Nyt kun Sport- lehti avaa omat hienot nettisivut, minulla on kunnia olla mukana bloggaajan roolissa. Huippua!

Bloggaaja Teresa Välimäelle ruoka on sekä työ että harrastus. Hänen perheessään syödään hyvin ­- ja useimmiten myös terveellisesti. Se vapaa-aika, mikä kahden lapsen ja yhden koiran yh-äidille jää, kuluu monesti juoksulenkkareissa.

Liikkumiseni lyhyt historia

Sport-lehti avasi hienot nettisivut ja minulla on kunnia olla mukana bloggaajan roolissa. Huippua! Tässä ensimmäisessä blogi-kirjoituksessani olisi varmaan syytä kertoa vähän sporttitaustastani.

Ala-asteikäisenä harrastin kaikkea, mihin kotipaikkakunnallani Kirkkonummella oli mahdollisuudet: tennistä, yleisurheilua, jalkapalloa, jazztanssia, ratsastusta ja partiota. Kaikesta en innostunut, mutta ainakin tuli kokeiltua.

Yläasteella urheilu jäi hetkeksi paitsioon, mutta parin vuoden lepäämisen jälkeen alkoi aerobic- ja kuntosalikauteni. Jumppaamisen lisäksi ohjasin itsekin tunteja pienellä aerobicsalilla. Huh, kaikkea sitä on ehtinyt tehdä!

Ensimmäinen lapseni syntyi, kun olin 24-vuotias. Silloin työskentelin omassa yrityksessä, eikä urheilulle vain ollut aikaa. Jälkeenpäin olen monesti miettinyt, olisiko aikaa ollut, jos sitä olisin halunnut järjestää. Olen kuitenkin vapauttanut omantuntoni ja tullut siihen tulokseen, että ei olisi. Rajansa jaksamisellakin.

Kaksi vuotta myöhemmin syntyi toinen lapseni. Jälkeen riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Muutama vuosi vierähti niin, että hyötyliikunta olisi ainoa kuntoilumuotoni. Kilot kuitenkin pysyivät kurissa ¬– eli hurraahuuto hyötyliikunnalle tähän väliin.

Pari vuotta sitten havahduin siihen, että lapseni olivat jo koululaisia ja pystyin suunnittelemaan ajankäyttöni uudella tavalla. Kun lapset olivat harrastuksissaan, äiti lähtikin lenkille. Juoksu, mikä palkitseva liikuntamuoto. Sittemmin on vierähtänyt monta rattoisaa lenkkiä, välillä seuraa on pitänyt korvassa raikaava musiikki, välillä on parannettu maailmaan kaverin kanssa. Rohkenen väittää, että olen nykyisin paitsi fyysisesti myös henkisesti paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Kiitos kilometrit ja juoksukaverit.

Juoksu on elämäntilanteeseeni täydellinen harrastus. 35-vuotiaalle kahden lapsen äidille ja yhden koiran emännälle ei juuri jää luppoaikaa. Vuosien varrella on todennut kaikki aikaan ja paikkaan sidotut harrastuksen hankaliksi, ja lopulta mahdottomiksi. Ja uskokaa vain, erilaisia lajeja on kyllä kokeiltu. Mutta juoksemaan pääsee milloin ja missä vain. Pienikin lenkki tuntuu hyvältä, pitkä vielä paremmalta. Ja mikä parasta, koira on yhtä innostunut lajista kuin emäntänsä!

Vaihdetaan kuulumisia täällä blogissa tai vaikka lenkkipoluilla!

Teresa