Tampereella asuva toimittaja ei ota stressiä ikkunanpesusta tai lumitöistä. Sisustuksessaan hän yhdistää uutta ja vanhaa ja on innostunut itsekin askartelemaan.

Pala mennyttä

Koti on paikka, jossa laumamme kokoontuu. Siellä olemme myös pitkän jatkumon uusin pala, sillä 1915 rakennetussa talossamme on elänyt monia kehräämötyöntekijöiden perheitä.

Olen aina asunut omakotitalossa. Ihmiset stressaavat turhaan ikkunanpesua ja lumitöitä. Syvään hankeenkin syntyy kaunis polku, kun siitä aikansa tamppaa ees ja taas. Ei siihen kolaa tarvita.

Tyylini

Lempivärini vaihtelee. Lapset tuovat uutta spektriä. Ennen pidin vaaleanpunaista äglön päglönä, nyt pieniä jakkaroita maalatessani ajattelen, että sehän onkin ihan kaunis väri.

Saan ideoita nuorten suunnittelijoiden näyttelyistä ja valokuvakirjoista. Teen myös kiertueita sisustusliikkeisiin.

Seinilläni on grafiikkaa. Käyn paljon Himmelblaulla Tampereella ja minulla on paljon sen tallin taiteilijoiden töitä, Väisästä, Heiskasta, Neuvosta ja Lavosta.

Käsitöitä

Remonttimme on kestänyt kolme vuotta ja etenee pala palalta. Välillä elimme vaatekaapit sänkyjemme ympärillä ja kuljimme lankkua pitkin talosta ulos.

Olen innostunut askartelusta. Isäni oli puuseppä, mutta itse tein lasteni syntymään asti töitä vain päälläni. Seuraavaksi hion ja maalaan vaaleanpunaisella vanhan kaapin tyttäreni huoneeseen.

Uutta ja vanhaa

Vanhat tavarat kestävät ihan eri tavalla aikaa kuin prätkähiiret ja pet shopit, joiden merkitys myös vähenee, koska nykylapsella on leluja liikaa.

Sisustan sekatyyliin. Pidän uuden ja vanhan yhdistelmästä, siitä, että ajan kerrostumat ja käden jälki näkyvät.