Kuvat
Shutterstock
Keittiössäkin pärjää vähemmällä.
Keittiössäkin pärjää vähemmällä.

Roosa Blom on huomannut, ettei esimerkiksi lahjapaperia tai tuorekelmua tarvitse ostaa.

Käsi ylös, jos olet viime vuosina marittanut, karsinut ja järjestänyt tavaroitasi ja kotiasi.

Niinpä, aika moni on. Jos yrittää elää niin sanotusti vähemmällä ja kuluttaa maltillisesti, mitkä tavarat arki paljastaa tarpeettomiksi?

Kysyimme minimalistilta ja zero waste -bloggarilta Roosa Blomilta, mitä tavaroita hän ei enää käytä ja osta. Pälkäneellä asuva Roosa, 25, on pyrkinyt elämään mahdollisimman säästäväisesti ja ekologisesti jo yläasteikäisestä lähtien ja kirjoittaa elämästään blogissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Näitä tavaroita Roosa ei enää osta:

1. Talouspaperi

”Meillä meni pitkään talouspaperia vain pari rullaa vuodessa, enää ei sitäkään. Käytän kestotiskirättejä ja teen vanhoista harsoista, t-paidoista tai pikkupyyhkeistä rättejä. Olen huomannut, että yksi kestorätti imee yhtä hyvin kuin 5–6 palaa talouspaperia.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. Kosmetiikka

”Olen vuosien varrella vähentänyt kosmetiikan ostamista ja käyttöä tosi paljon. Kynsilakkoja, kasvovoiteita tai suihkusaippuaa en ole käyttänyt vuosiin. Olen tehnyt itse deodoranttia soodasta, kookosöljystä ja perunajauhosta. Hoitoaineena käytän vedellä laimennettua omenaviinietikkaa. Tarvittaessa käytän suolasaippuaa.”

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön ROOSA BLOM | ECO INFLUENCER (@roosablom) jakama julkaisu

3. Säilytyskorit, -järjestelmät ja -rasiat

”Karsin koko ajan tavaraa, ja olen päättänyt, etten enää osta järjestystä luodakseni muovilaatikoita, -koreja tai muita säilytystavaroita. Säilytyslaatikoita ja -rasioita voi tehdä itse pahvi- tai kenkälaatikoista ja esimerkiksi kaurahiutalepurkeista, jäätelörasioista sekä lasipurkeista.”

4. Lahjakassit ja -paperit

”Lapsen myötä lahjoja ja synttärikutsuja tulee paljon. Säästän meille tulleet lahjapaperit ja -kassit ja käytän ne uudelleen.”

5. Tuorekelmu

”En ymmärrä, mihin tuorekelmua tarvittaisiin. Jos esimerkiksi ruokaa jää yli, laitan sen pieneen astiaan ja lautasen päälle. Tarvittaessa käytän mehiläisvahakääreitä, joita voi tehdä myös itse.”

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön ROOSA BLOM | ECO INFLUENCER (@roosablom) jakama julkaisu

6. Siivousaineet

”Käytän siivouksessa lähinnä yleispuhdistusainetta, jota teen itse etikasta, vedestä ja sitruunasta. Joskus käytän myös palasaippuaa tai muita luonnollisia saippuoita.”

Jippa

Ei tuo ole sen ihmeellisempää kuin elämä ennen 70-lukua jolloin Suomessa alkoi kaiken maailman kertakäyttötavaroiden kulutus ja kemianteollisuuden pesuaineet ja muut löivät kunnolla läpi.

Hominidae

Ihmiset pitävät nykyisin monia sellaisia tavaroita ja aineita lähes välttämättöminä  joita ilman kuitenkin pärjäsimme ensimmäiset 300 000 vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla