Lomalle lompsis! Mutta mihin kuntoon jää koti, kun lähdet reissuun? Katso, oletko erilainen lomallelähtijä kuin muut suomalaiset. 

Lomalle lähtiessä ajatukset ovat usein tulevissa päivissä tai viikoissa. Ihanaa päästä rentoutumaan ja seikkailemaan! Onkohan kaikki pakattu?

Toiset eivät kuluta energiaansa lähtövalmisteluihin, tärkeintä on päästä ovesta ulos ja pian. Monilla lähtöhässäkkään kuuluu kuitenkin olennaisesti myös tyhjilleen jäävästä kodista huolehtiminen. Jotkut irrottavat töpselit seinistä, kastelevat huonekasvit ja perkaavat jääkaapin. Ahkerimmat siivoavat koko kodin, jotta sinne on taas loman jälkeen mukavaa palata. 

Erässä Facebookin suljetussa ryhmässä keskusteltiin hiljattain siitä, kannattaako tiskikoneen luukku jättää lomalle lähtiessä kiinni vai hieman raolleen. Suurin osa vastaajista kertoi jättävänsä luukun raolleen. Jotkut ajattelivat, että tiskikoneeseen ilmestyy muuten hometta. Osa puolestaan kertoi sulkevansa tiskikoneen luukun, koska ei sitä tiedä, vaikka putket pettäisivät ja koneesta vyöryisi parketille vettä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mitä kaikkea sinä huomioit, ennen kuin lähdet pois kotoa vaikkapa viikoksi tai pidemmäksi ajaksi? Kun klikkaat alla olevia väitteitä, näet samalla reaaliajassa, käyttäydytkö samoin kuin muut suomalaiset lomalle lähtiessäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Haluatko kertoa lisää siitä, miten valmistaudut matkalle lähtöön ja mitä teet kotona, kun lähdet sieltä pois pidemmäksi ajaksi? Vastaa alla olevalla lomakkeella. Olemme sitoutuneet suojaamaan vastaajien yksityisyyttä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla