Venezuelan Caracas on Etelä-Amerikan vihreimpiä pääkaupunkeja. Se sijaitsee rannikkovuorilla noin kilometrin korkeudessa. Vanhankaupungin keskus on Plaza Bolívar , jolla sijaitsevat katedraali ja Simón Bolívarin ratsastajapatsas. Bolívar vapautti Venezuelan Espanjan herruudesta 1800-luvun alussa. Venezuela on maailman yhdeksänneksi suurin öljyntuottaja ja siksi Etelä-Amerikan rikkain valtio.

Lähdemme majapaikastamme varhain aamulla, sillä edessä on pitkä ajomatka. Lopulta saavumme Venezuelan Andeille. Illan hämärtyessä olemme perillä majapaikassamme, Estancia Mucynyissä. Aamulla kukko kiekaisee särkyneellä äänellä, ja on aika jatkaa matkaa, kun usva vielä kietoo vuoret vaippaansa. Laskeudumme serpentiinitietä alamäkeen. Asutusta ei juuri näy. Lopulta saavumme Los Llanosiin , 300 000 neliökilometrin laajuiselle tasankoalueelle, josta löytyy savannia ja vesihyasintin täyttämiä järviä, kanaaleja ja niiden muodostamia labyrintteja. Lähdemme autosafarille. Yhtäkkiä näemme hiekassa valtavan tuoreen jäljen, kuin traktorinpyörän jättämän. Anakonda! Se on luikerrellut tien yli lammikosta toiseen.

Seuraavana päivänä lähdemme veneellä ylös Carraojokea kohti maailman korkeinta putousta Angel Fallsia . Virta on kuitenkin liian vuolas. Vesi vyöryy vastaan kuin seinä, eikä perämoottorin teho tahdo riittää. Monen yrityksen jälkeen olemme läpimärkiä. Päätämme pysähtyä Isla Orquídean hienolle hiekkarannalle ja tutustua putoukseen myöhemmin lentokoneesta käsin.

Käymme viidakossa intiaanioppaan johdolla. Opas kertoo meille lääkekasveista, syötävistä kasvinosista ja hyönteisistä. Käymme myös onkimassa piraijoita aamulla uin samassa joessa! Kiertomatkamme päätteeksi käymme tapaamassa warao-intiaaneja, jotka elättävät itsensä kalastuksella ja metsästyksellä. Veneinä heillä on edelleen yhdestä puusta koverretut kanootit.

Kun espanjalaiset valloittajat aikoinaan kohtasivat nämä Orinocojoen sokkeloisissa kanaaleissa asuvat intiaanit, he antoivat alueelle nimen Venezuela. Se tarkoittaa Pikku-Venetsiaa.

Teksti: Seppo Lampila

Kuva: Juha Puikkonen

Isla de Margarita,
Karibian letkeä paratiisi

Venezuelan suosituin lomasaari tarjoaa raukeaa rantaelämää, patikka- ja veneretkiä, snorklailua koralliriutalla. Saaren parhaat rannat löytyvät pohjois- ja itärannikolta. Suosituin on kolmen kilometrin pituinen Playa El Agua . Kannattaa hakeutua myös Margaritan pikkurannoille, kuten saaren pohjoisosassa sijaitsevalle Playa Manzanillolle . Se on suojaisa ja idyllinen kalastajasatama korkeiden vuorenrinteiden välissä.

Hyvä patikointikohde on puolen kilometrin korkuinen El Cacao eli Kaakaovuori, joka sijaitsee saaren koilliskulmassa lähellä Playa El Aguaa. Nousu pitkin kapeita polkuja on tehokasta liikuntaa. El Cacaon huipulta avautuvat avarat näkymät vehreisiin laaksoihin ja Playa El Agualle asti.

Laguna de la Restingan kansallispuisto jakaa Isla de Margaritan kahteen osaan. Laguuneineen ja mangrovemetsineen Restinga on vilkas retkikohde.

Lisätietoja: www.islamargarita.com, www.ilemargarita-venezuela.com, www.une.edu.ve/margarita

- Hannu Nieminen

Lue lisää Matkaopas-lehdestä 4/2005

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.