Luottaisitko ystävääsi niin paljon, että antaisit hänen jatkaa elämäntyötäsi ja muuttaa entiseen kotiisi? Heimo Tuomarla päätti luottaa Katja karhuun.

Vasaran pauke kuuluu jostain yläilmoista. Heimo Tuomarla, 77, naulaa pressua paikoilleen saunan katon väliaikaiseksi suojaksi.

– Tälle päivälle on luvattu ukonilmaa, ja huopakatteessa on ammottavia reikiä. Vielä tämä tänä kesänä korjataan, Heimo huutelee punamullalla sivellyn saunavanhuksen katonharjalta.

Tuomarlan tilan tuoreen emännän Katja Karhun, 37, mukaan tilanne on tyypillinen. Vanhaisäntä ryhtyy hommiin heti viikoittaiselle vierailulle tultuaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Noo, jos huomaan, että jotain tarttee tehdä. Kyllä minä välillä vain istun ja katselen. Täällä riittää elämää, Heimo täsmentää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muutoksen aika

Valkeakosken Kärjenniemessä sijaitsevassa Tuomarlassa tilanpitäjä vaihtui vuosi sitten heinäkuussa. Sukupolvenvaihdos oli tilastollinen poikkeus. Tutkimusten mukaan maatilan jatkaja on lähes sadan prosentin todennäköisyydellä edellisen omistajan sukulainen.

Kiinnostus eläimiin ja tilanpitoon yhdistää Katja Karhua ja Heimo Tuomarlaa.
Kiinnostus eläimiin ja tilanpitoon yhdistää Katja Karhua ja Heimo Tuomarlaa.

Vuonna 1702 Tuomarlan suvun haltuun päätynyt tila ei kuitenkaan saanut uutta isäntää suvusta, vaan uuden emännän naapurista.

Heimo ja Katja kuvailevat vaihdosta luontevaksi. Toki se teki myös kipeää. Heimo tiesi jo vuosia sitten, ettei kukaan hänen kolmesta lapsestaan halua tilaa kontolleen.

– Heillä on omat elämänsä ja omat työnsä. Ymmärrän sen ja arvostan heidän ratkaisujaan, Heimo vakuuttaa.

Sukupolvenvaihdoksen tarve tuli kuitenkin koko ajan kouriintuntuvammaksi. Päivän töiden jälkeen peltotietä kotiin päin astelevan isännän saappaat tuntuivat painavan päivä päivältä aina vähän enemmän.

Lapsillani on omat työnsä ja elämänsä. Ymmärrän sen.

– Viimeisen viiden vuoden ajan voimat hupenivat, vaikkei minulla mitään sairautta olekaan. Minkäs sitä ihminen iälleen voi, Heimo tokaisee.

Hyödyllisiä mikrobeja

Punaruskea hevonen työntää turpaansa Heimoa kohti. Mies vastaa tervehdykseen ja alkaa rapsuttaa hevosta korvan takaa.

Vuohet, lammas ja osa poneista kulkevat vapaasti pihapiirissä. Portti tielle on auki.

– Eivät ne karkaile. Ne ovat niin tottuneita reviiriinsä, Katja sanoo.

Karhun perhe saa omalta tilalta vuohenmaitoa ja kananmunia.
Karhun perhe saa omalta tilalta vuohenmaitoa ja kananmunia.

Heimo ihastelee Tuomarlan pihapiirin hallittua hoitamattomuutta. Katja antaa luonnon ja eläinten olla niin kuin ne ovat.

Heimo alkaa luennoida hyödyllisistä luonnollista vastustuskykyä lisäävistä mikrobeista, joita ihminen on saanut kautta historian maatöissä ja eläinten kanssa touhutessaan. Nyt tuo yhteys on katkennut. Kodeissa on kliinistä, ja navettaankin kuljetaan desinfiointialtaan kautta.

– Tämä on tärkeää kansanterveystyötä. Hevosethan vetävät lapsia kuin kärpäsiä, Heimo kehaisee.

Eläimet yhdistivät

Kiinnostus eläimiin yhdistää Heimoa ja Katjaa. Eläimillä on osansa parivaljakon ystävystymiseenkin reilut kymmenen vuotta sitten.

Katja oli purkamassa muuttokuormaa uuden kotinsa pihamaalla kivenheiton päässä Tuomarlasta, kun Heimo kaarsi traktorillaan paikalle ja alkoi kysellä, onko uusilla naapureilla eläimiä.

