Kuvat
Haastateltavien kotialbumit
Peppi-Lotta (vas.), Minni (ylh.), Elsi ja Niilo ovat kaikki ulkomailta tuotuja rescuekoiria.
Peppi-Lotta (vas.), Minni (ylh.), Elsi ja Niilo ovat kaikki ulkomailta tuotuja rescuekoiria.

”Peppi-Lotta on melkoinen lössykkä. Se viihtyy vieressäni, olinpa sitten sängyllä nukkumassa tai sohvalla”, kuvailee joensuulainen Tanja Hiltunen rakasta rescuekoiraansa.

Kaikki koirat ovat ihania, mutta rescuekoirat ovat parhaita.

Tätä mieltä ovat Me Naisten haastattelemat naiset, joilla on kotona oma rescue. Rescue-sana on lainattu englannista ja tarkoittaa Suomessa löytökoiraa. Se on pelastettu tai löydetty kadulta ulkomailla.

Tosin Suomessa jotkut puhuvat kodinvaihtajakoiristakin rescueina.  Kodittomia koiria tuovat Suomeen niin yhdistykset kuin yksityiset ihmiset, ja tuontimäärä kasvaa vuosi vuodelta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eniten löytökoiria tuodaan Espanjasta, Venäjältä, Virosta ja Romaniasta, kertoi Ruokavirasto kesällä 2019. Samalla virasto varoitti koirien mukana tulevista tartuntataudeista, kuten rabieksesta sekä MRSA- ja ESBL -bakteereista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elsi, Minni ja Peppi-Lotta ovat rescuekoiria, jotka ovat päätyneet suomalaisiin koteihinsa Espanjasta ja Romaniasta. Kiti puolestaan on kodinvaihtaja.

Nyt heidän omistajansa paljastavat, millaista elämä on rescuekoiran kanssa.

”Elsi istuu sylissäni kuin vauva”

Elsi, Niilo ja Viivi.
Elsi, Niilo ja Viivi.

”Elsi-koiramme passissa lukee, että se on kahdeksanvuotias, mutta eläinlääkäri arvelee sen olevan jo kymmenen vuotta.

Se tuli Suomeen Espanjasta järjestön kautta ja maksoi noin 500 euroa. Hintaan kuului myös koiran lento tänne Suomeen. Se on ollut meillä nyt melkein kolme vuotta.

Edellinen koirammekin, Otto, oli rescue. Elsin seuralaiseksi otimme tänä keväänä toisen rescuen, Niilon.

Kaikki rescuekoiramme ovat pelänneet aluksi etenkin miehiä. Elsikin oli alkuun arka, mutta se oppi nopeasti luottamaan ihmisiin. Se menee nyt jopa tuntemattomien luo rapsutettavaksi koirapuistossa.

Parasta siinä onkin ihmisläheisyys. Se hakeutuu usein ihan viereen.

Elsi istuu sylissäni kuin vauva, ja välillä lötköttelee kylkeä vasten.

Sylittely ja sen kanssa leikkiminen saavat minut aina hyvälle mielelle.

Se ei välitä muista koirista niin paljon, mutta innostuu välillä leikkimään tuntemattomienkin karvakuonojen kanssa koirapuistossa.

Se tulee hyvin toimeen Niilon kanssa, vaikka niillä onkin toisinaan pientä rähinää. Elsi kun saattaa olla mustasukkainen esimerkiksi leluista ja ruuasta.

Kuvailemme Elsiä enemmän kissaksi kuin koiraksi; sen verran erilainen koira se on. Elsi on mäyräkoiran tyyppinen ja oletettavasti podenco-maneto-risteytys.

Kotona se kiipeää sohvan käsinojalle usein makaamaan ja roikuttaa tassujaan hauskasti sen reunan yli.

Myös sen korvia on hauska seurata: Elsin isot korvat ovat ruokailun aikana päähän nähden vaakatasossa, lenkillä takaviistossa ja innoissaan höröllä.”

Viivi Selänne, 18, Vantaa


”Peppi-Lotta juttelee aina vieraille”

Peppi-Lotta ja Tanja.
Peppi-Lotta ja Tanja.

