Vaaleanpunaiset flamingot, pienet mustat härät ja puolivillit valkoiset hevoset ovat Camarguen tunnuseläimiä. Korvatulpat ovat hyvä varuste öiseen aikaan.

Vaaleanpunaiset flamingot, pienet mustat härät ja puolivillit valkoiset hevoset ovat Camarguen tunnuseläimiä. Metelöiviä sammakoita on pilvin pimein, ja korvatulpat ovatkin hyvä varuste öiseen aikaan.

Provence alkaa Marseillesta ja päättyy suurin piirtein Montpellierin kohdalla Välimeren rannassa.  Kuuluisimmat kaupungit ovat Nimes ja Arles. Paljon roomalaisajan rakennelmia. Teitä ja amfiteattereita.

Provencessa kesä on hohtavan kuuma. Paras aika matkustaa on joko touko-kesäkuun vaihteessa tai syyskuun alussa. Vältä ainakin elokuuta.

Montpellieristä pääsee Nimesin kautta Arlesiin tunnissa. Oma suosikkini on Montpellieristä etelään sijaitseva kaupunki Aigues Mortes. Matka Aiguesiin kestää autolla reilut puoli tuntia.

Ensin lähdemme tutustumaan läntisen Euroopan suurimpaan suistoalueeseen. Camargue on valtava suolampien ja järvien alue, jonka merkittävin kaupunki on Les Saintes-Maries-de-la-Mer. Se on kuulu ”härkätaisteluistaan”. Härkiä ei niissä tapeta, ja oikean taistelun sijasta ideana on pikemminkin ”minä juoksen ja härkä yrittää ottaa kiinni”.

Vaaleanpunaiset flamingot, pienet mustat härät ja puolivillit valkoiset hevoset ovat Camarguen tunnuseläimiä. Lintulajeja on nelisensataa ja villisikoja, majavia, kilpikonnia ja meluisia sammakoita riittää. Korvatulpat ovat hyvä varuste öiseen aikaan, sillä sammakot ovat todella äänekkäitä.  Hyttysiä varten kannattaa myös suojautua.

Camarguen alkulähde on Rhone. Joki haarautuu moneksi sivujoeksi ja laskee Välimereen. Luonnonpuisto perustettiin 1920-luvun lopussa, ja samoihin aikoihin rakennettiin kolme kanavaa.  Yhden yli pääsee ilmaisella lossilla.

Etang merkitsee suolalampea. Etangin alue tuottaa miljoona tonnia suolaa vuodessa. Pohjoisosassa kasvaa kuuluisaa riisiä. Neljännes Ranskan syömästä riisistä tulee täältä. Häränlihaa pidetään arvossa ja mereneläviä on runsaasti tarjolla.

Matkaa voi jatkaa Arlesiin ja Nimesiin. Arlesissa viihtyi aikoinaan Vincent van Gogh. Hänen tauluunsa ikuistama silta on vielä tallella kaupungissa, ja lisäksi siellä on van Goghille omistettu pieni puisto. Postikortteja tauluista runsaasti, mutta ei yhtään hänen maalaamaansa taulua näytteillä!

Luberon tuli kuuluisaksi Peter Maylen Provence-kirjoista ja on kolmas matkailijan pyhiinvaelluskohde Provencessa.

Varaa ainakin päivä, jos haluat nähdä nämä kaikki. Camargue päättyy lännessä Aigues Mortesin linnoitettuun kaupunkiin. Sinne matkaamme seuraavaksi.

Au revoir
Marky Elisman

Matkaoppaan pitkäaikainen avustaja Markku Helismaa pitää lukemisesta, musiikista, ruoasta ja ylitse muiden matkustamisesta. Ei bongaa maita vaan matkakokemuksia. Lentämisen vaihtoehtoina kokeillut rahtilaivoja Kiinaan ja Chileen ja viimeksi junaa kuukauden Balkanilla. Jo ensimmäisellä laivareissulla slow travel eli hidas matkustaminen alkoi kiinnostaa tosissaan. Kaksi suosikkia ylitse muiden: Lappi Jäämeren rantojen ohella sekä Ranskan Välimeren kaupungit. Ei niinkään Nizza vaan alueet Provencen ja Pyrenneitten välissä.

Lue virolaisen ravintolakriitikon Maris Oravin suositukset Tallinnan baareihin ja ravintoloihin. Niistä löytyy jokaiselle kukkarolle ja moneen makuun.

Tallinna on huipputrendikäs ravintola- ja shoppailukaupunki. Ravintoloiden sisustukset ovat usein kansainvälisen tason helmiä, ja shoppailukierroksen kruunaakin visiitti kauniisti sisutettuun baariin tai päivällinen jossain kaupungin tyylikkäistä ravintoloista.

Tallinnan ravintolat ovat täynnä viikonloppuisin, joten tunnetuimpiin ja kalliimpiin ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus.