– Tokaisin, että onhan mulla yksi hevonen, Katja kertoo.

Hevoset Leila ja Tara syövät aluskasvillisuutta ja pitävät siten perinnemaisemaa kunnossa.
Hevoset Leila ja Tara syövät aluskasvillisuutta ja pitävät siten perinnemaisemaa kunnossa.

Katjan hevonen majaili tallissa vuokrapaikalla neljän kilometrin päässä kotoa. Heimo ihaili, miten raskaana oleva Katja kulki lastenvaunuja työntäen tuon matkan joka päivä kesät talvet, säässä kuin säässä.

Pian ensikohtaamisen jälkeen Katja teki vastavierailun Tuomarlaan. Heimo kutsui uuden naapurinsa iltasella kivipirttiin kahville pohtimaan hevosen tuomista tilan laitumille.

– Pirtissä oli piirtoheitin odottamassa. Heimo esitteli laveasti tilan historiaa ja maita. Pöydällä palaneet kynttilät heittivät lumoavia varjoja 1800-luvun lopulla pystytetyn jykevän salin seinille. Se oli mykistävää. Rakastuin paikkaan heti, Katja muistelee.

Rakastuin paikkaan heti.

Pian vanhasta navetasta vapautuikin vuokrapaikka Katjan hevoselle, ja Tuomarlasta tuli vähitellen muidenkin Katjan elikoiden koti. Kanat, lampaat, vuohet, ankat ja kanit muuttivat sen pihapiiriin.

Hakamailla ja niityillä laidunsivat Katjan ponit ja hevoset, joita ilmaantui aina vain lisää.

Tervehdys- ja tarkastuskäynnit

Iltaisin Heimon puuhellan päälle alkoi ilmestyä Katjan tervehdys, muutama tuore kananmuna.

– Katja on käynyt tässä monet vuodet joka päivä ja katsonut vähän sivusilmällä, onko se vanhaisäntä vielä tolpillaan, Heimo naurahtaa.

Mukana keikkuivat pienestä pitäen Katjan kolme lasta.

Onko vanhaisäntä vielä tolpillaan?

– Minusta tämä on hienoin paikka maan päällä, tämän ihanampaa ei ole. Joskus leikittelin mielessäni asuvani täällä. Mutta en uskonut, että meillä olisi tähän koskaan rahkeita. Ei ainakaan rahallisesti, Katja kertoo.

"Meillä" Katja viittaa itseensä ja tilan ulkopuolella projektipäällikkönä rakennuksilla työskentelevään puolisoonsa Janne Karhuun, 40.

– Heimo sen ensimmäisenä ääneen sanoi, että mitäpä jos me tulisimme tähän asumaan, Katja muistelee.

Surun paikka

Karhut ja Heimo hieroivat kauppoja vuoden päivät. Mukana kaupanteossa olivat myös Heimon lapset ja ulkopuolinen kaupanvälittäjä. Pitkään mietittiin, mitä Heimo myisi ja mitä pitäisi itsellään. Jätettäisiinkö päärakennus yhteisomistukseen? Jäisikö sauna Heimolle?

– Monesti kun aamulla tulin tänne, Heimo oli portilla vastassa ja surkutteli, miten ei ollut saanut taaskaan nukutuksi, kun mietti vain tilan jakoa, Katja kuvailee.

Valkeakoskella oleva Tuomarlan tila on ollut samalla suvulla yli 300 vuotta.
Valkeakoskella oleva Tuomarlan tila on ollut samalla suvulla yli 300 vuotta.

Viimein Heimon lapset ottivat ohjat käsiinsä ja saattelivat kaupan loppuun. Muuten jahkailu olisi voinut jatkua vielä pidempään.

Katja ja Janne ottivat suuren lainan ja ostivat pihapiirin rakennuksineen sekä pienen palstan metsälaidunta. Kaikkiaan maata siirtyi kolme hehtaaria.

Heimolle jäi 15 hehtaaria peltoa, saman verran metsää ja kymmenen hehtaaria hänen rakkaudella vaalimiaan hakamaita ja niittyjä eli perinnebiotooppeja. Pellot Heimo vuokrasi ulkopuoliselle luomuviljelijälle ja perinteiset laidunmaat Katjalle ja Jannelle.

– Lapseni halusivat ratkaisun, joka toimii ja on hyvä kaikkien kannalta. He eivät myöskään halunneet ristikseen mitään jaettavaa, Heimo sanoo.

