Sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen asuu kodissa, joka taipuu moneen: se on vuoroin työhuone, pariskunnan viikonloppuasunto sekä seitsenhenkisen uusperheen riehakas koti. 

Miten päädyitte tähän asuntoon? 

Lauri: Muutin tänne lasteni ja heidän äitinsä kanssa kolme ja puoli vuotta sitten. Meillä oli takana raskas ja ahdistava hometalokokemus oululaisesta omakotitalosta, ja tällainen 50-lukulainen kivinen kerrostalo tuntui turvalliselta terapiakodilta. Halusin nimenomaan Tuiran kaupunginosaan, koska täältä on keskustaan viiden minuutin matka. Vaikka en kovin usein pääse baariin, halusin olla lähellä Never Grow Old -lempibaariani. Vuotta myöhemmin erosimme lasten äidin kanssa, lunastin hänen osuutensa ja jäin tähän.

Nyt uusperheessänne on seitsemän henkeä. Millaista on kotiarki?

Essillä ja hänen tyttärellään Iiriksellä on oma koti, mutta kun omat lapseni ovat minulla, olemme usein kaikki täällä. Pohjoissuomalaisittain tämä on pieni asunto näin monelle, mutta hullun hyvän pohjan ansiosta tila ei tunnu ahtaalta. Olkkari on asunnon solmukohta, ja lapset jakavat kaksi huonetta: kaksi vanhinta nukkuu toisessa, nuorimmat toisessa.

Kun omat lapseni ovat äiskälässä, asumme pääasiassa Essin kodissa Oulun Karjasillalla, koska Iiriksen päiväkoti on siellä. Joka toinen viikonloppu olemme kahden.

Laurin perhe

  • Kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja opettaja Lauri Ahtinen, 35, asuu Oulun Tuirassa 87-neliöisessä kerrostaloasunnossa.
  • Laurin lapset Myry, 12, Runo, 9, Havu, 7, ja Halti, 4, asuvat kodissa joka toisen viikon.
  • Sisustusarkkitehti Essi Talvisara, 35, ja tytär Iiris, 6, asuvat omassa kodissaan, mutta viettävät täällä osan viikosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miten kodin tyyli on syntynyt?

Tulin isäksi jo 22-vuotiaana, joten olen viettänyt aikuisvuoteni pääasiassa kotona, ja sisustusmakuni on saanut kehittyä rauhassa. Kotona näkyvät viikonlopun kierrokset gallerioissa sekä kiinnostus muotoiluun ja arkkitehtuuriin. Olen tehnyt osan huonekaluista itse, täydentänyt kotia Ikealla ja ostanut hiukan dissainia. Kuvataiteilijana olen tehnyt monia teosvaihtoja muiden taiteilijoiden kanssa.

Essi nimittää minua kaikella rakkaudella kotidiktaattoriksi.

Ratkaisuissani esteettisyys voittaa aina käytännöllisyyden, ja sen takia meidän sohvalta on erittäin hankala nähdä televisiota. Meillä on myös julma pallonkohottelukielto, etteivät lempparikeramiikkateokseni hajoa.

Essi nimittää minua kaikella rakkaudella kotidiktaattoriksi, koska ehdin yksin asuessani tottua tekemään kaikki kotipäätökset itse. Tässä on kehittymisen paikka, etten vahingossa aiheuta toiselle sellaista oloa, että jyrään liikaa eikä hän pääse vaikuttamaan mihinkään.

Olet virkavapaalla maahanmuuttajien opettajan työstä ja teet kotona sarjakuvakirjaa ja maalauksia. Millaista se on?

Ihanaa! Vien lapset aamulla päiväkotiin ja kouluun. Keitän kahvin ja avaan Bassoradion. Istun ruokapöydän ääressä piirtämässä pikkutarkkaa mustaa viivaa kahden tunnin pätkissä. Sitten makaan selälläni lattialla venyttelemässä ja yritän saada ranteen hermopinteet auki, kunnes jatkan taas. Työpäivät ovat aika lyhyitä, koska lähden hakemaan lapsia jo kahden maissa.

”Kun muksut ovat äidillään, työskentelen pidempään. Otan silloin useammin esiin maalaustelineen ja alan vedellä metrisille kankaille isolla pensselille kirkkaita värejä. Taulut voi silloin jättää huoletta olkkariin yöksi kuivumaan.”

 

”Tyttöjen koulu on lähellä, ja he käyvät äitiviikoilla joskus koulun jälkeen moikkaamassa minua. Koska vietän lähes kaiken ajan kotona, aikuisviikonloppuina hingun jo liikenteeseen kaupungille.”

Olet tehnyt omaelämäkerrallisen Eropäiväkirjan. Mistä siinä on kysymys?

Kerron sarjakuvaromaanissa omasta erostani ja sen jälkeisestä elämästä, uudesta alusta ja rakastumisesta. Perheenjäsenteni yksityisyyden takia sekoitan tositapahtumiin myös fiktiota ja muutan asioiden mittasuhteita. Täällä on tekeillä monia ruutuja ja tilanteita meidän kodista.

Olet perustanut kaiken tämän ohessa myös Titta på Tuira -kaupunginosafestivaalin. Miten sinulla riittää aikaa?

Olen inspiroitunut suurkaupunkien korttelijuhlista, ja halusimme kaverini Hanna Jakkun kanssa samanlaista meininkiä tännekin. Listasimme toiveita: Tuiralle nimetty pienpanimo-olut, katuparturointia, polkupyöräkirppis, sanataidetta, designia, katuruokaa, hauskaa lapsille ja urbaania musiikkia soittava dj:n. Nyt se on toteutunut jo kolmena kesänä.

Kuvat
Kai Tirkkonen