”Alkujaan meille piti tulla täysin toinen pentu. Mutta se kuulemma myrkytettiin koiratarhassa, ja järjestö alkoi etsiä meille uutta koiraa.

Maksoimme 350 euroa koirastamme, ja siihen kuului myös sen lennättäminen Teneriffalta Helsinki-Vantaalle. Tyttäreni haki sen lentokentältä kotiimme.

Silloin koira oli puolivuotias ja sen nimi oli Bibi. Se on podengon ja amstaffin sekoitus. Nimesimme sen uudestaan ja siitä tuli Peppi-Lotta. Nyt Peppi-Lotta on kahdeksan vuotta.

Minulla on aiemmin ollut bokseri, joka oli kodinvaihtaja. Sain sen ilmaiseksi.

Luonteeltaan Peppi-Lotta on melkoinen lössykkä. Se viihtyy vieressäni, olinpa sitten sängyllä nukkumassa tai sohvalla. Ilmeisesti se on aikoinaan hylätty pakettiautosta koiratarhalle.

Se pelkää miehiä, autoja sekä mustia karvaisia koiria. Sillä on kova metsästysvietti ja sitä ei voi pitää vapaana, sillä se lähtee heti jäniksen perään. Kotonamme on myös kissoja, joiden kanssa se tulee hyvin toimeen.

Sisään tuleville vieraille Peppi-Lotta juttelee aina pitkään. Ääntely kuulostaa ulinan ja ulvonnan sekoitukselta. Auuuuuu, se sanoo.

Ulkona se viihtyy luonnossa ja rakastaa keppejä. Äskettäin se sai tikun poskeen ja joutui isoon hammasoperaatioon. Samalla eläinlääkäri määräsi sen keppikieltoon siihen saakka, kunnes haava paranee, ja tikit poistuvat suusta. Se on tottunut kantamaan jopa monen metrin keppejä neljä–viisi kilometriäkin.”

Tanja Hiltunen, 51, Joensuu


”Välillä unohdan, että Minni on koira”

Minni ja Melissa.
Minni ja Melissa.

”Mikään ei ole ihanampaa kuin herätä siihen, että Minni kömpii aamulla kainalooni. Olen niin onnellinen, että Minni päätyi juuri minulle.

Koirani on kuin oma lapsi minulle. Se on perheenjäsen, joka tuli Suomeen Romaniasta kolme vuotta sitten. Se oli löydetty emonsa vierestä paikalliselta kaatopaikalta.

Maksoin Minnistä silloin noin 420 euroa. Se oli pentu ja steriloimaton. Se on sekarotuinen, ja näyttäisi siltä, että siinä on pinseriä ja ehkä vähän chihuahuaa. Se on järjettömän nopea juoksija ja hyppää korkealle.

Jo lapsena halusin pelastaa kaikki eläimet ja tiesin, että haluan joskus rescuekoiran. Kun rescuejärjestö lähetti Minnistä kuvan ja ilmoituksen sähköpostiini, olin töissä ja aloin itkeä. Niin liikuttunut olin ensimmäisestä omasta koirastani. Nyt Minni on kolme vuotta.

Olen niin tyytyväinen, että otin sille vakuutuksen. Sillä on ollut sikaripunkki sekä kohtutulehdus.

Vakuutus kyllä kannattaa olla, olipa koira sitten rescue tai kasvattajalta hankittu. Minnin eläinlääkärimaksut ovat olleet useita tuhansia ja vakuutuksesta on ollut iso apu, koska olen maksanut vain omavastuuosuuden, 60 euroa, ja ylimenevästä osasta 25 prosenttia. Vuosittain maksan 170 euroa vakuutuksesta.

Välillä unohdan, että Minni on koira – eikä ihminen. Pentukoirana sillä ei ollut traumoja. Se sopeutui elämääni hyvin ja siitä on tullut minun näköiseni koira.

Se huomaa, kun olen surullinen, ja tulee kainalooni lohduttamaan.

Se ymmärtää puhetta. Nyt kun olen tehnyt etätöitä kotona, joudun joskus lopettamaan asiakaspuhelun kesken, koska Minni on mustasukkainen. Se haluaa kaiken huomion, kun puhun puhelimessa. Jos silitän toista koiraa, se on myös mustis ja hyppää syliini.

