Me Naiset haastatteli Jennyn kaksi kuukautta sitten. Silloin hän haaveili hetkestä, kun hän saa juoda aamukahvinsa omassa kodissaan. Nyt se haave on toteutunut. Kuva: Annakaisa Vääräniemi
Me Naiset haastatteli Jennyn kaksi kuukautta sitten. Silloin hän haaveili hetkestä, kun hän saa juoda aamukahvinsa omassa kodissaan. Nyt se haave on toteutunut. Kuva: Annakaisa Vääräniemi

Kodittomuus koetteli Jennyn, 34, parisuhdetta ja laittoi myös arjen rutiinit koville.

”Olemme asunnottomia nyt täysin olosuhteiden pakosta ja itsestä riippumattomista syistä, ja tämä voisi tapahtua kenelle tahansa. Emme ole ainoa perhe homepakolaisina. Pienen lapsen äitinä tämä on kuitenkin kova paikka. Asunnottomuus jättää arvet koko elämäksi. Olen käsitellyt niitä paljon, mutta nyt 15 vuotta myöhemmin joku äitileijona puskee minusta esiin ja haluan luoda jo tyttäreni vuoksi meille turvallisen pesän.”

Näin helsinkiläinen Jenny Brigatti, 34, kertoi Me Naisille lokakuussa. Silloin hän asui kaupungin järjestämässä kriisiasunnossa, jonka saa korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi. Jennyn hätä oli suuri ja muistot tulvivat pintaan, sillä hän jäi kodittomaksi ensimmäisen kerran jo 2000-luvulla.

Tänä syksynä Jenny etsi kotia kahdeksanvuotiaan lapsensa kanssa. Kaupunki maksoi kriisiasumisen marraskuun loppuun saakka, koska hän on maksukyvytön ja velkajärjestelyssä. 

Asunnon etsintä kesti noin 2,5 kuukautta, Jenny kertoo nyt. Hän kävi noin 20 asuntonäytössä sen aikana.

– Joidenkin vuokranvälitysfirmojen kohdalla tiesin, että ei näyttöön kannata edes mennä. Maksuhäiriömerkinnät ovat esteenä joillekin välittäjille, vaikka minulla on takuuvuokrat, suositukset ja takaajatkin. Kaikki vuokranantajat eivät myöskään tiedä, mitä velkajärjestely tarkoittaa. Se on käräjäoikeuden vahvistama maksuohjelma, joka on laitettu alulle hakijan aloitteesta ja toiveesta hoitaa asioitaan.

Kosteusvaurioille edellisessä kodissaan altistuneena Jenny toivoi nyt ensisijaisesti ”tervettä asuntoa”. Lisäksi hän halusi sen verran tilaa, että pääsisi vihdoin muutamaan kihlattunsakin kanssa yhteen.

– Minä, kihlattuni ja lapseni kaipaamme välillä omaa tilaa, joten toiveissani oli kolmio, joka toimisi pitkään yhteisenä kotina. Koska tyttäreni aloitti juuri peruskoulun, etsimme ensisijaisesti lähialueilta, jossa hänellä on jo kaveripiiri sekä harrastukset. Olisi epäreilua, jos tällaisen tilanteen vuoksi lapsen sosiaalinen elämä muuttuisi kertaheitolla. Tärkeää ovat myös sujuvat kulkuyhteydet opiskelu- ja työpaikkoihimme.

Näyttöjen lisäksi Jenny päivysti myös tietokoneella kaiken mahdollisen ajan. Hän sanoo kärsineensä niska-hartiaseudun oireilusta jo niin pahasti, että hän ei pystynyt kääntämään päätään eikä nostamaan mitään. Fysioterapeutillekin piti mennä. Mutta sitten yhtenä päivänä uusi koti tuli yllättäen vastaan.

Jennyn, hänen lapsensa ja kihlattunsa kanssa asuu myös kaksi rescue-kissaa. Kuvat: Jennyn kotialbumi
Jennyn, hänen lapsensa ja kihlattunsa kanssa asuu myös kaksi rescue-kissaa. Kuvat: Jennyn kotialbumi

Lapsi oli koulussa ja Jennyllä oli etäpäivä, kun yksityisen vuokranantajan ilmoitus tuli asuntopalstalle. Jenny sopi näytön seuraavaksi päiväksi. Hän oli saanut paljon apua VVA ry:n asumisneuvoja Ulla Pyyvaaralta ja oppilaitoksensa kuraattorilta, joka oli kirjoittanut muun muassa puoltavan lausunnon asunnon saamiseksi.

