Sisilialla on tuhannet kasvot. Taorminan, Palermon ja muiden tuttujen paikkojen lisäksi kasvonsa paljastaa nyt leppoisa Cefalù.

Lokakuussa Suomi hytisee syystamineissaan, mutta Sisiliassa eletään toista kevättä, la seconda primavera. Pelloilla korjataan viinisatoa, josta ohikulkijakin saa maistiaisia: uskomattoman makeita ja mehukkaita pikku rypäleitä.

Lämpömittarin elohopea kipuaa parhaimmillaan yli kolmeenkymmeneen asteeseen, ja merivesi on kesän jäljiltä lämmintä. Suomesta matka aurinkoon kestää vajaat neljä tuntia.

Kukkulan valloittajat

Catanian lentokenttä on edelleen remontissa, kuten se oli ensimmäisellä Sisilian-reissullanikin neljä vuotta aiemmin. Tällä kertaa kaaos on tavallistakin tyrmäävämpi, sillä samana päivänä Italiaa on koetellut pitkä sähkökatko.

Useimmat matkalaiset suuntaavat kauniiseen Taorminaan tai sen kupeessa sijaitsevaan Giardini Naxokseen, mutta me lähdemme ensin Tyrrhenanmeren rannalle Cefalùun.

Viehättävä Cefalù on yksi Sisilian tärkeimmistä lomakaupungeista. Asukkaita siellä on noin 17 000 ja turisteja enimmillään kolmisentuhatta, joten sekaan mahtuu sutjakasti varsinkin kiihkeimmän matkailusesongin loputtua.

Päätä tarkoittavan nimensä kaupunki on saanut kreikkalaisilta, jotka perustivat siirtokuntansa 270 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavalle nukkuvan miehen pään muotoiselle kukkulalle.

Nykyään kukkula tunnetaan nimellä La Rocca (kivi). Sinne voi kiivetä ihailemaan Artemiin - roomalaisittain Dianan - temppelin raunioita; portaat löytyvät Banco di Sicilian vierestä Piazza Garibaldilta. Kipuamiseen menee puolisen tuntia, ja upea maisema palkitsee vaivan monin verroin.

Sisiliassa lomaileva saakin varautua kiipeämiseen. Etenkin saaren pohjoispuoli on kallioista. Eteläpuolella idän Syracusasta lännen Tràpaniin pääsee kuulemma tallustelemaan hiekkaista rantaa pitkin, jos veri vetää niin pitkälle patikkaretkelle.

Teksti: Katariina Kaila

Kuvat: Magnus Weckström

Lue lisää Matkaopas-lehdestä 8/03

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.