Kuvat
Shutterstock
Älä huoli, vaikka tuntisit itsesi varsinaiseksi hamsteriksi: Tavarasta luopumista voi myös harjoitella.
Älä huoli, vaikka tuntisit itsesi varsinaiseksi hamsteriksi: Tavarasta luopumista voi myös harjoitella.

Kuuletko sinäkin äidin äänen pääsi sisällä, kun yrität karsia turhaa tavaraa? Kysyimme ammattijärjestäjä Ilana Aallolta, millaisille ihmisille raivaaminen on vaikeinta, ja miten siinä voi oppia paremmaksi.

Komerot pursuavat tavaraa. Olisi taas aika raivata turhia pois, mutta kun ryhdyt tuumasta toimeen, se ei olekaan niin helppoa. Päähän pulpahtelee sellaisia kysymyksiä kuin ”entä jos tarvitsen tätä vielä” ja ”mitähän äitikin ajattelisi”.

Kuulostaako tutulta?

Filosofian tohtori, ammattijärjestäjä ja kirjailija Ilana Aalto on selvittänyt, miten ihmiset perustelevat itselleen sinänsä tarpeettomien ja käyttämättömien tavaroiden pitämistä. Kokemustensa ja ihmisten itsensä kertoman pohjalta Aalto on tunnistanut useita erilaisia ajatusmalleja, jotka tekevät tavaran karsimisesta monelle vaikeaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikkein vaikeinta tavaroista luopuminen on kolmelle ihmistyypille. Nämä tyypit voivat joskus esiintyä myös limittäin eli yksi ihminen voi tunnistaa itsessään useamman tyypin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

1. Perfektionistit

”Perfektionismiin taipuvainen ihminen pyrkii tekemään kaiken käsikirjan mukaan mahdollisimman oikein ja ottaa siitä paljon paineita. Loppujen lopuksi epäonnistumisen pelko on niin suuri, että hän lamaantuu, eikä teekään yhtään mitään.”

2. Epävarmat

”Tällä ihmistyypillä on epäluottamusta ylipäänsä tulevaisuuteen tai omaan selviytymiseen liittyen. Hänen on vaikea luottaa, että pärjäisi myös ilman käyttämättömiä esineitä. Taustalla on usein kokemus puutteesta. Kokemuksen ei tarvitse olla omaa menneisyyttä, vaan riittää, että esimerkiksi vanhemmat ovat eläneet sota- tai pula-ajan läpi. Sieltä periytyy ajatuksia siitä, että tavaraa voi vielä tarvita.” 

3. Miellyttäjät

”Tämän ihmisryhmän on erityisen vaikea luopua lahjaksi saaduista tavaroista. Miellyttäjällä on hyvin voimakkaana pelko, että toiset suuttuvat tai tuomitsevat hänet. Hänen on vaikea vetää omia rajojaan ja kuulostella omia tarpeitaan.

Todella moni miettii myös, mitä äiti ajattelisi, vaikka kyse ei olisikaan hänen antamistaan tavaroista. Voi olla niinkin, että äiti on opettanut, ettei hyvää tavaraa sai heittää pois. ‘Päänsisäinen äiti’ on todella voimakas, ja sille halutaan olla mieliksi.”

Kolme askelta luopumiseen

Aalto muistuttaa, että kaikki nämä uskomukset ovat pohjimmiltaan hyödyllisiä, ja kaikilla on joitain esineitä, joista luopuminen tuntuisi haastavalta. Onkin vaikea sanoa tarkkaan, milloin lähtökohtaisesti myönteiset ajatustavat muuttuvat haitallisiksi.

– On tiettyyn pisteeseen asti hyödyllistä esimerkiksi pitää jonkin verran varastoa, pyrkiä tekemään asiat huolellisesti ja säilyttää erilaisia dokumentteja, joita voidaan vielä kysyä. Mutta ihmisen mieli lähtee liioittelemaan ajatuksia ja vetää ne överiksi, Aalto selittää.

