Kimmo Longan joulupeitteet valmistuvat lähinnä kierrätyskankaista. Kuvat: Kimmon kotialbumi
Kimmo Longan joulupeitteet valmistuvat lähinnä kierrätyskankaista. Kuvat: Kimmon kotialbumi

Kimmo Lonka viettää joulua 365 päivää vuodessa. Muutama vuosi sitten hän teki valkoisen linnan 3 500 sokeripalasta.

Kaksi vuotta sitten Kimmo Lonka sai sydäninfarktin. Helikopteri vei hänet Loviisasta Helsinkiin. Elvytys kesti 52 minuuttia.

Nyt Kimmo on osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeellä. Suurin osa hänen vapaa-ajastaan menee jouluvalmisteluihin, ja sitä tapahtuu ympäri vuoden. Tänä vuonna Kimmo on rakentanut kotiinsa esimerkiksi valtavan joulumaailman, jossa on 600 valopistettä.

– Rakkain haaveeni on, että voisin olla koko ajan joulun ympäröimänä. Haluaisin elättää itseni täysin joululla. Voin kuunnella joululauluja vaikka heinäkuussa, Kimmo kertoo.

Loviisalainen Kimmo, 49, kutsuu itseään jouluhulluksi. Hän on tykännyt joulusta lapsesta saakka.

– Seurasin pikkupoikana isotätieni jouluvalmisteluja. He tekivät tukkuliikkeissään upeita joulumaailmoja, joita katselin ihastuneena ja mietin, että olisipa minullakin joskus sellaisia. Joulu on ollut minulle aina maagista aikaa. Olin vielä 11-vuotias, kun uskoin joulupukkiinkin.

Me Naiset haastatteli äskettäin myös vantaalaista Kaisa Hukkasta, joka on todellinen joulun rakastaja. Kimmon tapaan hän suunnittelee jouluaan ympäri vuoden. Lue Kaisan tarina täältä.

Kolmen viikon rakennusprojekti

Jouluvalmistelut ovat olleet mukana Kimmon arjessa ympärivuotisesti jo 2000-luvun alusta saakka. Olennaisena osana niihin kuuluu joulumaailman rakentaminen. Ensimmäinen joulumaailma sisälsi kolme piparkakkutaloa. Seuraavana vuonna piparkakkutaloja tuli lisää ja ne saivat valojakin sisäänsä.

Ruokahalu kasvaa tehdessä, Kimmo myöntää.

– Kun perheeseemme tuli lapsenlapsia, innostuin vieläkin enemmän joulupuuhailuista. Joka vuosi teen erilaisen joulumaailman ja suurempana kuin ennen. Tänä vuonna halusin joulukuusen mallisen joulumaailman, jonka alin taso on halkaisijaltaan kaksi metriä.

Kun Loviisassa järjestettiin tämän vuoden joulutapahtuma, Kimmon joulumaailmaa kävi päivittäin ihailemassa satoja vieraita.

Se kätkee sisälleen valojen lisäksi muun muassa kahdeksaa eri joulusävelmää soittavan joulujunan, pyörivän tuulimyllyn, pieniä markkinakojuja, liukuvia luistelijoita, mäkeä laskevia kelkkailijoita ja vanhoja tonttuja. Pohjamateriaalina hän käytti vahvaa lastulevyä, jonka päälle hän askarteli kuusi kerrosta joulu-unelmaa.

– Tämän vuoden joulutapahtumaa varten rakensin toisenkin joulumaailman. Minulta on usein kysytty, että mitä tapahtui vuoden 2016 joulumaailmalle, johon liimasin 3 500 sokeripalaa. Nyt tuo sokerilinna pääsi taas esille työhuoneelleni. Varsinkin venäläiset turistit rakastavat sitä.

Yhteen joulumaailmaan Kimmo saa helposti kulumaan päiviä, jopa viikkoja. Tämän vuoden joulumaailman rakentamiseen hän laskee käyttäneensä ainakin kolme viikkoa. Sen suunnitteleminen on asia erikseen, sillä visio on pyörinyt päässä pitkään.

Pelkästään perusrungon rakentamiseen meni viisi pitkää päivää. Sen lisäksi hän on hankkinut luonnosta materiaalia syksystä lähtien, leiponut piparkakkutaloja sekä askarrellut pahvipuita. Pienoiskuuset hän on rakentanut wc-paperirullien hylsyistä.

Kimmon joulumaailma 2018 on valtava, kuusen muotoinen huvikeskus. Kuvat: Kimmo Lonka
Kimmon joulumaailma 2018 on valtava, kuusen muotoinen huvikeskus. Kuvat: Kimmo Lonka

 

Tuhannen euron joulu

”Arvaa, kuinka monta koristetta joulukuusessani on?”

Sillä kysymyksellä Kimmo hauskuuttaa usein lapsivieraita. Tämän vuoden vastaus on 233 koristetta.