– Kerroin avoimesti tilanteestani, kun vuokranantaja kysyi luottotiedoistani. Vuokranantaja totesi, että kaikilla ihmisillä on historia, eikä hän halunnut katsella vanhoja papereitani. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, että luottaako toiseen ihmiseen vai ei. Miehellänikin oli hyvä fiilis, kun kävimme katsomassa asuntoa.


”Ilman läheisten tukea emme olisi tässä kodissa”

Jenny ihastui asuntoon täysin, ja hän pääsi tapaamaan uuden vuokranantajansa uudestaan. Marraskuussa koitti muuttopäivä.

Nyt Jenny ja hänen perheensä iloitsevat joulun parhaasta lahjasta – uudesta kodista. Pihapiirissä asuu lähinnä lapsiperheitä, luontoa ja hyviä ulkoilumahdollisuuksia on lähellä ja asunto on pohjaratkaisultaan avara.

– Saimme avaimet käteen takuuvuokran talletuksen ja sopimuksenteon yhteydessä. Meillä on nyt unelmakoti, jossa tuntui heti siltä, että täällä me olemme onnellisia pitkään. Vuokranantaja on ollut tosi vastuullinen, ehkä jopa vähän isällinenkin meitä kohtaan ja huolehtinut, että kaikki sujuu hyvin.

– Koti on meille täydellinen jo siksikin, sillä jokaiselle löytyy nurkkaus omille harrastuksille. Miehen musakamat mahtuvat olohuoneen nurkkaukseen. Minä olen laittamassa oman opiskelu- ja taiteilutilani makuuhuoneeseemme. Tytöllä on isompi makuuhuone ja minulla on sininen keittiö. Nyt kaverit ja hoitolapset mahtuvat kyläilemään.

”Tuntui heti siltä, että täällä me olemme onnellisia pitkään.”

Vuokraan Jenny sanoo olevansa tyytyväinen. Se on kohtuullinen sijaintiin ja asunnon kokoon sekä kuntoon nähden, hän sanoo. Ensimmäisiin vuokramaksuihin hän sai apua läheisiltä, ja kotivakuutukset olivat muutenkin kunnossa. 

– Läheisten, ystävien ja tuttujen tuki sekä tsemppaus oli korvaamatonta. Emme olisi saaneet asuntoa näin nopeasti, elleivät he olisi lainanneet rahaa takuuvuokraan ja ensimmäiseen vuokraan. Kelan käsittelyssä olisi mennyt liian kauan.

– En saanut kaupungiltakaan mitään apua. Sosiaalityöntekijältä sain joitain vinkkejä paikoista, mistä asuntoa voi hakea. Oppilaitoksen vastaavat lehtorit ja opiskelukaverit olivat myös hyvin ymmärtäväisiä, jos jouduin lähtemään luennolta asuntonäytön vuoksi tai siirtämään tehtävien palautusaikataulua.


”Joinakin iltoina itkin miehen sylissä”

Asunnottomuus ja asunnon etsiminen olivat kuluttavaa aikaa kaikesta avusta huolimatta, Jenny myöntää. Hän yritti pitää koko ajan positiivisia asioita mielessään ja keskittyä muun muassa opintoihinsa, mutta hänen adhd-oireensa alkoivat pahentua stressin lisääntyessä.

Kodin löytymistä edeltävinä parina viikkona hän sanoo ”hajoilleensa”.

Hän halusi arjen pysyvän mahdollisimman normaalina, mutta eihän se sitä ollut kuitenkaan: näytöissä piti juosta jatkuvasti ja samalla kuitenkin hoidettavana oli arjen muut rutiinit, sosiaalialan opinnot sekä satunnaiset työvuorot, Jenny kertoo.

– Kävin voimaannuttavilla kävelyillä. Välttelin isompia juhlia jaksamisen kannalta ja myös siksi, ettei tulisi ylilyöntejä alkoholin kanssa. Joinakin iltoina itkin miehen sylissä. Asunnottomuus koetteli parisuhdettakin, mutta myös vahvisti tunnetta siitä, että me selviämme yhdessä kyllä mistä vaan.