Heimo myöntää, että tilasta luopuminen oli yllättävän kova paikka. MTK:n maaseutuasiamiehenä aikoinaan työskennellessään hän sai seurata useaa tuskaista sukupolvenvaihdosta. Nyt hän osaa nähdä vanhojen isäntien ja emäntien tuskassa komiikkaakin.

Tilan päärakennus on 1800-luvulta.
Tilan päärakennus on 1800-luvulta.

– Mutta tiukkaa luopuminen teki itsellekin. Isännän status ei ollut minulle tärkeä, mutta tämä paikka on. Täällä olen syntynyt ja asunut 41 vuotta. Rakentanut ja tehnyt työtä otsa hiessä. Surun paikka on sekin, että suvun ja tämän paikan yhteinen tarina päättyy minuun.

Lähitienoolla Tuomarlojen maita kyllä riittää, sillä tila on aikoinaan jaettu kahteen osaan. Suurin osa maista on Heimon siskon ja tämän lasten hallussa.

Kyinen pelto kynnetty

Nyt Tuomarlan pihalla on vilskettä. Naapurikunnasta Akaasta on tullut bussilastillinen esikoululaisia tutustumaan maatilan eläimiin. Kaikki pääsevät vuorollaan kokeilemaan ratsastusta turvallisesti Katjan taluttaessa ponia. Ponilla on kaulassaan värikäs kukkakääty.

Tältä näyttää nykymaatalous Tuomarlassa.

Päiväkoti- ja kouluvierailujen lisäksi Katjan Taikaponit-yritys järjestää elämyksellisiä työhyvinvointipäiviä, perhejuhlia ja vaikka ratsastusretkiä päihdekuntoutujille. Iltaisin tilalla vilisee ratsastustunneilla käyviä tallityttöjä. Seassa juoksentelevat Katjan omat lapset, Luukas, 12, Iida, 10, ja Eveliina, 8, Kärkkänen.

Tilalla riittää töitä. Eläimet, ratsastustalli, yritys ja kunnostus vievät aikaa.
Tilalla riittää töitä. Eläimet, ratsastustalli, yritys ja kunnostus vievät aikaa.

Kauas on tultu niistä päivistä, jolloin Heimo perheineen otti rappiolle päässeen Tuomarlan hoteisiinsa vuonna 1981.

– Setäni aikaan 70-luvulla tila oli ollut kokonaan viljelemättä. Ensitöikseni ryhdyin kyntämään silloin kyistä peltoa, Heimo muistelee.

Pari vuotta Heimo keskittyi viljelyyn, mutta realismi tuli vastaan. Mies palasi palkkatöihin Tampereelle sosiaali- ja terveysministeriön alaisen työsuojeluhallituksen toimistopäälliköksi. Viljely jäi sivutoimeksi.

Varsinaisena elämäntyönään Heimo pitää Tuomarlan perinnemaiseman eli tarkemmin perinnebiotooppien vaalimista. Perinteisiä luontotyyppejä Tuomarlassa ovat niityt ja metsäiset hakamaat.

Heimo sen ensin ääneen sanoi, että mitä jos me muuttaisimme tähän.

Ylväät pylväskatajat kurkottelevat kohti sinitaivasta kumpuilevilla niityillä. Sinipunaiset ahdekaunokit, aniliininpunaiset ketoneilikat ja peurankellot täplittävät maisemaa.

Laidunmaiden lajit ovat muistumia Suomen alkuperäisimmästä luonnosta. Köyhässä maaperässä sinnittelevät kasvit valtasivat pioneereina vähitellen paljastuvaa maata 10 000 vuotta sitten, kun jää väistyi. Ketoneilikat, kaunokit ja matarat kukkivat Suomen maaperällä jo silloin, kun seuduilla vaelsivat mammuttien laumat.

Tampereelta asunnon ostanut Heimo ajaa Tuomarlaan yhä viikoittain. Yleensä aina löytyy pientä puuhaa.
Tampereelta asunnon ostanut Heimo ajaa Tuomarlaan yhä viikoittain. Yleensä aina löytyy pientä puuhaa.

Tuomarlan perinnebiotoopit on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaiksi. Tila saa Euroopan unionilta ympäristötukea perinnemaiseman hoitoa varten.

Perinteinen maisema onkin kovan työn takana. Modernin tehomaatalouden jäljiltä on pitänyt karsia puustoa ja niittää ruohovartista kasvustoa.

Laiduntavat hevoset rikkovat kavioillaan maanpintaa ja pitävät syömällä aluskasvillisuutta kurissa. Ihmisen työ on huolehtia, ettei laidunnus mene liiallisuuksiin.