Minni voisi istua vaikka koko päivän ikkunan edessä ja tuijottaa näkymää – olipa se sitten kotona, autossa tai junassa. Olen opettanut sille käytännön asioita, ja se osaa istua sekä muun muassa odottaa.

Pelkäsin aluksi, että mitä jos Minnistä tulee kova räksyttäjä. En halua, että se haukkuu kerrostalossa. Siksi olen kouluttanut sen odottamaan, kun lähden jonnekin. Silloin se menee omaan sänkyynsä ja odottaa kiltisti siihen asti, että tulen takaisin kotiin.

Mutta muuten Minni on erittäin eloisa, ja se on parasta koirassani.”

Melissa Åke, 21, Helsinki


”Kiti ei ole enää arkajalka”

Kita ja Dina.
Kita ja Dina.

”Kiti ei ole varsinaisesti rescue-koira, vaikka pidän sitä sellaisena. Virallisesti se on kodinvaihtaja – jonka äitini pelasti.

Se on kiinanharjakoira, jonka kasvattaja otti hetkeksi takaisin luokseen ennen kuin se tuli meille.

Silloin se oli 6-vuotias, ja se ei antanut silittää itseään eikä tulla lähellekään. Se on kiertänyt useita koteja Suomessa, mutta en tiedä koko tarinaa. Ilmeisesti sitä on pahoinpidelty. Sen leuka on vino eikä se hauku yhtään.

Äitini piti Kitiä vuoden. Välillä se tuli hoitoon luokseni, kun sillä oli juoksut ja äidilläni on useita koiria. Myöhemmin se jäi kokonaan kotiini, ja on reipastunut todella paljon. Kiti ei ole enää mikään arkajalka.

Nykyään Kiti on pirteä ja iloinen 9-vuotias mummeli. Se on tosi sosiaalinen ihmisiä ja muita koiria kohtaan. Kutsun sitä ruman kauniiksi koiraksi.

Maksoin Kitistä 200 euroa. Se myytiin alkujaan kotikoiraksi. En ole viitsinyt kouluttaa sitä enempää. Jos pidän kädessä herkkupalaa ja pyydän sitä istumaan, saattaa se pyöriä hetken ja istua lopulta.

Käymme kävelyllä päivittäin ja näemme usein koirakavereiden kanssa. Elokuussa Kiti saa seuraa, kun otan koiranpennun.”

Dina Hippeläinen, 32, Turku

 

Onko sinulla kotona rescuekoira?

Lähetä kuva rescuestasi alla olevaan galleriaan ja kerro hieman koirasi parhaista puolista tekstikentässä.

Vierailija

Suomessakin on kodittomia koiria.. ja miksi haluatte tuoda tartuntatauteja tänne? Parasta olisi vain steriloida kulkukoirat lähtömaassa ja lopettaa sellaiset jotka eivät voi selvitä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Suomessakin on kodittomia koiria.. ja miksi haluatte tuoda tartuntatauteja tänne? Parasta olisi vain steriloida kulkukoirat lähtömaassa ja lopettaa sellaiset jotka eivät voi selvitä.

Suomessa ei välttämättä ole sellaista koditonta koiraa, jonka haluaa/pystyy ottamaan.  Eikä ne koirat tänne mitään tauteja tuo.  Enemmän tauteja tuo ihmiset, jotka käy ulkomailla. Nämä koirat sentään tautitestataan ja rokotetaan (seka sterkataan) jo lähtö maassa ja ovat monesti paljon paremmin rokotesuojattuja, kuin Suomessa asuva pihanperäkoira, joka ei ole elämässään eläinlääkäriä nähnytkään.

Ja nämä samaiset yhdistykset, jotka tuovat rescue koiria Suomeen, myös  tekevät arvokasta työtä nimenomaan steriloimalla  koiria lähtömaassa. 

Enkä ymmärrä, miten keneltäkään on pois se, että meillä yksi kadulle hyljätty karvaturri saa elää hyvän elämän?

Suomessakin muuten kasvaa omppuja, miksi niitä silti tuodaan ulkomailta? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla