Cádizissa moni elää vielä kalastuksella.
Cádizissa moni elää vielä kalastuksella.

Espanjan lounaiskolkassa piilotteleva Cádiz kätkee sisäänsä merellistä ruokaa, mainioita viinejä, valkeaksi kalkittuja kyliä ja tummanpuhuvaa flamencoa.

Aamu on edennyt pitkälle. Kalastajat kiskovat kirjavia puuveneitä rantaan, ja lempeät aallot nuolevat keskiaikaisen linnoituksen kiviseiniä. Rantakadulla kulkijat jäävät tuijottamaan horisonttia ja kissat torkkuvat kuumilla kivillä.

Maisemaa hallitsee kultakupolinen katedraali, jonka katveesta alkaa kilometrien hiekkaranta. Mereltä erottuvat kirkkaat väritäplät, surffaajien purjeet.

Aamun harras tunnelma on jo ennen lounasta muisto vain. Turisti solahtaa keskelle eloisaa papatusta ja naurunremakkaa, sillä elämää eletään kadulla. Viihtyisillä aukioilla nautitaan aperitiiveja appelsiinipuiden katveessa. Baari- ja ravintolakulttuuri kukoistavat, ja sen kuulee: täällä ei kuiskailla.

Tällainen on Cádiz, yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista. Täältä Lounais-Espanjasta Kristoffer Kolumbus lähti löytöretkelleen, ja täällä nautitaan elämästä niin, että paikallinen elämäntapa on käsite koko Espanjassa. Seutu on köyhää, mutta ilossa ei säästellä.

Cádiz on kaupungin lisäksi maakunta, Espanjaa perinteisimmillään. Monet saavat elannon yhä merestä tai maasta. Valkeat kylät hohtavat maisemassa kauas, sisämaassa appelsiini- ja oliivipuut täyttävät tasangot. Pikkuteillä voi ajaa kymmeniä kilometriä pehmeän hiekkarannan laitaa Atlantin rannikkoa myötäillen.

Kylissä on uneliasta: pyykit kuivuvat katoilla ja vanhat herrat kokoontuvat baareihin korttirinkeihinsä. Kesällä kaikki on toisin, kun espanjalaiset ryntäävät tänne lomailemaan. Kauniit maisemat, väkevä valo, kiireettömät päivät – eihän onneen muuta tarvitakaan!

Vinkit herkuttelijalle:

Cádizilainen keittiö on merellinen ja herkullinen. Kympillä saa lounaalla kolme ruokalajia sekä viiniä tai olutta. Hyvän illallisen juomien kera voi nauttia 25 eurolla. Lasillinen olutta, caña, tai viiniä maksaa reilun euron.

Cádizilaisten mukaan kaupungin parhaat ja fiineimmät kalaravintolat ovat El Faro (Calle San Félix 15) ja Balandro (Alameda de Apodaca 22).

Paikallista tunnelmaa löytää legendaarisesta Casa Mantecan tavernasta (Calle del Corralón de los Carros 66).



Aperitiivin aikaan nautiskellaan lasillinen pienen purtavan kera. Ilmakuivattu kinkku, juusto ja makkarat ovat perinteisiä tapaksia.

Intiimi ja nuorekas on ihana tapaspaikka La Candela (Calle Feduchy 1). Sen vieressä kirjakahvila La Clandestinassa voi unohtua kakkupalan äärelle. Parhaat churrot, uppopaistetut leivonnaiset, saa Cafe Bar La Marinasta (Calle Topete 1).

Tunteita etsivälle:

Naisen ääni värisee syvältä sielusta, kun hän laulaa rakkauden, kuoleman ja kaipauksen sanoja. Vieressä tulkintaa säestää kitara. Yleisö elää mukana ja kajauttaa eläköön-huutoja.



Flamenco on väkevää taidetta. Sen juuret ovat Andalusiassa.

Flamencon juuret ovat syvällä Andalusiassa. Alun perin se on seudun mustalaisten musiikkia. Vaikkei sanoja ymmärtäisi, flamenco vie suurten tunteiden ääreen. Ei siis ihme, että parhaat tanssijat ovat usein kypsään ikään ehtineitä naisia.

Cádizin maineikas flamenco-paikka on Peña Juanito Villar. Jos tahtoo ihailla myös tanssia, kannattaa suunnata Peña Perlaan.

Suuntaa maakuntaan

Kun Cádizin kaupunki on koluttu, kannattaa lähteä kierrokselle maakuntaan.

1. Vejer de la Frontera ja valkeat kylät

Kapeat kadut kumpuilevat valkeiden rakennusten lomassa, ja joka kulman takaa paljastuu linna tai seinään upotettu kaakelikoriste. Taivas hohtaa kirkasta sineä ja seinille ripustetut pelargoniat eri värejä.

Vejer de la Frontera on Cádizin rannikkoseudun kaunein valkea kylä. Ne ovat Andalusiassa tyypillisiä, sillä kalkilla pidetään kuumuus loitolla.



Vejer de la Frontera on satumainen valkea kylä.

Myös sisämaan vuoristosta löytyy sieviä kyliä. Niistä vaikuttavin on rotkon laidan jylhä Arcos de la Frontera.

2. Los Caños de Meca ja hiekkarannat

Kun muualla Espanjassa rantaviivan täyttävät kerrostalot, Cádizista löytyy pikkukyliä ja neitseellisiä hiekkarantoja. Turistisesongin ulkopuolella rannoilla voi kuljeskella rauhassa, mutta kesällä espanjalaiset auringonpalvojat ruuhkauttavat biitsit. Nudistirannat eivät ole harvinaisuus.



Hiekkarannat levittäytyvät kymmenille kilometreille.

Kyliä on joka makuun. Muutaman sadan asukkaan Los Caños de Meca on niistä pienin ja sen rannat satumaisen kauniit. 20000 asukkaan Conil de la Frontera tarjoaa enemmän kyläelämää, palveluita ja kutsuvaa hiekkarantaa. Reilu tuhannen asukkaan Zahara de los Atunesissa pääsee kalastajakylän tunnelmaan. Se on kuuluisa tonnikalastaan.

3. Tarifa

Euroopan eteläisimmissä kaupungissa Afrikka on niin lähellä, että sinne tuntuu pääsevän yhdellä loikalla. Marokon ranta näkyy selvästi Gibraltarin salmen toisella puolella.

Lautalla pääsee salmen yli tunnissa monta kertaa päivässä. Päivän tai kahden retki ei ole hullumpi idea.

Tarifa on Cádizin kaupungeista trendikkäin, ja sen rantabaareissa nautiskellaan kesäiltoina mojitoja. Tuulinen sää tekee siitä surffaajien suosikin.

4. Jerez de la Frontera

Rennon maakunnan elegantein ja hieman hienostelevakin pikkukaupunki Jerez de la Frontera on maailmankuulu viineistään. Etenkin alueen sherryjä ylistetään.

Kaupungin bodegoissa pääsee tutustumaan viininvalmistukseen ja maistelemaan niitä.

Jerez on myös kuuluisa kouluratsastuksesta. Uljaisiin esityksiin voi tutustua kuninkaallisessa ratsastuskoulussa.

5. Bolonia

Bolonian kylässä on monta tunnelmaa samassa. Siellä pääsee ihailemaan hyvin säilyneitä roomalaisen Baelo Claudian kaupungin raunioita, mutta samalla kylä on Cádizin hipahtavin. Rantaa hallitsee hiekkadyyni, joka muuttaa tuulessa muotoaan, mutta hiekkateillä voi vaikka törmätä vapaana käyskentelevään lehmään.

Miten ja milloin?

Finnairilla ja Norweiganilla on suorat lennot Madridiin ja Málagaan (alk. 200–300 €).

Madridista Cádiziin pääsee linja-autolla (8 tuntia, 30 €) tai pikajunalla (4 tuntia, alk. 70 €). Málagasta pääsee junalla (4 tuntia, 30 €, vaihto Sevillassa) tai linja-autolla (4,5 tuntia, 30 €). Auton vuokraus on Espanjassa edullista.

Paras aika matkustaa Cádiziin on kevät ja syksy. Talvella on aurinkoista, mutta lämpötila on noin 14 asteessa. Kesällä maakunta on kuuma ja turistien täyttämä. Kevät ja syksy ovat rauhallisempaa aikaa, ja lämpötilat ovat miellyttävät. Uimaankin uskaltaa.

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.