Hän on huomannut ihmisten kanssa työskennellessään, että moni on jumittunut ajattelemaan tietyllä tavalla, ja heidän on hyvin vaikea vaihtaa näkökulmaa.

Hyvä puoli on se, että se kuitenkin on mahdollista. Vaikka uskomukset olisivat saaneet turhan suuret mittasuhteet, karsimisessa voi kehittyä. Aalto vinkkaa kolmen askeleen tekniikan, jonka on mukaillut kirjassa Keräilypakko – aarteidensa vankina (Prometheus kustannus) esitellystä ohjelmasta. Näin se etenee:

  1. Tunnista. ”Omia ajatuksia voi olla hyödyllistä puhua ääneen. Kun tiedostaa, millaisia ajatuksia mielessä pyörii, ymmärtää, miksi luopuminen on itselle vaikeaa.”
  2. Kyseenalaista. ”Kun omat ajatukset on tunnistanut, niitä voi kyseenalaistaa. Itseltään voi kysyä esimerkiksi, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos tavaran kuitenkin laittaisi pois.”
  3. Kokeile. ”Jos on esimerkiksi vakuuttunut, että kaikki tiliotteet pitää säästää, mutta ne eivät enää mahdu mihinkään, voi kokeilla ensin laittaa pois vanhemmasta päästä olevia papereita. Tunnustele sen jälkeen, mikä fiilis luopumisesta tuli. Vaikka tunne olisi epämiellyttävä, se on vain tunne ja menee ohi. Silloin huomaa, ettei mitään oikeasti vaarallista tapahtunut.”

Kuten niin monessa asiassa, myös tavarasta luopumisessa harjoitus tekee mestarin.

– Siinä treenataan päätöksentekokykyä, joka on taito, jossa voi kehittyä. Kun päätöksentekoa ja luopumista toistaa tarpeeksi monta kertaa, se helpottuu, Aalto sanoo.

Jos päätöksenteko tuntuu vaikealta, kannattaa aloittaa helpommasta päästä ja tehdä raivaamista alkuun vain lyhyt aika, vaikka vartti, kerrallaan. Ikääntyvän äidin kutomien villasukkien sijaan kannattaa harjoitella ensin tavaroilla, joihin ei ole voimakasta tunnesidetta.

Jos puolestaan pelkää pahoittavansa jonkun mielen, voi paikallaan olla paitsi omien tarpeiden kuulostelu, myös avoin keskustelu. Joskus asiasta puhuminen voi osoittaa, että pelko olikin vain omaa kuvitelmaa. Toisinaan tasapuolinen keskustelu voi tosin olla käytännössä vaikeampi toteuttaa, jos ihmissuhteeseen liittyy muutoinkin ongelmia tai vastapuoli toimii hyväntahtoisesti.

– Yksi tyypillinen ryhmä on lapsiperheet, joihin hyväntahtoiset sukulaiset tuovat hirmuisesti tavaraa. Perheessä ollaan helisemässä, ettei olla itse voitu koskaan hankkia lapselle yhtään mieluisaa vaatetta, kun niitä on tullut niin paljon muualta, Aalto sanoo.

Tavaran karsimisesta voi tulla helpompaa myös, kun vaihtaa tietoisesti näkökulmaa. Sen sijaan, että miettisit, mistä joudut luopumaan, mieti, mitä kaikkea saat pitää.

Aalto itse toistelee itselleen myös toista kysymystä: Palveleeko tavara minua vai minä tavaraa?

– Vaikka emme tule ajatelleeksi sitä, jokainen tavara vaatii meiltä jotain: tilaa, joka maksaakin jotain, puhdistusta, huoltamista ja niin edelleen. Se saa miettimään kaksi kertaa, onko tavara oman vaivan arvoinen, jos se ei loppujen lopuksi tuo kovin paljoa lisäarvoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla