muassa häikäisevä Pergamon-museo. Tutustu ainakin egyptiläiseen taiteeseen. Egyptiläiset aarteet ovat Pergamonissa parhaiten esillä Kairon huippumuseon jälkeen. Pergamon-museon koti on nykyään Neues Museumissa. Museoon pääsee päivittäin kello 10:stä eteenpäin.

Markku Helismaa

Berliinin viralliset matkailusivut  http://www.berlin.de/

Berliinistä suomeksi  http://www.germany.travel/fi/kaupungit-kulttuuri/kaupungit/berliini.html