– Olen esteetikko, nautin näistä näkymistä. Katselen tässä Suomen uhanalaisinta luontoa. Tällaisissa maisemissa viihtyvät harvinaisimmat lintumme, hyönteisemme ja kasvimme, Heimo sanoo.

Kuin kotiinsa tulisi

Katjalle Heimo on isähahmo, jolta voi aina kysyä neuvoa tilan töissä. Häneltä nuori emäntä on oppinut monia maatalon töitä kuten laidunten aitojen teon.

– Olen jo muutaman vuoden tehnyt niitä itse. Silti on vieläkin vähän epävarma olo, että meneekö tämä nyt varmasti oikein, kun Heimo ei ole päältä katsomassa, Katja paljastaa.

Heimo sparraa myös Katjaa yritystoiminnassa, kannustaa unelmoimaan ja suunnittelemaan villistikin. Kaikkien ideoiden ei välttämättä tarvitse toteutua.

Puhumme paljon ja ruodimme maailman asioita.

Nyt haaveissa on muun muassa maneesin ja uuden tallin rakentaminen. Puhetta on ollut myös jonkinlaisen majoituksen järjestämisestä paitsi omalla, ehkä myös Heimon omistuksessa olevalla viereisellä tontilla.

– Olemme aina puhuneet paljon. Silloin ennen Heimo huusi aina tupaan aamukahville. Ruodimme päivän töitä ja maailman asioita. Joskus juhlien jälkeen istuimme yhdessä pikkutunneille, ja Heimo tarinoi tilan historiasta, Katja kertoo.

Katjan lapsille Hemppa on kuin isoisä. Hän on kuljettanut Luukasta jalkapallotreeneihin ja ollut Karhujen perheessä jopa lastenvahtina Katjan ja Jannen Italian-loman aikana.

Tuomarlan perinnemaisemat ovat Heimon elämäntyö. Katja on sitoutunut pitämään niistä huolta.
Tuomarlan perinnemaisemat ovat Heimon elämäntyö. Katja on sitoutunut pitämään niistä huolta.

Yhdessä vietetyt hetket, työnteko ja yhteen sopivat kemiat ovat luoneet luottamusta Katjan ja Heimon välille, vaikka ikäeroa on melkoisesti.

– Heimo voi meille tulla aina kuin kotiinsa, Katja sanoo.

Enää Heimon koti ei kuitenkaan ole täällä. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen hän osti Tampereelta vanhaan kivijalkakauppaan rakennetun asunnon.

– Ilmansuunta ratkesi sen mukaan, missä voin olla lähellä lapsiani ja lapsenlapsiani ja olla avuksi niin kauan kuin jaksan, Heimo sanoo.

Katja puolestaan lupaa, että Tuomarlassa Heimon elämäntyö jatkuu. Nelijalkaiset kurittavat yhä aluskasvillisuutta, ja Katja ja Janne niittävät ja karsivat puustoa. Tilaa ympäröivä maisema vie jatkossakin ajatukset mustavalkoisiin Suomi-Filmeihin ja aikaan ennen tehomaataloutta.

Yhtäkkiä korviin kantautuu kaukainen jyrähdys. Vanhanisännän uumoilema ukkonen on tulossa. Onneksi saunan aukkoinen katto on saanut verhokseen uuden pressun.

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

Maatilojen sukupolvenvaihdokset

Sukupolvenvaihdos tehdään vuosittain noin tuhannella maatilalla. Määrä vaihtelee poliittisten tukipäätösten mukaan.

Vain parissa prosentissa tilaa ryhtyy pitämään joku muu kuin sukulainen.

Nykyisin moni tila jää ilman jatkajaa. Pellot eivät silti välttämättä jää kesannolle, vaan päätyvät usein vuokrapelloiksi esimerkiksi naapurille.

– Maatalousyrittäjäksi ryhtyminen ei aina houkuttele nuoria. Osa pelkää sukupolvenvaihdoksen byrokratiaa ja veroseuraamuksia. Osa taas ei pidä maatalouden näkymiä lupaavina. Tila voi olla pieni eikä toisi riittävää elantoa, sanoo maatalousekonomisti Tapani Yrjölä Pellervon taloustutkimuksesta.

Valtio tukee sukupolvenvaihdoksia. Alle 40-vuotiaan uuden maatalousyrittäjä tuki voi olla 10 000–35 000 euroa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla