Noin 750 lapsesta, jotka hukkuvat ensi vuonna, puolet hukkuu vajaan 25 metrin päässä vanhemmistaan tai muista aikuisista.

Kymmenessä prosentissa noista tapauksista aikuinen katselee hukkumista tietämättään. Yleinen mielikuva hukkuvasta henkilöstä on apua huutava ja huitova ihminen. Vaikka näinkin voi käydä, yleensä hukkuminen ei ole raju tapahtuma pärskimisineen ja avunhuutoineen. Tässä syitä miksi näin on:

1. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta hukkuva ihminen ei fysiologisesti pysty huutamaan apua. Hengityselimet on tarkoitettu hengittämiseen kun taas puhe on toissijainen tai päällekkäinen toiminto. Hengityksen on toimittava ennen kuin puhuminen onnistuu.

2. Hukkuvan ihmisen suu nousee ja laskee vuorotellen vedenpinnan ylä- ja alapuolelle. Hukkuvan ihmisen suu ei ole veden pinnan yläpuolella riittävän pitkään, jotta hän ehtisi hengittää ulos, hengittää sisään ja huutaa apua. Kun hukkuvan ihmisen suu on pinnan yläpuolella, hän hengittää ulos ja sisään nopeasti suun alkaessa jo painua takaisin pinnan alle.

3. Hukkuva ihminen ei huido apua. Hän levittää vaistomaisesti kädet sivuilleen ja painaa niillä veden pintaa vasten. Painamalla veden pintaa alas, hukkuva yrittää kammeta kehoaan ylöspäin, jotta voisi nostaa suunsa vedestä ja hengittää.

4. Vaistomaisen hukkumisreaktion aikana ihminen ei voi tietoisesti hallita käsivarsiensa liikkeitä. Veden pinnalla kamppaileva hukkuva ihminen ei voi pysäyttää uppoamistaan eikä tehdä vapaaehtoisia liikkeitä kuten heiluttaa käsiään apua pyytääkseen, siirtyä pelastushenkilöstön luo tai kurkottaa pelastusvälineitä kohti.

5. Vaistomaisen hukkumisreaktion aikana ihmisen keho on vedessä pystyasennossa, eikä hän tee näkyviä potkimisliikkeitä. Hukkuvan ihmisen taistelu veden pinnalla kestää 20–60 sekuntia ennen uppoamista, ellei koulutettu hengenpelastaja ehdi apuun.

Kuinka sitten tunnistaa hukkuava, jos avunhuutoa ei kuulu:

- Pää om takakenossa, suu on auki

- Katse on lasittunut ja tyhjä, henkilö ei kykene tarkentamaan aktsettaan

- Silmät ovat kiinni

- Hiukset ovat otsalla tai silmien päällä

- Ei käytä jalkojaan -- on pystyasennossa

- Hyperventiloi tai haukkoo henkeään

- Yrittää uida johonkin suuntaan, mutta ei pääse eteenpäin

- Yrittää kääntyä selälleen

- Näyttää kiipeävän näkymättömiä tikkaita

Yksi tapa varmistua on kysyä: "Oletko kunnossa?” Jos hän pystyy vastaamaan, hän todennäköisesti on. Jos hän vain tuijottaa takaisin, sinulla voi olla alle 30 sekuntia aikaa toimia.

Lisätietoa löydät näiltä sivustoilta:

http://www.suh.fi/

http://mariovittone.com/2010/06/hukkuminen/