Jouluhullulla on koristeita tietenkin myös muualla kuin kuusessa ja jättimäisessä satumaassaan. Muun muassa kahdessa vitriinissään Kimmo säilyttää 250 joulukoristetta. Ensi vuodelle hän suunnittelee hankkivansa kolmannen vitriinin.

Viime vuonna Kimmo pääsi työvalmennukseen, josta hän on erittäin kiitollinen. Työkokeilun aikana hän opetteli täysin uuden taidon: ompelukoneen käytön.

– Tai olinhan minä käyttänyt ompelukonetta joskus vuonna 1979, kun olin kolmannella luokalla, hän lisää.

Muuten hän on ajellut työkseen aiemmin trukkia, sillä hän työskenteli ennen infarktia trukkikuskina ja myyjänä.

Nyt ompelutaitoisena hän on kasvattanut varsinkin jouluisten tilkkujen määrää. Kangastilkuista hän ompelee muun muassa peittoja sekä tyynynpäällisiä. Suurin osa niistä menee lahjaksi ja myyntiin.

– Minun makuuni kaupan joulutyynyt ovat vähän tylsiä, joten aloin ommella päällisiä itse. Saan paljon tilkkukankaita lahjoituksena. Joskus ihmiset tuovat vanhoja kankaita tai jopa lähettävät niitä oveni taakse. Nyt teen myös tilkkupeittoja, joihin menee jopa 165 palaa. Tänä syksynä niitä on valmistunut parisenkymmentä kappaletta. Yhteensä olen tehnyt noin 3 500 tilkkupalaa tänä vuonna.  

”Minun makuuni kaupan joulutyynyt ovat vähän tylsiä.”

Oma urakkansa on myös joulua edeltävissä piparkakkutalopuuhissa. Kimmo sanoo tehneensä täksi jouluksi jo 95 taloa. Hän laskeskelee, että jouluun mennessä vuoden saldo on 120 taloa. Osa niistä menee myyntiin, osa on jäänyt kotiin. Jouluaattona hän aikoo sitten levätä; se päivä onkin täydellistä rauhoittumista, kun taas joulupäivä on heidän perheessään ollut yleensä ”yhtä härdelliä”, kun kotiin saapuu jouluvieraita.

Uuden joulun valmistelut Kimmo aloittaa jo tammikuussa. Hän käyttää mahdollisimman paljon kierrätystavaraa, mutta välillä hän joutuu myös ostamaan joulujuttuja. Muun muassa jouluvalot lisääntyvät joka vuosi hänen kotonaan.

– Ystäväni Sari asuu Hollannissa ja bongaa usein siellä alennusmyynneistä kaikenlaisia pieniä joulufiguureita ja muita pieniä juttuja. Yleensä Hollannin-pakettini maksaa 150–200 euroa. Mutta kokonaisuudessaan käytän joulupuuhiini varmaan tuhat euroa vuodessa. Tosin tämä on rakas harrastus ja antaa niin paljon, että en yleensä ajattele rahaa tai työtuntien määrää.

Kimmon jouluvalmisteluja voi seurata ympäri vuoden hänen Facebook-sivullaan. Tämän jutun lopusta löydät vielä lisää kuvia Kimmon joulusta.

 

Oletko innokas joulusisustaja?

Osallistu kilpailuumme 19.12.2018 mennessä:


Yhtenä päivänä Kimmo saattaa paistaa viitisen kiloa piparitaikinaa.
Yhtenä päivänä Kimmo saattaa paistaa viitisen kiloa piparitaikinaa.

Vanhoista joulukorteista Kimmo on askarrellut myös laatikoita.
Vanhoista joulukorteista Kimmo on askarrellut myös laatikoita.

Taustalla näkyy 3500 sokeripalan linna.
Taustalla näkyy 3500 sokeripalan linna.

Jouluaattona Kimmo lepää ja rauhoittuu.
Jouluaattona Kimmo lepää ja rauhoittuu.
Akviliina

Loviisalaisella Kimmolla, 49, on ainainen joulu – tänä vuonna syntynyt jo 95 piparitaloa, 3500 joulutilkkua ja kaksimetrinen joulumaailma......

Meillä täällä Nurmijärvelle on tullut kivijalka tontun ovi. Kerrostalomme on mukana Nurmijärven Lukkarin koulun alueen joulukalenteri, joka löytyy Facebookista. Tänä vuonna en ehtinyt käydä Loviisasta hakemassa Joulutunnelmaa. Onneksi sain taloyhtiön mukaan tähän joulukalenteriin. Eilenkin oli lapsia katsomassa meidän tontun ovea ja siinä on se kiva asia myös, että lapset on voinut istua portaille ja vanhemmat on voineet kuvata itse lapsen siinä. Meidän osoite on Lääkärintie 4. Joulukuun 26...
Lue kommentti