Inkojen vuoristokeittiöön on sekoittunut espanjalaisia, aasialaisia ja afrikkalaisia aromeja. Perussa saa tutustua marsuun ja mateen.

Perulaista keittiötä kehutaan Etelä-Amerikan parhaimmaksi. Maan ruokakulttuuriin ovat jättäneet jälkensä niin alkuperäisasukkaat, espanjalaiset valloittajat kuin aasialaiset ja afrikkalaiset siirtolaisetkin. Peruna, maissi ja chili ovat perulaisen ruokakulttuurin perusta. Tyynenmeren rannikolla syödään myös paljon kala- ja äyriäisruokia. Perulaiset käyttävät mielellään raakaa kalaa. Andien ylämailla on inkojen kehittämien nerokkaiden viljelymenetelmien ansiosta kasvatettu vuosituhansien ajan maissia, perunaa ja mausteita, jotka maistuvat edelleenkin vuoriston asukkaiden ruoissa. Amazonin sademetsästä saadaan eksoottisia hedelmiä ja parantavia yrttikasveja.

Kiitos luontoäidille

Huancayossa pääsimme näkemään, kuinka seudun alkuperäisasukkaat, intiaanit, asuivat. Vaatimattomassa savimajassa talon emäntä näytti, kuinka valmistetaan ateria marsusta. Intiaanien kunnioittava suhtautuminen ruokaan ja luonnon antimiin periytyy esikristilliseltä ajalta. Luontoäiti Pachamamalle osoitetaan kunnioitusta ennen ruokailun aloittamista kaatamalla loraus juomaa tai tiputtamalla palanen ruokaa maahan. Läheinen suhde maahan näkyy myös ruoanvalmistustavoissa: tyypillisin Andien alueen ruoka pachamanca on maakuopassa kuumien kivien päällä kypsytetty liharuoka maissin, vihreiden papujen ja perunan kera.

Juomia terveydeksi

Perussa ateriointi aloitetaan usein raikkaalla pisco sour -aperitiivilla. Vaaleista muskottirypäleistä tislattu brandy, pisco, sekoitetaan sokeriin, jäämurskaan ja limettimehuun. Paikallisten suosimia erilaisia kuumia yrttijuomia kutsutaan nimellä mate, ja niillä uskotaan olevan terveydelle suotuisia vaikutuksia. Esimerkiksi kokapensaan lehdistä uutettu mate auttaa ehkäisemään stressiä ja väsymystä sekä parantaa ruoansulatusta. Vuoristossa matkaaville mate de coca on erityisen suositeltavaa, sillä se ehkäisee vuoristosairautta.

Ceviche

100 g vaaleaa kalaa ruokailijaa kohden
4-5 limettiä
chilikastiketta
50 g punasipulia
suolaa
(korianteria)

* Pilko kala pieneksi ja puserra sekaan limettimehu. Lisää pilkottu sipuli ja mausta suolalla sekä chilikastikkeella. Sekoita. Koristele ruoka korianterilla. Tarjoile heti esimerkiksi valkoisten papujen kera.

Teksti: Anna Virkama
Kuva: Juan Martin Cabrejos

Lue lisää Matkaopas-lehdestä 2/2006

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.