Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

FRAKKI PÄÄLLE

PINGVIINEJÄ ELELEE eteläisellä pallonpuoliskolla liki 20 lajia. Suomessa niitä kutsuttiin ennen muinoin nahkahanhiksi.

Lentokyvyttömiä siivekkäitä pääsee katsomaan esimerkiksi osana hulppeata arktisen meren risteilyä tai kiertomatkaa.

Bongaus on takuuvarma, ja kuvausetäisyydelle irrottaudutaan tasapohjaisella kumiveneellä.

Pingviineissä viehättää niiden söpö taaperrus ja sosiaalisuus. Kun pakkanen paukkuu, linnut kerääntyvät tiiviiksi ryhmiksi lämmittämään toinen toisiaan.

Siis pipo päähän ja frakki haalarin alle, kun lähdetään pingulle kylään. HN

  • Risteily Etelämantereelle 7 700 e/14 pv. albatros-travel.fi
  • Patagonia ja Falklandinsaaret -kiertomatka 7 980 e/20 pv. kuvausmatkat.fi
  • 8 päivän veneretki Argentiinan Ushuaiasta alkaen 3 000 e.
Antarktiksen pingviini on luottavainen ja päästää ihmisen lähelleen.

PÖYTÄ ON KATETTU

SILMÄ EROTTAA ensin liikkeen. Jättiläismäinen paholaisrausku liukuu pimeydestä suu ammollaan. Näky on niin kaunis, että tekee mieli itkeä.

Kun havaijilainen rantahotelli 2000-luvun alussa suuntasi valonheittimet mereen, seuraus oli odottamaton. Valo houkutteli planktonia, mikä tarkoitti seisovaa pöytää paholaisrauskuille. Ne tulivat joukolla syömään. 

Nyt saarella järjestetään sukeltajille ja snorklaajille retkiä, joilla seurataan rauskujen ruokailua. Jättiläisten rauhalliset liikkeet ovat hypnoottisia, kuin tanssia. Kalat käyvät kieppaamassa niin lähellä katselijaa, että kättä ojentamalla ulottuisi koskettamaan. ES

  • Havaijin saarella Kailua-Konan kaupungista lähtevät retket alkaen 100 e.
Paholaisrauskun siipien kärkiväli voi olla jopa seitsemän metriä.

ISO KISSA KEHRÄÄ

SAALISTAJANA LEOPARDI on täysin äänetön, savannin tyylikkäin tyyppi. Siinä missä leijona joutuu jatkuvasti pohtimaan asemaansa laumassa, leopardi häärii itsenäisesti ja älykkäästi. Se raahaa uhrinsa puuhun saadakseen aterioida ja levätä rauhassa. 

Terävä yönäkö ja tutkamaiset viiksikarvat takaavat toimintakyvyn myös pimeässä. 

Varmin paikka leopardin ja muiden suuruuksien tarkkailuun on Serengetin luonnonsuojelualue Tansanian ja Kenian rajalla. Yöpyminen luksusteltassa viimeistelee kokemuksen, joka jättää pysyvän tassunjäljen sieluun. KD

  • Tansanian Arushassa on lukuisia safariyrittäjiä. Serengetin safari alkaen 140 e.
Leopardi eli pantteri päivystää mielellään yläilmoissa.

Perhepiirissä

YSTÄVÄ VAI VIHOLLINEN? Katsomme toisiamme silmästä silmään kuin arvioisimme asiaa. Vuorigorilla on iso mutta lauhkea eläin. Liian lähelle sitä en kuitenkaan saa mennä. Siten kumpikin välttää toisen taudit.

Gorilla on sukulaiseni, sillä 98,3 prosenttia perimästämme on samaa. Iso ihmisapina on olento, joka osaa nauraa ja surra. Sen katse on älykäs.

Äärimmäisen uhanalainen vuorigorilla oli jo katoamassa maailmasta, kunnes populaatio saatiin viime hetkellä pelastettua.

Afrikassa elää noin 880 vuorigorillaa, joista 400 Ugandassa. Jäljitys voi kestää tunteja, ota mukaan kunnon kengät. Tarja Koljonen

  • Paikan päältä ostettunaUgandan gorillasafari maksaa noin 490 e. gorillafund.org
Ugandan Bwindin kansallispuistossa voi tavata vuorigorillan. Maasto on vaikeakulkuista.

PÖLLÖN HETKI

HÄMÄRÄ PELTOAUKEA on hiljainen. Yhtäkkiä ilman täyttää humina, kun metsänreunasta irronnut huuhkaja liitää yli siipiään räpäyttämättä. Lintu katoaa muutamassa sekunnissa, mutta sydämeni pamppailee vielä pitkään. Omatoiminen pöllösafari onnistuu varmimmin alueella, jossa on runsaasti myyriä, kaukana isoista teistä. Paras hetki on tyynellä ilmalla ilta- tai aamuyön tunteina. Tähystyspaikassa pitää malttaa odotella ainakin vartti. IO

  • Lintuhavainnot birdlife.fi Myyrien määrä luke.fi.
Hiiripöllöjen seurassa pitää varoa emoa, joka puolustaa poikasiaan raivokkain syöksyin.

UJO SUURPETO

ODOTUS KESTI 2 tuntia ja 20 minuuttia. Vasta sitten ensimmäinen kontio hölkkäsi metsänlaidasta aukiolle, 40 metrin päähän meistä karhusafarin osallistujista.

Tunnelma piilokojussa sähköistyi. Karhu tiesi meistä jo. Se näkee huonosti, mutta pedon haju- ja kuuloaisti ovat erittäin hyvät. Hitaasti 200-kiloinen
otus alkoi lähestyä kojua, jonka lähelle safarin järjestäjä oli levittänyt kalanperkeitä houkutukseksi.

Kun karhu nuuhki ja ahmi kirjolohta metrin päässä minusta, välissämme oli vain ohut lautaseinä. Kurkistin ikkunasta Euroopan suurinta petoa. Niin iso, niin
arka, niin ihana. MN

  • Karhusafareita Kuusamossa ja Kuhmossa.
Karhu ääntelee monipuoleisesti: naaras määkii kutsuessaan pentujaan

Otsikossa ollut kirjoitusvirhe korjattu 10.3.2019 klo 17.00.