Kuvat
Shutterstock
Käytettyihin vaatteisiin liittyy yhä ennakkoluuloja, joita verkkokaupat koettavat hälventää kuvaamalla vaatteet mahdollisimman tyylikkäästi.
Käytettyihin vaatteisiin liittyy yhä ennakkoluuloja, joita verkkokaupat koettavat hälventää kuvaamalla vaatteet mahdollisimman tyylikkäästi.

Käytetyille vaatteille on kysyntää ja tarjontaa, mutta usein ne eivät kohtaa.

Maailman pelastaminen olisi helppoa, jos pystyisimme kaikki vähentämään kulutustamme nopeasti ja radikaalisti. Näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi vaatteiden ostaminen houkuttelee meitä edelleen.

Kun emme kaikki malta ryhtyä vaatteidenostolakkoon, yksi tapa kuluttaa kestävämmin on käytettyjen vaatteiden ostaminen. Aina se ei tosin onnistu.

Toimittaja Jenni Kleemola päätti keväällä 2019 alkaa ostaa kaikki vaatteensa käytettynä. Pian päätöksen jälkeen lempineuleen hihat rusahtivat pahasti rei'ille. Jenni penkoi, perehtyi ja kierteli. Syksyllä hänellä oli kasassa paljon tietoa ja pieni pino kivoja kirppisostoksia, mutta ei yhtään neuletta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Milloin olemme pisteessä, jossa voimme mennä nettiin tai lähimmän kaupungin keskustaan ja yksinkertaisesti poimia valikoimasta sopivan kokoisen, nätin, laadukkaan ja hyväkuntoisen käytetyn neuleen? 

Kaapit täynnä myytävää

Käytettyjen vaatteiden saatavuuden ei pitäisi olla kiinni ainakaan siitä, etteikö vaatteita olisi myytäväksi. Haasteena on saada vaatteiden kierrätys ja jälleenmyynti toimimaan aidosti. Tällä hetkellä käyttökelpoisia vaatteita menee kaatopaikalle, ja kaatopaikkakuntoisia yritetään lahjoittaa. Myynti taas vaatii vaivannäköä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Vaatteita on, mutta ne laitetaan sinne, mikä on helpointa: hyväntekeväisyysjärjestön pömpeliin parkkipaikalla, sanoo Rekki-verkkokaupan toimitusjohtaja Bertta Häkkinen

Hän perusti käytettyjä vaatteita myyvän Rekin viisi vuotta sitten kollegansa Tero Ylösen kanssa. Silloin Yhdysvalloissa oli jo paljon netissä toimivia osto- ja myyntipalveluita vaatteille, ja Suomessa Facebook-kirppikset ja tori.fi olivat alkaneet kukoistaa. 

Rekki tekee vaatteiden myynti-ilmoitukset ja hinnoittelun myyjän puolesta, ja ajansäästö selvästi houkuttelee asiakkaita.

– Aluksi meillä oli varastona kerrostalokellari. Myyjäasiakkaita oli niin paljon, että heidät täytyi laittaa jonoon. Meillä oli lähes 400 ihmistä jonossa, Häkkinen kertoo. 

Nykyään Rekillä on iso teollisuusvarasto, jossa on noin 32 000 myytävää tuotetta. 


Nuhjuista kalliilla?

Vaikka second hand on yhä trendikkäämpää, käytettyihin vaatteisiin liittyy yhä ennakkoluuloja. 

– Luulen, että käytetty koetaan nuhjuiseksi ja epäsiistiksi. Haluamme esittää vaatteet tyylikkäästi ja inspiroivasti, että ostamiskokemus olisi samanlainen tai parempi kuin uuden ostamisessa, Bertta Häkkinen sanoo.

Vaikka käytettyä ei aina erota uudesta, moni ajattelee, että käytetyn on oltava tuntuvasti uutta halvempaa. Kun kysyimme Me Naisten Instagramissa, mitä ihmiset olisivat valmiita maksamaan kivasta käytetystä t-paidasta, vastaukset vaihtelivat parista eurosta useampaan kymppiin.

Kun uusi t-paita maksaa halpamuotiketjuissa alle vitosen ja käytetty Facebook-kirppiksellä kaksi euroa, kaikki eivät halua maksaa second hand -puodissa sen suurempia summia. Ongelma on, että käytettyä myyvien yritysten pitää tuotoillaan maksaa tilat, verot, palkat, markkinointi ja niin edelleen. 