Kuva Lauri Laan
Kuva Lauri Laan

Parrot minibar

Ravintola-baarin pienet, tapasmaiset annokset tarjoillaan virolaisista käsintehdyistä astioista.

►Vana-Posti 7, facebook.com/parrotminibar

Salt 

Pienessä ja viihtyisässä ravintolassa tarjoillaan välimeren alueen ruokaa. Illallisen kesto viikonloppuisin noin 2,5 tuntia.

►Vase 14, saltrestoran.ee

Umami

Perheystävällinen ravintola tarjoaa hyvää ruokaa vanhassa huvilassa. 

Tunnistaisitko vihannesten maut niitä näkemättä? Neljän ruokalajin illallinen on mahdollista nauttia myös erikseen varattavassa tilassa silmät maskilla peitettyinä. Syömisestä tulee hauskaa ja hiukan jännittävääkin, kun ei näe eikä tiedä, mitä suuhunsa pistää. 

Vai kokeilisitko perinteisempää brunssia? 

Kuva Toñu Tunnel
Kuva Toñu Tunnel

►Kadaka tee 141, umamiresto.ee/en

Klaus

Illallinen upeiden merimaisemien äärellä. Kokeilemisen arvoinen brunssi, hyviä päivän tarjouksia!

►Kalasadama 8, klauskohvik.ee

Pikaruokaa viidellä eurolla

Burger Box

Kaupungin parhaimmat hampurilaiset!

►Kopli 4a, facebook.com/burgerboxbox

Noodle box

Aasialaista vegaaniruokaa.

►Telliskivi 24, facebook.com/Noodle-Box
 

Kokeile myös näitä!

 

Ravintolat

La Bottega

►labottega.ee

Restaurant Juur 

►restoranjuur.ee

Tuljak 

►tuljak.ee

Mon repos

►monrepos.ee

Leipomot

RostPagar

►facebook.com/RostPagar

Bekker

►facebook.com/bekkerpagariari

Baarit

Whisper Sister

Tyylikäs salakapakka, ►facebook.com/whispersisterbar

Frank

Pariisilaistyylinen baari, erinomaisia cocktaileja ja ruokaa, ►frankbistro.ee 

Pudel 

Baari käsityönä valmistettujen oluiden ystäville, ►pudel.ee

Peatus

Piipahda drinkillä Telliskiven alueelle pysäköidyssä junanvaunussa, ►peatus.eu

Kuva PIa Hollo
Kuva PIa Hollo

Nizza, Pariisi ja Amsterdam ovat Jenny Alexandrovan suosikkikaupunkeja.

Matkustipa Jenni Alexandrova sitten Pariisissa tai Turun saaristossa, onnistuneen reissun ainekset ovat samat.

– Loma on lomaa, kun nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, syödään rauhassa aamiaista eikä suunnitella liikoja.

”Yksi nähtävyys per päivä riittää.”

Raukeaan lomarytmiin ei kuulu loputon museoihin jonottelu tai ympäri kaupunkia säntäily.

– Yksi nähtävyys per päivä riittää. Mieluummin fiilistelen jossain sattumalta löytämässäni kahvilassa ja jätän jotain nähtävää seuraavaan kertaan.

Viime vuosina Jenni on päässyt lomamoodiin helpoiten avopuolisonsa Jussi Heikelän ohjaaman veneen kyydissä Suomen saaristossa. Merellä aika menettää merkityksensä.

– Silloin vain lillutaan ja mennään tuulten mukana, ja välillä rantaudutaan johonkin kivaan paikkaan. Se on tosi ihanaa, Jenni kertoo.

”Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä.”

Saaristoluonto on niin kaunis, että se vetää hiljaiseksi puhealan ammattilaisenkin.

– Unohtumattomimpia ovat hetket, kun makaa veneen keulassa kädessä lasi punaviiniä, auringonlasku värjää koko taivaan purppuraksi, ja on niin tyyntä, että kuulee kalan hyppäävän. 

EUROOPAN TOP 3

  1. Nizzassa parasta on valo, meren väri ja se, että kaupungissa on helppo liikkua. Ranta on aika hulinaranta, ja sieltä kannattaakin lähteä vaikka 40 minuutin ajomatkan päähän Cannesiin, missä on rauhallisempaa. Siellä tosin meikäläisillä on varaa juoda vain yksi mojito puoliksi, sillä siitä saa pulittaa 20 euroa.
  2. Pariisissa minun ei tulisi mieleenkään mennä verkkareissa kauppaan, siellä kopistellaan korkkareilla! Minua viehättää ranskalaisten pieni ylimielisyys ja ylpeys siitä, mitä heillä on: vaikkapa juuri ranskalainen keittiö, johon kaikki muut keittiöt perustuvat.
  3. Amsterdam vain 1,5 tunnin lennon päässä on kuin pikku Venetsia. Kaikki on pientä, suloista ja nättiä. Kaupungissa on paljon taidegallerioita ja hyviä ravintoloita.