Tiesimme etukäteen, että Kaakkois-Espanjassa sijaitseva La Manga Club on valittu kahdesti Euroopan parhaaksi golfkeskukseksi.

Tiesimme etukäteen, että Kaakkois-Espanjassa sijaitseva La Manga Club on valittu kahdesti Euroopan parhaaksi golfkeskukseksi. Aamulla auringon noustessa päätimme selvittää, mikä tekee siitä niin erikoisen. Näkymä Las Lomas -huoneistohotellimme näköalaparvekkeelta kertoi jo paljon. Huippukunnossa olevat viheriöt levittäytyivät koko laaksoon, ja ensimmäiset pelaajat ajelivat kentällä valkoisilla kärryillään. Loistavan ilmaston ansiosta väylille on voitu istuttaa parasta ruohoa ja ympäristöön vaativia kasveja. Kierros La Manga Clubissa tuntuikin enemmän puutarhassa kuin golfkentällä pelaamiselta.

La Manga Club oli lapsille todellinen seikkailu. Kahdeksanvuotias Julius viihtyi tenniskentillä, ja kaksivuotias Silva seuraili kaikkea ihmeissään. Vierailimme alueen Junior-Clubilla katsastamassa lasten puuhia. Käytössä olivat muun muassa disko, karaokenurkkaus ja pelikoneita. Pihalla pelailtiin jalkapalloa ja pingistä ja uitiin altaissa. Pienimmille oli rakennettu pehmustettu alue, missä oli mukava juoksennella, kun suuttimista suihkusi iloisesti vettä.

Auto ei ole La Manga Clubissa välttämätön. Hyatt Regency Hotellin tai Las Lomasin asukkaana hintaan kuuluvat ilmaiset minibussikuljetukset. Toinen mukava kulkuväline on polkupyörä. La Mangan alue täyttää varmasti eritasoisten pyöräilijöiden vaatimukset hikisistä nousuista tasaiseen menoon. Los Belonesin kylän suuntaan vie reittejä, jotka sopivat koko perheen retkille.

Aktiivilomaamme kuuluivat päivittäiset pingisottelut ja pulikointi tenniskeskuksen vieressä sijaitsevalla laajalla uima-allasalueella. Tiukan ottelun päälle oli mukava pulahtaa altaaseen. Toinen päivittäinen tapahtuma oli erilaisten herkkujen metsästäminen iltaisin vietettäviä grillaushetkiä varten. La Manga Clubilta löytyy useita pieniä ruokakauppoja, mutta laajempien valikoimien perään kannattaa suunnistaa parinkymmenen minuutin ajomatkan päähän Cartagenan Carrefouriin tai El Corte Inglesiin. Tavaratalojen hyvin hoidetut kalatiskit ja erilaiset ilmakuivatut kinkut saivat innokkaiden kokkien päät sekaisin.

Teksti: Mika Kaverinen

La Mangan hintoja:

* Ravintolassa: Liharuoka-annos 14 euroa, kalaruoka-annos 18 euroa, salaatti 9 euroa, pirtelö 5 euroa, kuppi kahvia 1 euro, oluttuoppi 4 euroa, viinipullo 15 euroa.

* Kaupassa: Litra vettä 0,60 euroa, pantonki 1 euro, juustokilo 5 euroa, tuoremehu 1 euro/l, viinipullo 2 euroa, olutpullo 0,18 euroa, ilmakuivattu kinkku 19 euroa/kg.

Lue lisää matkaopas-lehdestä 5/2005

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.