Rekissä hintahaaste on ratkaistu niin, että myyntiin ei oteta alle 15 euroa kaupassa maksaneita tuotteita eikä useimpien pikamuotiketjujen tuotteita, sillä niiden jälleenmyyntiarvo ei ole riittävän hyvä. 

Varmaa laatua

Bertta Häkkinen kertoo, että edullisimpia pikamuotiketjuja on rajattu Rekin ulkopuolelle myös siksi, ettei Rekki voi taata niiden tuotteiden laadukkuutta. Rekin kaltaisen osto- ja myyntipalvelun idea kun on poistaa se epävarmuus, joka kirppisostoksiin yleensä liittyy.

Yksi käytetyn ostamista hillitsevistä tekijöistä lienee se, että suoraan vaatteiden edelliseltä omistajilta ostaessa ei koskaan voi olla ihan varma, mitä saa. Lisäksi, kuten Facebook-kirppiksiä paljon käyttäneet tietävät, kaupantekoon liittyy usein säätöä ja epävarmuutta.

Toisaalta vintagevaatteita markkinoidaan usein juuri laadulla ja kestävyydellä. Jos vaate on kestänyt useamman vuosikymmenen, se kestää todennäköisesti lisääkin käyttöä.


Tunnettuutta etsimässä

Uusien second hand -toimijoiden haaste on juuri se, että ne ovat uusia. On vaivattomampaa käydä hakemassa uusi paita tutusta ketjuliikkeestä, jonka valikoiman ja koot tuntee, kuin perehtyä käytettyä myyvän yrityksen valtavaan tarjontaan.

Käytettyä myyvien suomalaisyritysten markkinointibudjettikaan tuskin on ihan samoissa lukemissa kuin kansainvälisten vaatejättien. 

– Me ja kilpailijat emme ole lähelläkään sitä pistettä, että kilpailisimme toistemme kanssa, Häkkinen sanoo second hand -yrityksistä. 

Hän uskoo kuitenkin, että vaatteiden ostaminen on Suomessa murroksessa. Entistä enemmän ajatellaan sitä, mistä vaate on tulossa ja mihin se on menossa.

Käytettynä ostetut vaatteet näkyvät ensimmäistä kertaa tilastoissakin. Suomen Tekstiili & Muoti -yhdistyksen tutkimuksen mukaan 8 prosenttia suomalaisten vaatteisiin käyttämistä rahoista menee käytettyihin vaatteisiin. 

– On ennustettu, että second handin markkinat tuplaantuvat seuraavan viiden vuoden aikana. Tämä ei vielä ole valtavirtaa, mutta ihan kohta on. 

Second handia netistä

  • Emmy myy käytettyjä merkkivaatteita naisille, miehille ja lapsille. Tuotteita on helppo selata merkeittäin ja tuoteryhmittäin.
  • Kierrätyskeskuksen verkkokaupassa on myynnissä kaikkea mahdollista polkupyöristä vaatteisiin. Plan B -mallisto koostuu vaatteista, jotka tehdään kierrätyskeskuksen ompelimossa kierrätysmateriaaleista.
  • Radhica myy naisten vintagevaatteita 60-, 70-, 80- ja 90-luvuilta. Vaatteet on suurelta osin kuvattu mallien päällä.
  • Vähänkäytetty.fi myy vaatteiden ja asusteiden lisäksi muun muassa harrastusvälineitä ja kodintavaroita käytettyinä. Myynti-ilmoitukset kuvineen ovat myyjien itse tekemiä. 
  • Nevana Second Handin valikoimassa on lähinnä laukkuja, koruja ja muita asusteita. 
  • Rekki myy käytettyjä naisten, miesten ja lasten vaatteita. Kaikkia pikamuotimerkkejä ei Rekistä löydy, mutta valikoima on silti laaja.
Vierailija

Myös Etsy-palvelusta löytyy second handia. Suomalaista vintagea löytyy sieltä aika hyvin. Niin vaatteita kuin muutakin tavaraa.

Ei ikinä

Ideanakin jo ihan oksettaa, että joutuisi käyttämään muiden käyttämiä vaatteita. Sama pätee myös kirjaston kirjoihin. Hyi, mieluummin ostaa omat uutena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla