Betonikatto ja -lattia luovat rouheaa tunnelmaa Nita Hauhian kotiin.
Betonikatto ja -lattia luovat rouheaa tunnelmaa Nita Hauhian kotiin.

Kun on ehtinyt rakentaa kotinsa vanhaan suksitehtaaseen ja vierasvenesataman pesutiloihin, mikä tahansa asuinratkaisu ei enää kelpaa. Nyt porvoolaisen Nita Hauhian kotina on autokauppa.

Kun Nita Hauhian kotitalo vuonna 1952 valmistui Porvoon keskustaan, se palveli autokauppana. Nyt tiilirakennuksessa on useita liikkeitä, kuten ruokakauppa, kuntosali ja ravintola – sekä hieman yllättäen kuusi persoonallista loft-kotia.

Nita, olet ahkera muuttamaan. Miten olet onnistunut löytämään erikoisia asuntoja?

Muuttamisesta on kehittynyt minulle lähes elämäntyyli. Kodit ovat tulleet vastaan vähän vahingossa, eikä tilaisuuksia ole voinut ohittaa. Olen aiemmin asunut Lampisen vanhassa suksitehtaassa ja Porvoon vierasvenesataman entisiin pesutiloihin rakennetussa loft-asunnossa. Nykyinen kotimme tuli eteen lähes sattumalta. Etsin pientä kaupunkikotia, ja ystävälläni sattui olemaan tämä täydellinen tila, johon ei ollut vaikeaa ihastua ensisilmäyksellä. Tällä kertaa pääsimme aiempaa helpommalla, sillä muutimme remontoituun kotiin.

Yrjö Kukkapuron suunnittelema Karuselli-tuoli on Nitan rakkain vintage-kaluste.

Asuntoja rakennettiin puolitoista vuotta. Mitä liiketiloille tehtiin?

Rakennuksen omistaja Roni Collin on hyvä ystäväni, ja osa ideoista ammennettiinkin suksitehtaassa olleesta kodistani. Siellä oli paljon Ronia miellyttäneitä ratkaisuja. Kiinteistössä tehtiin massiiviset purkutyöt ennen kuin päästiin rakentamaan uutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tilat olivat liiketiloja ja suuria varastohalleja, jotka jaettiin remontissa maltillisen kokoisiksi loft-asunnoiksi. Kaikkiin huoneistoihin jätettiin alkuperäiset betonikatot ja tiiliseiniä niiltä osin kuin se oli mahdollista. 1950-luvun ikkunat kunnostettiin, vaikka olisi ollut edullisempaa vaihtaa ne uusiin. Alkuperäisissä ikkunoissa on tunnelma, joka haluttiin säilyttää.

Punajuurenpunaiset keittiön kaapit ovat A.S. Helsingön.

Mitkä ovat tämän kodin vahvuudet?

Kaunis, alkuperäinen tiiliseinä ja huonekorkeus. Täällä on aistittavissa rakennuksen alkuperäinen, rosoinen tunnelma. Avonaiset rakenneratkaisut luovat avaruutta.

Heikkoutena on valon vähäinen määrä, varsinkin pimeinä kuukausina. Huoneisto on hieman maantason alapuolella, ja se sijaitsee pienellä kujalla, jolla valoa on vähänlaisesti.

Yhtenäinen avotila on jaettu oleskelutilaan ja makuuhuoneeseen lasiseinällä ja -liukuovella.

Kotonasi on monta design-klassikkoa. Miten hankit huonekaluja?

Haaveilin jo nuorena tietyistä kalusteista, ja olen toteuttanut unelmiani sitä mukaa kuin ihana aarre on sattunut kohdalle tai olen tarvinnut kotiini uuden huonekalun. Minulle on tärkeää, että kalusteet ovat vintagea ja eläneet vuosikymmeniä ennen minua.

Bertoian Diamond-tuolit ja Kukkapuron Ateljee-sohva löytävät aina paikkansa kodeissani. Myös kasa String-hyllyjä, itämaiset matot ja ruokapöytä seuraavat sinnikkäästi mukana asunnosta toiseen.

Makuuhuoneen väripilkkuna on Tanja Isin Efterfesten-taideteos.

Rakkain on Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoli, joka on peräisin entisiltä taiteilija-arkkitehti-naapureiltamme. Heidän upea kotinsa on täynnä 1950–70-lukujen design-klassikoita. Melkeinpä kaikkiin kalusteisiini ja esineisiini liittyy tarina, mikä tekee niistä erityisen rakkaita. Toki ostan toisinaan uusiakin kalusteita. Olen suunnitellut koteihimme huonekaluja, joita ei ole löytynyt valmiina.

 

Kylpytilan leveä kaapisto kätkee pyykkihuollon.

 

Juttu on tiivistelmä Glorian Kodin numerossa 2/2019 ilmestyneestä jutusta Asuntona autokauppa. Tämä on Glorian Kodin artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Glorian Kodin juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/gloriankoti.

Asukkaat: Sisustaja-stylisti Nita Hauhia, yrittäjä Simo Kallioniemi ja Helmer Hauhia.

Koti: Koti sijaitsee Porvoon keskustassa vuonna 1952 rakennetussa liikekiinteistössä. Loft-asunnossa on 68 neliötä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla